Etusivulle
Malmin laatu
Kaivosmiehet
Kaivosmiehen palkka
Työolosuhteet
Kaivostoiminnan hiipuminen
Kulonsuonmäen nykytilanne

Kulonsuonmäestä eli Rautamäestä louhittiin rautamalmia vuosina 1817 - 1888. Kaivos sijaitsee Valtatie 2:n varrella noin 8 km Karkkilasta Poriin päin oikealla puolella (Kaivoskuja). Mäen laelle johtaa polku, joten kaivoskuilut ovat kaikkien nähtävillä.

Kulonsuonmäen rautakaivos

Kulonsuonmäen rautamalmiesiintymä löydettiin vuonna 1811. Sen valtasivat hovioikeuden ylimääräinen kanslisti Arvid Henrik Bökman ja Fiskarsin ruukin entinen johtaja Johan Jacob Dreilick. Valtauskirja luettiin julki Pyhäjärven kirkon saarnastuolista keväällä 1817, ja kaivoksen louhintatyöt aloitettiin saman vuoden kesänä. Kolme vuotta myöhemmin Bökman ja Dreilick perustivat Högforsin ruukin, jossa malmista ryhdyttiin jalostamaan raaka- eli takkirautaa.
Malmin louhinnassa käytettiin poltto- ja ruutilouhintaa. Polttolouhinnassa malmisuonen kohdalle kasattiin iso pino puita, jotka sytytettiin palamaan. Kuumentuneelle seinämälle heiteltiin kylmää vettä, jolloin malmi lohkeili isoina lohkareina. Ruutilouhinnassa kallioon tehtiin käsiporan ja lekan avulla reikiä, jotka täytettiin ruudilla ja räjäytettiin.

Kulonsuonmäen eli  Rautamäen vaiheita 1817 - 1888

Esiintymän valtaus ja louhinnan aloitus
Kulonsuonmäen eli Rautamäen malmiesiintymän löytämisen kunniasta kilpailee asiakirjojen mukaan kaksi eri henkilöä. Senaatin talousosaston mukaan löydön teki vuonna 1811 itsellismies Eerikki Eerikinpoika Saares, vuorihallituksen asiakirjoissa  löytäjäksi mainitaan talollisenpoika Niilo Åstedt.

Kulonsuonmäen esiintymän valtasivat Arvid Henrik Bökman ja Johan Jacob Dreilick, kaivostyöt aloitettiin kesällä 1817. Kaksi vuotta myöhemmin suoritetussa katselmuksessa todetaan, että esiintymää oli louhittu pääasiassa kahdesta paikasta; läntinen louhos oli nimetty keisarin mukaan Aleksanterin louhokseksi, sen itäpuolella oli keisarinnan mukaan nimetty Elisabetin louhos.

Vuonna 1820 Bökman ja Dreilick perustivat Högforsin ruukin, jossa Kulonsuonmäen malmista ryhdyttiin jalostamaan takki- eli raakarautaa. Malmin sulatuksessa tarvittava masuuni valmistui Karkkilan kosken partaalle vuonna 1823. Vuotta myöhemmin kaivoksesta louhittiin masuunin tarpeisiin 1 794 kippuntaa (n. 349 tonnia) malmia, joka vastasi peräti 84% koko Suomen rautamalmin louhinnasta.
Sivun alkuun

Malmin laatu
Kulonsuonmäen rautamalmi oli verrattain köyhää, noin 27 - 30 prosenttista. Malmin kovuuden vuoksi louhinnassa tarvittiin tavallista enemmän ruutia. Titaanipitoisuutensa vuoksi malmi oli vaikeasti sulatettavaa.

Kulonsuonmäen malmista valmistettua takki- eli raakarautaa ei aluksi voitu käyttää taottavan kankiraudan tuotantoon. Valamiseen takkirauta sen sijaan soveltui hyvin, ja jo 1820-luvulla Högforsin ruukissa valmistettiin mm. rautapatoja.

