EMALIKYLPYAMMEEN VALMISTUS takaisin

AMMEIDEN EMALOINTI

KYLPYOHJEET 1960-LUVULTA

KYLPYAMMEEN HOITO-OHJEITA

KYLPYAMMEIDEN KAAVAUS JA VALU

Ammeen valmistukseen kuului useita eri työvaiheita, joissa tarvittiin erilaista ammattitaitoa. 

Ammeiden valmistusprosessi aloitettiin valimossa, jossa ensimmäinen työvaihe oli kaavaus eli ammeiden valumuottien valmistus hiekasta. Kaavauksessa tarvittavat ammeiden valumallit tehtiin puusta valimon malliosastolla, jossa työskenteli mallipuuseppiä.

Ammeen valumuotin eli formun kaavaus tehtiin aluksi kokonaan käsityönä kahden kaavaajan työryhmissä. Kaavaus aloitettiin asettamalla ammeen valumalli kaavauskehykseen, jonka jälkeen toinen kaavaaja lapioi hiekkaa kehyksiin ja toinen kaavaaja sulloi hiekan ammeen valumallin ympärille.

Ammeiden valumuottien kaavausta.

Työvälineenä hiekan sullonnassa oli joko käsiraamari eli survin tai paineilmaraamari. Hiekan sullonnan jälkeen valumalli poistettiin ja muotti viimeisteltiin silittimien, sleevien ja lansettien avulla. Muottiin tehtiin myös valukanavat.

Kaavauksen jälkeen seuraava työvaihe oli ammemuotin valaminen. Ammeiden valaminen oli tarkkaa puuhaa: kupoliuunista haettu sula valurauta kaadettiin muottiin valusangosta eli senkasta, jota pitelemässä oli valuri ja varren toisessa päässä apuvaluri. Rautaa kaadettiin muotin molemmilta puolilta yhtä aikaa neljällä senkalla. Yhden ammeen valuvaiheessa tarvittiin kaikkiaan kahdeksan miestä. Valun jälkeen muotit avattiin ja ammeet vietiin puhdistamoon, jossa ammeet hiekkapuhallettiin.

Ammeiden valmistuksen mekanisointi aloitettiin jo 1920-luvun lopulla, kun valimoon hankittiin hiekkasinko, jonka työntekijät ristivät ”Jääkarhuksi”. Myöhemmin sinkokaavauksesta tuli vallitseva ammemuottien kaavausmenetelmä. Sinkokaavauksessa voitiin samanaikaisesti täyttää ja sulloa kaavauskehykset hiekalla.

Kaavaustyön koneistumisen myötä siirryttiin 1960- ja 1970-luvulla puumalleista muovimallien käyttöön. Muovista valmistetut ammeiden valumallit kestivät tuhansien ammeiden muottien kaavauksen, kun taas puista ammemallia voitiin käyttää parin sadan muotin kaavauksessa.

Kuvateksti: Kaavaushiekan sullontaa paineilmaraamarilla.

Sulan raudan valu ammemuottiin.

Ammeiden valutyötä helpotettiin, kun ammevalimossa otettiin käyttöön erityiset riippuvat telineet, joiden avulla valusenkkaa voitiin liikutella.

AMMEIDEN EMALOINTI

Valun ja puhdistuksen jälkeen ammeet vietiin valimosta emalilaitokselle, joka jakaantui eri työryhmiin emaloinnin työvaiheiden mukaan.

Emaloinnissa tarvittava emalijauhe eli puuteri valmistettiin aluksi itse tehtaalla.  Jauheen valmistus oli salaperäistä työtä, sillä ainoastaan yhdellä henkilöllä oli aluksi hallussaan emalijauheen lopullinen koostumus. Erään työntekijän kertomuksen mukaan ”Ekblommi ei koskaan paljastanut tillsatsin salaisuutta, vaan piti sen itsellään, pohjaemalin saimme kyllä valmistaa”. Emalijauhe sisälsi piihappoa, kvartsia, maasälpää, booraksia, soodaa, salpietaria sekä värioksideja.

