SODANAJAN VALOKUVIA KARKKILASTA JA KARKKILALAISISTA RINTAMALLA
Galleria Bremerissä 7.10.-17.12.2006
Viime talvena sai alkunsa kunnianhimoinen tavoitteemme kerätä talteen karkkilalaisia sodanajan kuvia sekä myös kuvia karkkilalaisista rintamalla. Tavoite oli siinä mielessä erityisen kunnianhimoinen, että kuvat, kuten myös tiedot kuvien taustoista olivat nopeassa tahdissa katoamassa. Aloite hankkeelle tuli paikkakunnan sotainvalidien ja rintamaveteraanien sekä Karkkilan kotiseutuyhdistyksen taholta.
Keräys alkoi maaliskuun alussa paikallisen median suosiollisella avustuksella.. Ensisijainen tavoite oli järjestää kuvista syksyksi näyttely. Toinen tavoite oli tallentaa valokuvat museon kokoelmiin mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Nyt kuvakeräyksen ensisijainen tavoite on täyttynyt. Keräyksen tuloksena työryhmä on valinnut näyttelyyn runsaat sata valokuvaa, jotka on jaoteltu pääpiirteittäin viiteen eri ryhmään. Kahdessa ensimmäisessä ryhmässä on kuvia karkkilalaisista rintamalla sekä erityisesti pioneeritöissä. Kolmannessa ryhmässä tutustutaan sotilaiden rintaman takaiseen elämään. Neljännessä ryhmässä tarjoillaan kotoisia tunnelmia Karkkilasta, ja viidennessä ryhmässä luodaan katsaus sodanjälkeiseen elämään.
Näyttely ajoitettiin tarkoituksellisesti samanaikaiseksi Karkkilassa pidettävän Uudenmaan 24. maanpuolustuspäivän kanssa. Tuolloin, 8.10 klo 12-18, museoon on vapaa pääsy.
Syyskuu 2006
Lähdön ja saapumiset paikat -Nettinäyttely (ERP).
Näyttelyyn tästä klikkaamalla
Marraskuu 2004
Maakuntien Parhaat -merkki museoiden ruukkiretkelle
ProAgria Maaseutukeskusten Liitto myöntää Maakuntien Parhaat –laatumerkin käyttöoikeuden Karkkila-Högforsin työläismuseon ja Suomen Valimomuseon yhteisille ohjelmapalvelutuotteille, ruukkiretkille. Merkin käyttöoikeuden luovuttavat Helsingin Ruokamessuilla Pasilassa perjantaina 26.11. klo 16.30. Sirkka Uski ja palveluraadin puheenjohtaja Maija Kaijanmäki.

Rautainen retki aikuisille ja ruukkiretki lapsille
Museot ovat kehittäneet kaksi matkailun ohjelmapalvelutuotetta: aikuisten Rautainen retki Högforsin ruukkiin sekä koululaisille tarkoitettu Lasten ruukkiretki. Ruukkiretket tarjoavat elämyksellisen kokonaiskuvan Högforsin ruukin vaiheista, valimotyöstä ja ruukkilaisten elämästä. Retkien aikana tutustutaan raudan salaisuuksiin sekä rautamalmimurikan reittiin masuunista takkiraudaksi ja edelleen valutuotteiksi. Retkeläiset voivat myös itse työskennellä sulan metallin äärellä ja valaa hiekkamuoteissa pieniä tinaesineitä.
Karkkila-Högforsin työläismuseossa retkeläiset pääsevät aikamatkalle ruukkilaisten arkeen. Aikamatkan päähenkilönä on valurin vaimo Öhmanska, noin 1920-luvulle ajoitettu kuvitteellinen henkilö, joka puhuttelee ja kohtelee museovieraita ikään kuin he olisivat alueelle muuttavia uusia asukkaita. Öhmanskan lisäksi alueella voi tavata myös muita asukkaita,lapsia ja kortteerimiehiä. Koululaiset saavat myös tutustua entisajan pihaleikkeihin Öhmanskan opastuksella.
Karkkila-Högforsin työläismuseo avattiin yleisölle vuonna 1989. Sen hallinnosta ja taloudesta vastaa Karkkilan kaupunki. Karkkila-Högforsin työläismuseo esittelee Högforsin ruukkilaisten asumista ja elämää 1800- ja 1900-luvulla. Fagerkullan museoalueella järjestetään vuosittain joulukuussa Joulun Taikaa -tapahtuma, jossa esitellään joulun viettoa eri aikakausina.
Suomen Valimomuseo on Suomen Valimomuseosäätiön omistama erikoismuseo, joka perustettiin 1989. Museo esittelee valamisen historian pronssikaudelta nykypäivään.
Maakuntien Parhaat on vaativin kotimaisuusmerkki. Se edellyttää korkean kotimaisuusasteen lisäksi ISO 9001/2000 -standardiin pohjautuvaa laatujärjestelmää sekä tuotteiden ja palveluiden hyväksyntää asiantuntijaraadeissa. Karkkila-Högforsin työläismuseo ja Suomen Valimomuseo ovat tehneet laatujärjestelmänsä ProAgria Uudenmaan maaseutukeskuksen/ maa- ja kotitalousnaisten laatuneuvojien Seija Niemisen ja Vesa Niskasen ohjauksessa Karkkilan ja Pusulan ympäristöä säästävässä matkailuhankkeessa (KAPU-2YSM). ProAgria Maaseutukeskusten Liitto on myöntänyt Maakuntien Parhaat –laatumerkin käyttöoikeuden vuodesta 1993 lähtien yhteensä 358 matkailu-, elintarvike- ja käsityöyritykselle, joista 13 on Uudellamaalla.
|