Uusien kuilujen avaaminen
1830-luvun alkuvuosina Kulonsuonmäestä louhittiin malmia kolmesta kuilusta, kaivoksesta saatiin vuosittain keskimäärin 265 tonnia malmia. Kun Högforsin ruukki kaivoksineen siirtyi vuonna 1836 kapteeni Joseph Bremerin omistukseen, oli ainoastaan Aleksanterin kaivos parhaillaan työn alaisena. Pienemmät avolouhokset oli hylätty vähätuottoisina. Vuonna 1837 myös Aleksanterin kaivos jouduttiin hylkäämään malmin vähäisyyden vuoksi. Sen viereen avattiin ns. Uusi kaivos, joka oli käytössä vuoteen 1852 asti.

Uuden kaivoksen länsipuolelle avattiin 1840-luvulla ns. Läntinen kaivos ja siitä muutama syli länteen ns. Uusi läntinen kaivos. Malmijuonen kaltevuuden vuoksi Läntisen ja Uuden läntisen kaivoksen välille avattiin aukko sekä niistä edelleen yhteys vanhaan Aleksanterin kaivokseen, jonka kautta malmi nostettiin maan pinnalle. Vuonna 1858 Kulonsuonmäen kaivoksen syvyydeksi ilmoitettiin 64 metriä ja vuonna 1862 69 metriä.

Kulonsuonmäen louhinta kasvoi huomattavasti 1800-luvun puolivälin jälkeen, ja vuonna 1860 louhinnassa saavutettiin 5 000 kippunnan (850 tonnia) ennätysmäärä. Kaivostoiminnan vilkastumiseen vaikutti vuonna 1853 perustettu Högforsin putlaus- ja valssilaitos. Uuden kankiraudan valmistusmenetelmän, putlauksen, ansiosta Kulonsuonmäen malmista saatiin nyt kelvollista taottavaa rautaa. Järvimalmista tuli kuitenkin putlauksen myötä vähitellen ruukin tärkein raaka-aine.

Kaivosmiehet
Kulonsuonmäellä työskenteli keskimäärin 15 kaivosmiestä. Kaivoksen työntekijöiksi pestattiin aluksi paikkakuntalaisia, mutta ensimmäiset varsinaiset kaivosmiehet palkattiin Kiskon Orijärven ja Kolkonmäen kaivoksilta. Esimerkiksi vuonna 1819 Kulonsuonmäkeen muutti Kiskosta Mikko Matinpoika, Erik Johan Pousar sekä Johan Tegelberg perheineen. Osa työntekijöistä oli ulkomaalaisia; vuonna 1824 kaivosmiehiksi palkattiin neljä ruotsalaista, Olof Rådström, Sven Liljegren, Abraham Gran ja Henrik Bengtsson. Liljegren nimitettiin jo saman vuoden aikana kaivosvoudiksi.

Työn vaarallisuuden vuoksi kaivostyöhön on aina liittynyt tiettyä salaperäisyyttä. Kaikkialla Euroopassa kaivosmiehiä on pelätty ja jopa hyljeksitty. Kaivosmiehillä oli omat suojeluspyhimyksensä, vaatepartensa, laulunsa ja vuorenpeikkosatunsa. Kaivosmiehen ammatti on myös ollut otollinen tietäjille kautta koko Euroopan. Myös Kulonsuonmäellä vaikutti tietäjiä ja parantajia, tunnetuin heistä oli Uutmanni eli Gustaf Fredrik Utman, joka eli vuosina 1836 - 1913.
Sivun alkuun

Kaivosmiesten palkka
Kaivosmiehille maksettiin urakkapalkkaa, jonka perusteena oli aluksi poratun reiän syvyys. 1840-luvulla kaivosmiehille maksettiin 20 hopearuplaa jokaisesta louhitusta 118 kuutiokyynärän (n. 25 m3) kivimäärästä. Vaikka palkka ilmoitettiin tileissä rahana, maksettiin suurin osa palkoista luontaisetuina. Kaivoksen tuntumassa oli työntekijöitä varten asuntoja, lisäksi ruukki hankki työntekijöille perunamaan.

