Edellinen sivu
LÄHDÖN JA SAAPUMISEN PAIKAT KARKKILASSA

Mennään bussilla!

Karkkilan Matkahuolto toimi vuosina 1950 - 1959 Rautaruukin talon alakerrassa Anttilankadun puolella. Paikkakunnan ensimmäisen linja-autoliikenneluvan hankki haavistolainen kauppias Oskari Hietakangas. Hän aloitti liikenteen 2.6.1925. Auto lähti aamuisin klo 6 Helsinkiin ja paluumatkalle lähdettiin klo 16.10. Yhteen suuntaan matkaa tehtiin Vihdin kautta kolme ja puoli tuntia. Yrittäjiä tuli nopeasti lisää ja luvan saivat Oskari Tamminen, Hugo Lindberg, Frans Valden, Arvi J. Lehmuskoski ja Niilo Skyten.

Linja-autoilla ei aluksi ollut vakituisia pysähtymispaikkoja. Autot odottivat matkustajia esimerkiksi torilla ja kauppojen pihoilla. 1930-luvulla Karkkilan liikenneaukiolle eli nykyiseen keskuspuistoon laitettiin linja-autojen tulo- ja lähtölaiturit.

Högforsin postitalo avattiin vuonna 1923. Vapulta 1934 posti ruvettiin tuomaan linja-autolla, jolloin se oli Haavistossa klo 10 ja tuntia myöhemmin Karkkilassa. 1950-luvulla otetussa valokuvassa näkyy postitalo ja sen takana kauppalantalo. Kadun toiselle puolelle on pysäköity linja-auto  Rautaruukin talossa toimineen Matkahuollon eteen. Kuvan alalaidassa on pysäkki penkkeineen.

Karkkilan nykyinen linja-autoasema sijaitsee torin kupeessa Huhdintiellä. Samalla paikalla sijaitsi aikaisemmin vuonna 1959 Sotainvalidien veljesliiton Karkkilan seudun osaston rakentama linja-autoasema, joka purettiin 1980- ja 1990-luvun taitteessa.

Karkkilasta lähtee nykyisin esimerkiksi Helsingin suuntaan yli 30 pika- ja vakiovuoroa vuorokaudessa.

sivun alkuun
Etusivulle