Raemainen emalijauhe valmistettiin emalilaitoksen myllyhuoneessa. Työntekijöinä oli naisia, jotka puhdistivat jauhetusta emalista epäpuhtaudet. Sitten emalijauhe siirrettiin puukaasulla toimivaan pyöröuuniin, josta kuuma emalimassa laskettiin suureen altaaseen. Sen jälkeen emalijauhe oli valmis puuteroitavaksi ammeiden päälle. Itse valmistetusta emalijauheesta siirryttiin myöhemmin teollisesti valmistetun jauheen käyttöön. Emalilaitoksen työntekijöiden mukaan ”tulos ei ollut sen jälkeen laadullisesti sitä lujuusluokkaa kuin itse valmistettu emali”.

Emalilaitoksen myllyhuone 1940-luvulla.

Ammeen hiontaa.

Emaloinnin alkutyövaiheet

Kun ammeet tulivat valimon puhdistamosta emalilaitokselle, oli ensimmäinen työvaihe ammeiden hionta. Ammeen pinnan oli oltava aivan tasainen ennen emaloinnin aloittamista.

Hionnan jälkeen ammeet pohjustettiin.  Ammeiden pohjustajat eli gruntaajat ruiskuttivat ammeiden pintaan pohjavärin eli gruntin, joka poltettiin uunissa, koska muuten emali ei olisi tarttunut ammeen pintaan.

Emalointi

Pohjustuksen jälkeen seuraava työvaihe oli varsinainen emalointi, jonka suorittivat emaloijat. Yhtä uunia ja ammetta kohti oli aina kahden emaloijan työpari, jonka  muodostivat sisämies ja rantimies eli reunamies. Sisämies emaloi ammeen sisäpuolelta ja vastasi koko työn lopputuloksesta. Sisämiehen työasuna oli esiliina, kintaat sekä pahvinen naamari. Rantimies oli apulainen, jolla ei ollut aivan yhtä paljon työkokemusta. Rantimiehen tehtävänä oli ammeen reunojen emalointi. Emalilaitoksella työskenteli aluksi kuusi työntekijää mestarin johdolla. Ensimmäisten työntekijöiden joukossa oli mm. kaksi tsekkoslovakialaista emaloijaa.

Työvälineenä emaloinnissa oli paineilmasirotin eli sihti, nk. puuterivasara, jonka avulla emalijauhe levitettiin ammeen pintaan. Puuterointi tapahtui erityisessä emalointikaukalossa, jossa ammetta voitiin liikutella jalalla poljettavan laitteen avulla. Jauheen levittämisen jälkeen rantimies työnsi ammeen uuniin, jossa emalin pinta suli kauniin lasinkiiltäväksi. Uunin lämpötila oli noin 900 astetta. Puuterointi ja poltto toistettiin 2-3 kertaa, kunnes ammetta peitti 1,2 -1,5 mm:n kerros emalia. Työ vaati ennen kaikkea huolellisuutta ja tarkkaa kättä, koska emalipuuteri oli levitettävä tasaisesti ammeen pinnalle. Jos puuterista tuli liian paksu, pinta poreili. Liian ohuen kerroksen läpi paistoi pohjaväri. Työn oppi käytännön kokemuksen kautta.

Emaliuunit

Kun ammeiden emalointi aloitettiin Högforsissa vuonna 1927, käytössä oli vain yksi turpeella toimiva uuni emalin polttamista varten. Turveuunin jälkeen otettiin käyttöön kaksi kivihiiliuunia 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa. Kivihiiliuunien lämpötila oli kuitenkin niin alhainen, että emalin sulaminen vei paljon aikaa. 1930-luvulla yhden ammeen emalointiin kului noin tunnin verran. Kahdeksan tuntisen työvuoron aikana ehdittiin emaloida keskimäärin 7 ammetta. Erään emaloijan mukaan ”hiiliuunilla saatiin alkuviikosta hyviä ammeita, mutta loppuviikosta jälki huononi tehon laskiessa”.

1950-luvulla emalilaitokselle hankittiin kolme sähköuunia. Se nopeutti työtä sillä sähköuunissa voitiin emaloida kolme ammetta tunnissa ja kahdeksantuntisen työvuoron aikana ehdittiin emaloida 24 ammetta.

Ammeiden emalointi siirrettiin vuonna 1953 Yläemaliin, jolloin tuotanto kasvoi huomattavasti. Yläemalissa valmistui 1960- ja 1970-luvulla parhaimmillaan 220 ammetta vuorokaudessa, töitä tehtiin kolmessa vuorossa

Sisä- ja rantimies puuteroimassa eli levittämässä emalijauhetta ammeen pintaan. Puuteroinnin jälkeen amme työnnettiin uuniin, jossa emali poltettiin. Kuva 1930-luvulta.