Työolosuhteet
Karkkilan yhteiskoulun rehtori Jussi Saukkonen kirjoitti vuonna 1938 lehtiartikkelin, jossa kerrotaan kaivoksen työolosuhteista seuraavaa:

Työpäivä oli 12 - 14-tuntinen. Aamuisin työt aloitettiin kello 4 kesällä ja kello 5 talvella. Kaksi ruoka-aikaa jaotteli työpäivän, joka päättyi kello 20. Päivällä kaivokseen saatiin valo kaivosaukkojen kautta, mutta pimeän vuorokauden aikana kaivoksen onkaloita valaistiin päresoihduilla.

Liikenne kaivokseen tapahtui porraspykälille hakattuja hirsiä myöden pallilta pallille. "Pallilla" tarkoitettiin kaivoksen seiniin jätettyjä pengermiä. Päivittäin miehet jakaantuivat vuoronperään kahteen ryhmään: "taksvärkkiin" ja porareiksi, joista käytettiin nimitystä "pora ja vasara".

Malmiaiheen vaihtelevan laadun takia noudatettiin porarien työssä omalaatuista perinnäistä arpapeliä. Jo edellisenä päivänä "pärmestari", kaivosmestari, merkitsi tiilenkappaleella kaivoksen seinään ne kohdat, joista seuraavana päivänä malmia louhitaan. Kun miehet aamulla saapuivat töihin, mestari suoritti porapaikkojen arpomisen. Sitä varten oli säkkiin pantu yhtä monta numeroitua puunoppaa kuin oli porareitakin. Kukin heistä sai vuorollaan ottaa noppansa.

Kenelle sattui numero yksi, hän oli tyytyväinen koko päivän, sillä hän sai ensiksi lähteä valitsemaan itselleen porauspaikat ja valtasi tietenkin itselleen parhaat 4 - 5 paikkaa. Nopan kaksi saanut sai suorittaa valinnan toisena. Viimeiseksi tuli valintavuoro "säkille", mikä oli leikillinen nimitys suurimman numeron saaneelle. Hänen kohtalonsa ei ollut kadehdittava, sillä hän sai louhittavakseen kovimmat malmiaiheet.

Vilkas vasaran kalke alkoi kuulua heti arvonnan tapahduttua ympäri kaivosta. Samalla päiväpalkkalaiset huutelivat kehotushuutojaan kaivoksen äärellä hevoskiertoa hoitelevalle pojalle. Malmi- ja vesipaljut kohoilivat ja laskivat vuorotellen ja köydet kitisivät. Mäenrinteellä kaivoksen ulkopuolella erottelivat miehet päivänvalossa malmi- ja kivilohkareet toisistaan. Pienemmistä muruista "plokkasivat" naiset vasaroillaan malmipalaset erilleen. Keskipäivää lähestyttäessä olivat porarit saaneet edellisen päivän iltapuolella valmistuneiden porausreikien lisäksi valmiiksi koko joukon uusia. Nyt alkoi niiden lataaminen, sillä tasan kello 12 piti vanhaa totuttua tapaa noudattaen suorittaa kaivoksen räjäytystyöt.

Porausreikää ladattaessa meneteltiin siten, että reiän pohjalle pantiin karhearakeista mäkiruutia ja sen päälle täytteeksi tiukkaan tiilimurskaa, jonka sisään jätettiin kuitenkin "fänkneula". Porausreiän täyttämisen jälkeen vedettiin tuo rautapuikko "laastikulla" pois. Sen jälkeen pujotettiin reikään kotitekoinen tulilanka, rikillä kyllästetty pellavalanka.

