|
|
PIENESTÄ RUUKISTA SUURVALIMOKSI Högforsin huippuvuodet Högforsin ruukin perustaminen sai alkunsa, kun läheiseltä Kulonsuonmäeltä löydettiin rautaa 1800-luvun alussa. Rautakaivos perustettiin 1817. Kalliosta louhittua rautamalmia piti saada jalostettua takkiraudaksi, niinpä Arvid Henrik Bökmanin ja Johan Jacob Dreilickin toimesta perustettiin masuuni kuohuvan kosken partaalle senaatin päätöksellä 17.5.1820. Nimekseen ruukki sai Högfors. Masuunissa sulatettiin rautaa ensimmäisen kerran vuonna 1823 ja samalla alkoi pienimuotoinen valaminen. Suunnitelmana oli kuitenkin tuottaa taottavaa kankirautaa muille ruukeille. Kulonsuonmäen rauta osoittautui ns. kylmänhauraaksi ja siten takomiseen melko huonosti sopivaksi. Nuori ruukki ajautuikin suuriin vaikeuksiin. Näin siitäkin huolimatta, että ruukissa mm. otettiin käyttöön Suomen ensimmäinen kupoliuuni 1831. Högforsin ruukin pelastajaksi nousi ensimmäinen varsinainen ruukinpatruuna Joseph Bremer (patruunana vuosina 1836-1874), joka kehitti eräänlaisena hätäratkaisuna ruukin valimotoimintaa. Kulonsuonmäen rauta osoittautui valamiseen erinomaiseksi ja Högfors nousi nopeasti suomalaisen valimoteollisuuden yhdeksi kärkinimeksi. Ruukki valmisti tuotteitaan, mm. patoja, pannuja, vesipyöriä, silitysrautoja, hautaristejä ja mortteleita, kuitenkin edelleen lähinnä lähialueen ihmisten tarpeisiin. Bremerin aikana valmistui 1842 myös konepaja, joka valimon ohella oli ruukin elinvoimaisin osa. Vuonna 1853 otettiin käyttöön Suomen ensimmäinen toimiva putlaus- ja valssilaitos, jossa valmistettiin taottavaa kankirautaa, josta osa meni vientiin aina Tallinnaan, Riikaan ja Pietariin asti. Seuraava todella merkittävä ruukinpatruuna Wolter Ramsay (1885-1906) kehitti valimoa edelleen ja lanseerasi Högforsin ensimmäiset kokovalmisteet kuten liedet ja kamiinat. 1800-luvun lopulla perustettiin lämpöteknillinen osasto, jonka merkitys tehtaalle kasvoi räjähdysmäisesti. Högforsin tuotantoon ilmestyivät ensimmäisenä Suomessa 1903 radiaattorit ja niitä seurasivat nopeasti keskuslämmityskattilat. Högforsin tuotteet, portaat, valurautapylväät, vesijohdot ym. saivat näkyvän roolin monissa uudisrakennuksissa etenkin Helsingissä. Edes ensimmäisen maailmansodan melskeet eivät suuremmin haitanneet ruukin kehitystä. Vanha masuunikin, joka jo vuosia oli seissyt kylmänä, joutui vielä kerran sulattamaan rautaa Venäjän armeijan tarpeisiin. Ajan merkkihenkilö oli ruukinpatruuna Hjalmar Linder (1916-1918), joka taidolla ja tarmolla luotsasi ruukin läpi kaikkein vaikeimmat ajat. Aseiden pauhun tauottua Högfors pääsi nauttimaan tehdyn työn hedelmistä. Seuraava vuosikymmen oli todellisen laajentumisen aikaa. Högfors koki suuria muutoksia 1930-luvulla. Valtavat uudisrakennukset kasvattivat ruukin näköä ja liikevaihtoa. Merkittävin muutostyö oli mekanisoidun valimon valmistuminen 1938. Kyseessä oli Suomen pisimmälle mekanisoitu valimo. Tämä uutuus oli työntekijöidenkin mielestä sen verran outo ja ihmeellinen asia, että se ristittiin modernismin hengessä ”Amerikaksi”. Tehdas liitettiin 1933 Kymin Oy:n alaisuuteen, mikä tarkoitti sitä, että vaikutusvaltaisten ruukinpatruunoiden aika oli lopullisesti ohi. Muutos oli lähinnä näennäinen, sillä Högforsin vanhat osakkeenomistajat olivat pitkälti myös Kymin