Jälkityöt

Emaloinnin jälkeen ammeet tarkastettiin, ja pienetkin yksityiskohdat käytiin läpi laadun selvittämiseksi. Parhaaseen I luokkaan pääsi noin 85% ammeista, loput luokiteltiin II- ja III-luokkaan. Kaikki olivat kuitenkin täysin käyttökelpoisia ammeita, mutta ”kauneusvirheellisiä” ammeita myytiin 20%:n alennuksella.

Tarkastetut ammeet vietiin pakkaamoon, jossa ne kiedottiin ruskeaan paperiin, pehmustettiin ja pakattiin puulaatikoihin. Laatikot nostettiin junanvaunuihin, jotka olivat ratapihalla emalilaitoksen vieressä. Asiakkaalta veloitettiin 1930-luvulla pakkauslaatikosta 80 mk. Jos asiakas palautti laatikon takaisin tehtaalle, hyvitettiin siitä vastaavasti.

sivun alkuun

Ammeiden tarkastusta 1950-luvulla.

KYLPYOHJEET 1960-LUVULTA

1. Täyttäkää amme niin kuumalla vedellä kuin suinkin siedätte – noin 40 astetta – ja pulahtakaa veteen. Todennäköisesti vesi tuntuu kuumalta ja Teiltä vaaditaankin hieman rohkeutta ennen kuin olette kokonaan veden alla. Liian kuumuuden tunne väistyy kuitenkin nopeasti. Levätkää nyt täysin rennosti ammeessanne ja antakaa kuuman ammekylvyn vaikuttaa. Ajatelkaa vain mukavia asioita tai – laulakaa.

2. Kun tunnette itsenne täysin rentoutuneeksi – itse tiedätte parhaiten Teille sopivan ajankohdan – nouskaa pystyasentoon pesulle. Saippuoikaa itsenne nopeasti harjan kanssa tai ilman sitä. Pulahtakaa takaisin veteen ja avatkaa samalla ammeen pohjatulppa.

3. Nouskaa pystyyn ja avatkaa suihku. Kiinnittäkää sitä ennen suihku seinäkannattimeen – sen pitäisi kuulua ammeeseenne liittyviin varusteisiin - niin, että voitte ottaa suihkun kädet vapaina. Ottakaa ensin niin kuuma suihku kuin ihonne sietää, vääntäkää vesi sitten viileämmäksi ja ottakaa lopuksi aivan kylmä suihku.

4. Harjatkaa amme pehmeällä harjalla kuumaa vettä käyttäen – saippuoikaa harja tarvittaessa. On tärkeätä puhdistaa amme heti kylvyn jälkeen ammeen ollessa vielä lämmin.

5. Hangatkaa ihonne karkeahkolla pyyhkeellä ja pukekaa yllenne puhdas alusasu. Nyt tunnette olevanne aivan uusi ihminen. Se on vertaansa vailla oleva elämys, joka kannattaa kokea joka päivä.

KYLPYAMMEEN HOITO-OHJEITA

Högforsin 1950- ja 1960-luvun tuote-esitteissä kerrotaan ammeiden hoidosta mm. seuraavaa:

- parhaiten puhdistetaan amme  saippualla ja vedellä. Karkeita pesuaineita ei missään tapauksessa saa käyttää, koska ne vioittavat emalin pintaa

- ammeeseen ei tietenkään saa kulkeutua hiekkaa, eikä siihen saa astua kengät jalassa

- ammeessa ei saa säilyttää työkaluja

EMALILAITOS NYKYISIN

Högforsin emalilaitoksen rakennukset, Alaemali ja Yläemali, ovat nykyisin uudessa käytössä. Yläemalissa on teollista toimintaa, Alaemalissa on toimistotiloja (Ruukin Kiinteistöpalvelu Oy, Innofocus, Karkkilan Lääkärikeskus Oy). Alaemali on ollut myös kulttuurin näyttämönä. Karkkilalaiset taiteilijat järjestivät siellä 1990-luvun alkupuolella taidenäyttelyitä. Karkkilan Työväen Näyttämö esitti kahtena kesänä Kalevala-näytelmää emalilaitoksen edustalla jokirannassa, rakennuksen piirteet loivat omalta osaltaan näytelmään upean tunnelman.