takaisin Högforsin emalin hehku -sivulle

HÖGFORSIN TEHTAAN EMALILAITOKSEN VAIHEITA 1920 – 1970-LUVULLA

Högforsin tehdasalueella, joen rannassa on rakennus,  jota kutsutaan Alaemaliksi. Joen rantaa myötäilevässä rakennuksessa toimi aikoinaan vuosina 1926 -1927 perustettu Högforsin emalilaitos, joka oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Rakennuksessa pinnoitettiin lasimaisella emalilla valurautaisia kylpyammeita, kaatoaltaita, liesien osia, patoja ja kattiloita.

Emalilaitoksen perustaminen merkitsi aikoinaan käänteentekevää muutosta Högforsin tehtaan toiminnassa: tuotantoa modernisoitiin ja valujen jalostusastetta nostettiin ulkomaisten esikuvien mukaan.

Tekniikkana emalointi on tunnettu jo tuhansia vuosia. Jo muinaiset egyptiläiset koristelivat esineitä emalilla. Valurautaa ryhdyttiin emaloimaan vasta 1700-ja 1800-luvulla. Aluksi emalia käytettiin talousastioiden pinnoittamisessa, myöhemmin sillä ryhdyttiin käsittelemään myös saniteettivaluja.

Alaemalin lisäksi tehdasalueella on Yläemaliksi kutsuttu rakennus, joka sijaitsee ylempänä mäen rinteessä. Emalilaitoksen päätuotteiden, kylpyammeiden emalointityö keskitettiin sinne vuodesta 1953 lähtien. Alaemalissa käsiteltiin jatkossa pienempiä tuotteita.

 ”Högfors amme - ilonamme” tuli tunnetuksi sotien jälkeen aina ulkomaita myöten.

Ammeiden tuotanto oli Högforsissa laajimmillaan 1960-luvulla, mutta niiden valmistus päättyi energiakriisiin. Viimeinen emaloitu Högfors-amme valmistui 27.5.1977.

HÖGFORSIN EMALILAITOKSEN VAIHEITA

Högforsin emalilaitoksen toiminta alkoi Alaemalissa. Rakennus valmistui useassa vaiheessa 1910-1950-luvulla. Rakennuskompleksin vanhin osa on maalariverstas, joka on vuodelta 1919. Tämän yksikerroksisen mansardikattoisen tiilirakennuksen jatkeeksi rakennettiin vuonna 1925 kaksikerroksinen varasto. Rakennusta laajennettiin vuonna 1926, jolloin emalilaitos aloitti toimintansa. Rakennukseen asennettiin emalointi-, emalinsulatus- ja kuivausuunit. Työn opettelu vaati kuitenkin aikansa, ja vasta 29.4.1927 Högforsissa emaloitiin ensimmäinen Suomessa valmistettu valurautainen kylpyamme.

Emalilaitosta laajennettiin huomattavasti vuonna 1936, kun emalin valmistus ja emalointi erotettiin toisistaan. Emalin valmistus emalimyllyineen ja sulatusuuneineen sijoitettiin uuteen kaksikerroksiseen rakennukseen ja emalilaitoksen kapasiteettia nostettiin uusilla uuneilla. Emalilaitoksen toiseen päätyyn rakennettiin kaksikerroksinen varasto- ja pakkaustila.

Ammeiden valmistus kohtasi aluksi hankaluuksia, joita aiheuttivat useita kuukausia kestänyt työsulku vuonna 1927 sekä kova kilpailu ulkomaisten tuotteiden kanssa. Saksalaiset tuontiammeet hallitsivat markkinoita. Ne olivat hinnoiltaan edullisimpia ja laadultaan parhaimpia. Högforsin ammeiden vikana oli aluksi emalin halkeaminen veden poistoaukon kohdalla. Tehtaalle virtasi valituksia ja monet tyytymättömät asiakkaat palauttivat ostamansa ammeet. Ongelmaa yritti ratkaista Saksasta palkattu emalimestari Waschut, joka joutui kuitenkin kahden vuoden kuluttua luovuttamaan. Vasta sinnikäs kokeilu ja uusi mestari Harald Melander onnistuivat lopulta parantamaan emalin kestävyyttä ja ulkonäköä.

Sen jälkeen alkoi Högfors-ammeiden nousu. Kun vuonna 1928 Suomeen tuotiin 7800 ammetta ulkomailta Högforsin myydessä 518 kappaletta, luvut kääntyivät toisinpäin kymmenen vuotta myöhemmin. Högfors myi silloin 3193 ammetta ja maahan tuotiin 3044 ammetta.

Högforsin ammeet löivät itsensä läpi sotien jälkeen. Vientimarkkinoita avautui Ruotsiin, Tanskaan ja aina Etelä-Afrikkaan saakka. Tuotantomäärät kasvoivat vuosi vuodelta ja heinäkuuhun  1969 mennessä ammeita oli valmistettu Karkkilassa jo 500 000 kappaletta.  Juhla-amme, 500 000:s amme ripustettiin Yläemalin kattoon,  tuotannon merkkipaaluksi.

Ammevalikoima

Högfors-ammeiden valikoimaan kuului aluksi kaksi perusmallia: suunnikas- ja soikioamme. 1950-luvulla aloitettiin erityisesti pienten asuntojen kylpyhuoneisiin suunniteltujen istuma-ammeiden valmistus. 1970-luvulla Högfors valmisti lisäksi suihkuammetta, joka oli vakiomallista matalampi ja leveämpi. Se suunniteltiin myös energiaa säästäväksi.

Ammeiden emalin väri oli pääasiassa valkoinen. 1950 – 1970-luvulla oli valkoisten ammeiden lisäksi tarjolla mm. topaasi, sininen, vihreä, keltainen, merensininen, sammaleenvihreä, leinikinkeltainen, syreeninvioletti ja oliivinvihreä. Värillisiä ammeita valmistettiin vain pieniä sarjoja, ja niiden hinta oli siksi kalliimpi.

Vielä 1970-luvun alussa ammeita valmistettiin noin 50 000 kappaletta vuosittain, mutta vuosituotanto supistui kuitenkin nopeasti. Vuonna 1975 ammeita valmistui enää 3500 kappaletta. Syynä ammeiden tuotannon vähenemiseen oli suurimmaksi osaksi 1970-luvun energiakriisin myötä muuttuneet asuntohallituksen arava-tuotannon määräykset, jotka eivät sallineet ammeita. Viimeinen Högfors amme valettiin 31.12.1976 ja emaloitiin 27.5.1977.

Tommi Kuutsa