Oy:n osakkeenomistajia. Tehdas sai pitää nimensä ja Kymin Oy:öön kuuluvat muut metallialan yritykset, niin vanhat kuin uudet, joutuivat Högforsin alaisiksi. Näin siis myös Kymin Oy:öön kuuluvat Salon ja Heinolan tehtaat saivat nimekseen Högfors. Valimon suotuisan kehityskulun katkaisi toinen maailmansota. Högforsillakin tuotantokoneisto jouduttiin valjastamaan sotateollisuuden palvelukseen. Näkyvin aikaansaannos oli yli 8 miljoonaa kranaatinkuorta! Kuorien valmistus aloitti samalla uuden ajanjakson tehtaan historiassa, sillä tuotteen varmuusvaatimukset olivat todella tiukat. Tehtaalle perustettiin laadunvalvontalaboratorio ja aineenkoetukseen kohdistettiin suuri huomio. Pitkällä tähtäimellä tämä kaikki edesauttoi tehtaan tuotekehittelyä. Sodan jälkeen ruukin harteita painoi usean vuoden ajan raskaat sotakorvaukset. Myös raaka-ainepula haittasi toimintaa siinä määrin, että esim. radiaattorien valmistusta jouduttiin rajoittamaan. Yhtenä hätäratkaisu alettiin yhdessä Salon tehtaan kanssa valmistaa luistiventtiilejä, jotka eivät vaatineet kovin paljoa raaka-ainetta. Venttiilien menekki oli heti valtava, ja niitä ehdittiin valmistaa parisen miljoonaa kappaletta aina vuonna 2000 tapahtuneeseen tuotannon lopettamiseen saakka. Sotakorvausten jälkeen tehtaalla alkoi kehittyneen teknologian ansiosta varsinainen nousukausi. Högfors kohosi Pohjoismaiden johtavaksi valimoksi. Työntekijöitä ruukissa oli parhaimmillaan noin 1800. Todellinen merkkipaalu tehtaan historiassa oli, kun 1950-luvulla alettiin luopua kylmäilmakupoliuuneista, ja viimein, vuonna 1961, saatiin tehokas sähkösulatto. Näin voitiin tehokkaammin tarjota laadultaan parempaa sulaa rautaa alati laajenevan valimon tarpeisiin. Kupoliuunit olivat kuitenkin vielä muutaman vuosikymmenen käytössä sähköuunien ohella. Tehtaan voimakkaan laajentumisjakson olennaisin tuote oli kylpyamme, jonka tuotanto oli alkanut jo 1927. Ammeiden emalipinnan parannuttua niiden tuotanto oli lähtenyt kiihtyvään kasvuun 1930-luvulla. Samalla tehtaalla alettiin emaloimaan myös keittiöastioita. Högforsin amme syrjäytti nopeasti ulkomaiset kilpailijat. Kotimaisiakaan kilpailijoita ei ollut, joten Högforsilla oli alalla suoranainen monopoli. Tehtaan työntekijätkin halusivat perheilleen komeat ammeet, ja kerrotaan, että tehtaalta laskettiin toisinaan liuta ammeita kosken kuohujen vietäväksi. Alajuoksulla tuttavat ja kylänmiehet olivat odottelemassa varsinaista ”kalasaalista”. Tehtaan laajentumista seurasi krooninen työvoimapula. Tilanne alkoi olla niin paha, että oli syytä aloittaa tehtaan voimakas automatisointi. Kehityksen huipentumana oli vuonna 1967 käyttöön saatu moderni automaattinen kaavauslinja. Vielä 1970-luvun alussa Högforsilla pyyhki hyvin. Työntekijöitä oli reilusti yli tuhat ja tuotteilla oli kysyntää. Vuonna 1973 puhkesi maailmanlaajuinen energiakriisi ja tilanne muuttui oleellisesti. Vielä 1975 tehtaan johtajat uskoivat, että kriisistä selvitään ilman tuotannon leikkaamisia. Vaan sitten asuntohallitus kielsi vettä rohmuavat kylpyammeet uusista aravarakennuksista. Lähes välittömästi tehtaalta irtisanottiin satoja työntekijöitä. Viimeinen kylpyamme tehtaalla valmistettiin 1977. Suhteettoman suuren osan koko tehtaan liikevaihdosta vallanneen kylpyammetuotannon