Muutama minuutti vailla kello 12 kiiruhtivat kaivosmiehet kaivospengermälle hirsisuojuksen taakse, ja ketteräjalkainen poikanen juoksenteli palava päre taikka tulilangan pala kädessään reiän luota reiän luo sytytellen tulilankoja ja kipaisi sitten kovalla kiireellä miesten luo suojaan. Ja kun kello tuli 12, kuului kaivoksesta kumeita pamahduksia kaiun kiiriessä kauas ympäristöön. Malmin lohkareita lenteli kaivoksen pohjalle sinne tänne röykkiöiksi.

Kulonsuonmäen kaivoksen louhintatöissä käytettiin ruutilouhinnan lisäksi polttolouhintaa:

Kun kaivoksen seinässä oli jossakin kohdassa rikkaan näköinen malmisuoni laajalti näkyvissä, syydettiin kaivokseen sylimäärin koivuhalkoja "liekkiä" varten. Halot ladottiin pinoksi seinää vasten malmisuonen kohdalle ja sytytettiin palamaan. Kun halkorovio oli palanut loppuun, alettiin kuumentuneelle seinämälle heitellä kaivoksen pohjalta kylmää vettä. Kovalla paukkeella malmi lohkeili isoina paloina kalliosta.

Kaivostoiminnan hiipuminen
Suomalaisten rautakaivosten toiminta alkoi 1860-luvulla vähentyä vuosi vuodelta. Länsi-Suomen rautamalmikaivokset ehtyivät, ja vuorimalmia käyttäneet masuunit alkoivat yhä enemmän käyttää järvimalmia ja suomalaista vuorimalmia laadukkaampaa ruotsalaista rautamalmia.

Högforsin ruukki ryhtyi 1880-luvun alussa käyttämään Ruotsista ostettua valmista takkirautaa, jota sulatettiin valutöitä varten valimon kupoliuuneissa. Oma raudanvalmistus säilyi kuitenkin edelleen; masuunissa sulatettiin pääasiassa järvimalmia, sen joukkoon sekoitettiin Kulonsuonmäen malmia 1880-luvun jälkipuolelle asti. Malmin louhintamäärät olivat kuitenkin melko vaatimattomia. Vuoden 1884 tilaston mukaan kaivoksesta saatiin 126 tonnia malmia, viimeinen virallinen louhintavuosi oli 1888, jolloin malmia saatiin 46 tonnia.
Sivun alkuun

Kulonsuonmäen kaivoksen nykytilanne
Kulonsuonmäen kaivoksesta louhittiin vuosina 1817 – 1888 kaikkiaan 25 160 tonnia rautamalmia. Vilkkaasta, seitsemän vuosikymmentä jatkuneesta kaivostoiminnasta Kulonsuonmäellä ovat nykyään jäljellä vain kettingein ympäröidyt, veden täyttämät kaivoskuilut sekä mäenrinteessä röykkiöittäin malmin louhinnassa syntynyttä jätekiveä. Kaivosalue on kuulunut vuodesta 1988 lähtien Karkkilan kaupungille.

Kulonsuonmäelle pystytettiin 1900-luvun alkupuolella kaivoksen vaiheista kertova peltinen kyltti, johon oli maalattu seuraava teksti:

Kaivostoiminta aloitettu täällä 1800-luvun alussa. Kaivostyöt lopetettu 1888. Veden täyttämät kaivosaukot ovat noin 90 m. syviä. Louhintatyöt suoritettu käsiporilla,mäkiruutilla ja hevoskierron voimalla rasvalampun valossa.

Vuonna 1971 vanhan kyltin tilalle vaihdettiin Högforsin tehtaan valama pronssinen tekstilaatta, joka kiinnitettiin suureen kivenlohkareeseen kaivoskuilujen tuntumaan. Laatassa on sama teksti kuin aikaisemmassa kyltissä.

Sivun alkuun

Etusivulle