Antti Nurmesniemi – teollisuuden muotoilija

Suomalainen taideteollisuus syntyi jo 1800-luvun puolella. Kotien arkipäiväisiin käyttöesineisiin suomalainen taide ja kuuluisat taiteilijat päätyivät vasta 1940-luvulla, kun Arabian posliinitehdas siirtyi metalliyritys Wärtsilän omistukseen. Wärtsilälle tuli Arabian astioista ja hiukan myöhemmin ostetun Nuutajärven lasitehtaan tuotteista keskeisiä käyntikortteja. Yhtiön pääsuunnittelijaksi pestattiin Kaj Franck, jonka toiminnan pontimena oli käytännöllisyys: esineitä tuli pystyä yhdistämään toinen toisiinsa ja muihin käytössä oleviin esineisiin. Lisäksi niiden varastointi ei saanut viedä liikaa tilaa. Vanhat koristeelliset, epäkäytännölliset astiastot saivat väistyä. Yhdeksi astioiden suunnittelijaksi pestattiin Antti Nurmesniemi vuonna 1957. Yhtenä syynä taiteilijan pestaamiselle on sanottu olevan se, että tehtaan suuri valimo ei saanut tarpeeksi tilauksia autoteollisuudelta, joten uusia menestyviä myyntiartikkeleita tarvittiin kipeästi.

Jo ensimmäisenä vuotena häneltä syntyivät Pehtoori ja pikku-Pehtoori kahvipannut, jotka säilyttivät suosionsa aina sähköisten kahvipannujen yleistymiseen saakka. Kyseisestä esineestä tuli nopeasti suomalaisen designin kestävimpiä klassikoita. Nykyään kahvipannut ovat suosittuja keräilykohteita ja esim. Japanin ja USA:n markkinoilla niistä maksetaan huimia summia.

Nurmesniemi jatkoi Wärtsilä/Arabian suunnittelija vuoteen 1960 saakka. Hän kuitenkin työskenteli monille muillekin työnantajille samaan aikaan. Vuonna 1959 alkoi yhteistyö Högforsin tehtaan kanssa. Högforsilla oli ollut jo entuudestaan runsaasti värikkäiksi emaloituja keittiöastioita, joten Nurmesniemi pääsi jatkamaan jo perinteeksi muodostunutta tuotantoa. Ensimmäisten astioiden joukossa oli mm., pata kuparisella kaarella, josta tuli välitön hittituote. Samaan aikaan syntyivät kattilat, joiden kansissa olivat upotetut kädensijat. Myös Nurmesniemen suunnittelemista emaloiduista kalansuomustusraudoista ja savukerasioista, jotka alun perin oli tarkoitettu Högforsin liikelahjoiksi, tuli suosittuja.

Högforsin ja Nurmesniemen yhteistyö laajeni myös muiden tuotteiden pariin. Vuonna 1963 markkinoille tuli Nurmesniemen uudistama Siro-puuliesi, joka valkoiseksi emaloituna muistutti sähkö- ja kaasuliesiä. Porin Konepaja valmisti myös samaa liettä suurempikokoisena nimellä ”Kotiliesi”. ”Sirolieden” suosio oli huima, ja se jäi viimeiseksi Högforsin valmistamaksi puuliedeksi vuonna 1972, minkä jälkeen malli myytiin Saloon Leinovalun valmistettavaksi. Salossakin ”Siroliesi” säilyi hittituotteena vielä yli vuosikymmenen, minkä jälkeen sitä valmistettiin vielä Lahdessa UPO valimossa.

”Sirolieden” kanssa markkinoille suunnilleen samaan aikaan tuli myöskin Nurmesniemen suunnittelemat lämmityskattilat mallia ”Högfors 20” ja ”Högfors 21”. Nurmesniemi suunnitteli Högforsille myös tuulettimia sekä osia muihinkin lämmityskattiloihin (”Högfors 23” ja ”Högfors 24”). Keittiöastioitakaan ei unohdettu, ja 1964 markkinoille tulivat patasarja, jonka erikoisuutena olivat erikokoiset kädensijat, sekä kahta eri kokoa olevat lettupannut.

Nurmesniemen Högforsille suunnittelemat keittiöastiat saivat runsaasti huomiota ulkomaillakin, sillä Nurmesniemi suunnitteli Suomen osastot alan arvostetuimpaan tapahtumaan Milanon triennaaliin vuosina 1960 ja 1964. Ensimmäisellä kerralla esillä oli runsaasti Högforsillekin suunniteltuja tuotteita. Molemmilla kerroilla Antti Nurmesniemi palkittiin arvostetulla ja harvinaisella Grand Prix -palkinnolla.

Vastareaktio muotoilun lihaville vuosille tuli 1960-luvun puolivälissä. Näyttelytoiminta ja markkinointi suuntautui lähinnä ulkomaille. Valmistuneet esineet olivat voittopuolisesti taidekäsityötä ja ylellisyysesineitä, jotka jäivät yleisölle etäisiksi. Osa taiteilijoistakin nousi vastarintaan. Myös Milanon triennaali näivettyi vuoden 1968 jälkeen, kun mielenosoittajat olivat onnistuneet lopettamaan näyttelyn alkuunsa. Teollisuudessa huippusuunnittelijoiden töille nousi vastapainoksi anonyymi teollinen muotoilu. Taide ja teollisuus eivät kuitenkaan eriytyneet, vaan huippumuotoilijat, Nurmesniemi etunenässä, jatkoivat valmiiksi viitoitetulla tiellä.

Nurmesniemi pysyi suomalaisen teollisen muotoilun kärkinimenä, vaikka esimerkiksi yhteistyö Högforsin loppui vuonna 1970. Nurmesniemi suunnitteli yhdessä Börje Rajalinin kanssa vuosina 1968-1977 Helsingin metron kuljetuskaluston, joka otettiin käyttöön 1982. Pari vuotta myöhemmin valmistui japanilaiselle Fujitsulle Antti-puhelimet, jotka nousivat nopeasti klassikon asemaan. Yksi erikoisimmista ja kiitetyimmistä muotoilutöistä valmistui Enso Oy:lle, kun he halusivat uusia isot paperirullakääreensä. Syynä tilaukselle oli se, että maailman varastoissa ja satamissa aiemmat karut paperirullat vahingoittuivat helposti. Uusien paperirullien toivottiin herättävän ansaitsemaansa kunnioitusta tuotteiden käsittelyssä.

Nykyään Antti Nurmesniemen töihin törmää mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Alun perin Imatran voimalle suunnitellut siniset voimajohdot ja pylväät halkovat taivasta, saatat istahtaa Nurmesniemen suunnittelemalle tuolille, avata hänen ideoimansa kaapin tai lämmittää talosi talvipakkasten aikana Nurmesniemen muotoileman lämmityskattilan avulla. Mummolan kauniit keittiöastiat voivat hyvinkin olla myös Nurmesniemen suunnittelemia. Tarvitsee vain pitää silmänsä auki.