romahtaminen syöksi koko valimon niin suureen kriisiin, että paluuta vanhaan ei enää ollut. Aika alkoi muutenkin ajaa vanhan tuotannon ohi. Jo 1960-luvulla havahduttiin siihen, että tehtaalla tehtiin aivan liian useaa tuotetta. Kappaleiden yksikköhinnat kävivät turhan kalliiksi, joten tuotantoa alettiin järkiperäistää. Omien tuotteiden määrää vähennettiin rajusti, esimerkiksi puuhellat ja kamiinat siirtyivät pikkuhiljaa muistojen joukkoon, ja siirryttiin valmistamaan tilausvaluja mm. auto- ja traktoriteollisuuteen. Tällöin alkoi yhteistyö mm. Volvon ja Saabin kanssa, ja ensimmäiset Saabin jarrulevyt Högforsin tehtaalla valmistuivat 1960-luvun lopulla. Tilausvalujen määrä oli 1970-luvulle tultaessa jo suunnilleen puolet koko tuotannosta. Tilausvalujen osalta merkittävä osatekijä oli pallografiitti eli SG-raudan valmistuksen aloittaminen 1962. Pallografiittirauta oli huomattavasti lujempaa kuin tavallinen rauta, joten sitä voitiin käyttää kappaleisiin, jotka joutuivat erityisen suuren rasituksen kohteeksi. Tällaisia esineitä olivat mm. hammaspyörät. Högforsin tehtaalla aloitettiin 1970 SITRAn tukemana pallografiittiraudan jatkokehitys. Tuloksena oli Kymenite eli ADI-rauta, jolle haettiin patentti useassa maassa vuosikymmenen puolivälissä. Kyseessä on Suomen valimoiden ainoa kansainvälisesti tunnettu keksintö, kaikki muu valimoteknologia on muualta tuotua. Järkiperäistäminen ja energiakriisi johtivat siihen, että koko tehtaan tuotantoa karsittiin, koneistuksesta ja muusta valutuotteiden jatkokäsittelystä pikkuhiljaa luovuttiin. Keskityttiin entistä vankemmin pelkästään valamiseen. Osa isoista tehdashalleista jäi tyhjilleen ja työntekijöiden määrä laski 1980-luvulle tultaessa murto-osaan entisestä. 1970-luvun alun huippuvuosista väki oli vähentynyt peräti 700 henkilöllä. Tehtaasta jäi jäljelle vain sen voimakkain ydin, jota edelleen voimakkaasti kehitettiin. Högforsin valimon suuntautuessa entistä enemmän huipputeknologiaan ja tilausvaluluihin, tapahtui myös muita muutoksia. Yli 50 vuotta kestänyt yhteistyö Kymin Oy:n ja myöhemmän Kymi-Strömbergin kanssa päättyi, ja Högfors liittyi JOT Yhtiöt Oy:n alaisuuteen 1985. Tehtaan nimi muuttui moneen kertaan ollen lopulta vuodesta 1993 lähtien Santasalo-JOT Oy/Högforsin Tehtaat Oy. Valimon uuden isännän periaate oli tuottaa tuotteita ”juuri oikeaan tarpeeseen” (JOT), mikä tarkoitti sitä, että Karkkilassakaan ei enää valmistettu tavaroita varastoon, vaan vain sen verran, mitä tilattiin. Muutos aiheutti vastustusta vanhahtavassa ja organisaatioltaan kankeassa tehtaassa. Vastustusta aiheutti myös se, että työntekijöiden määrää vähennettiin jatkuvasti niin, että 1980-lopussa heitä oli 300. Ja seuraavan vuosikymmen alussa työntekijöitä oli enää runsas sata. Vaan murrosvuosien jälkeen Högforsin tehtaan tuottavuus ja sen mukana yleinen ilmapiiri paranivat huimasti. Karkkilan strateginen toiminta-alue oli 1990-luvulla kotimaan ja Ruotsin lyhytsarjavalut tavallisesta eli suomugrafiittiraudasta sekä ADI-raudasta. Isojen tuotteiden, kuten sähkömoottoreiden staattorien, valmistus siirrettiin Iisalmeen. Kranaattien valmistus puolestaan siirtyi Pietarsaaren tehtaalle. JOT:iin liittymisen myötä Högforsin tuotantolaitokset eriytettiin omiksi yhtiöikseen. Yksi näistä oli Högforsin kattilaosasto, joka edelleen valmisti tehtaan omia tuotteita. Kattilaosaston nimeksi tuli Högfors lämpö Oy, joka myöhemmin vaihtui Thermia Oy:ksi. Vuonna 2004 konserni päätti luopua Thermia Oy:n omistusosuudesta. Konsernin sisäisten siirtojen myötä Högforsissa loppui myös kaivonkansien, joita tehtaalla oli tehty lähes sata vuotta, valmistus 1990-luvun alussa. Näin oli napanuora katkaistu viimeisiin Högforsin omiin tuotteisiin. Lamavuodet 1990-luvulla saattoivat koko konsernin vaikeuksiin. Högforsin oli pakko luopua mm. Saabin jarrulevyjen valmistuksesta, koska Saabin henkilöautojen kysyntä laski. Myös Volvon tehtailla julistettiin ehdoton ostokielto juuri tukalimpaan aikaan. Sillasta kuitenkin noustiin taidon ja organisaatiouudistusten myötä. Konsernin yritysostot mm. Ruotsista sekä suuntautuminen entistä selvemmin koneenosien, komponenttien, valmistamiseen aiheutti 1990-luvun lopulla konsernin nimenvaihdon. Uusi nimi oli Componenta. Karkkilan tehdas olisi halunnut säilyttää vanhan nimensä, mutta se ei enää onnistunut. Kymin Oy:öön kuulunut Salon tehdas oli nimittäin toiminut myös Högforsin nimen alla, ja myynnin yhteydessä nimi jäi myyneen konsernin hallintaan. Pitkällisessä oikeuskäsittelyssä Salon vaatimukseen oli karkkilalaistenkin viimein taivuttava. Karkkilan tehtaan nimeksi tuli Componenta Oy/Componenta Karkkila Oy. Yritysostot aiheuttivat myös sen, että konserniin kuuluvilla yhtiöillä oli päällekkäisiä toimintoja. Näitä toimintoja tuli karsia. Pian kävi selväksi, että Ruotsissa sijaitsevaa Alvestan tehdasta ja Karkkilan tehdasta ei ollut järkevää pitää molempia toiminnassa. Toinen tehtaista oli ajettava alas. Karkkilan onneksi valinta kohdistui Alvestaan. Muutoksia tämä aiheutti myös Karkkilassa, sillä Ruotsista rahdattiin nykyaikainen tuotantolinja, jonka asennustyöt saatiin Karkkilassa valmiiksi syksyllä 2004. Samalla tehtaan työntekijöiden määrä nousi pitkästä aikaa yli 200. Uusi tuotantolinja on vanhaan verrattuna tuotantovolyymiltaan liki 50 % suurempi. Uuden linjan myötä Karkkilan strateginen toiminta-alue muuttui täysin suursarjavalimoksi, jossa tärkein materiaali on pallografiittirauta. Tuotteet pysyivät periaatteessa samoina kuin ennenkin, mutta joissakin tapauksissa kappalekokoa pystyttiin kasvattamaan. Toinen hyöty oli se, että samaan muottiin mahtui enemmän kappaleita. Tehtaan tärkeimpinä tilaajina jatkoivat edelleen raskaan ajoneuvoteollisuuden edustajat, kuten Volvo, Scania ja traktoreita valmistava Valtra. Muutokset tarkoittivat samalla sitä, että aiemmin tärkeässä asemassa olleet ns. piensarja-asiakkaat, kuten kotimaiset konepajat, joutuivat antamaan tilaa uusille asiakkaille, sillä varusteiden kalleus ja pienet toimituserät nostivat kustannuksia. Silti konepajojakin löytyy edelleen Componentan asiakaskunnasta: näistä yksi merkittävin on Wärtsilän konepaja, jolle toimitetaan laivojen Diesel-moottoreiden osia. Componenta Karkkila Oy:n tulevaisuus näyttää hyvältä. Valmistuneiden valujen määrä uudella tuotantolinjalla on kasvanut huomattavasti edellisiin vuosiin nähden. Componenta Karkkila Oy on jo nyt – tai jälleen - yksi tärkeimmistä kokoluokkansa valimoista Pohjoismaissa. Valamisen rikas perinne Karkkilassa jatkuu vankassa myötätuulessa uudella vuosituhannellakin. |