Etusivulle

Högforsin masuuni on
 
ke-su 1.-31.7. klo 11-15, opastettuja kierroksia tasatunnein, viimeinen kierros alkaa klo 14.00.




Pääsyliput: Aikuiset 3 euroa, lapset 1 euroa, yhteislippu museoon ja masuuniin aikuiset 5 euroa.

Karkkilan kosken partaalla sijaitseva Högforsin masuuni kertoo takki- eli raakaraudan valmistuksen vaiheista Karkkilassa vuosina 1823 - 1915. Masuuni oli Högforsin ruukin ensimmäinen tuotantolaitos, jonka ympärille Karkkilan kukoistava metalliteollisuus kehittyi. Museovirasto restauroi Masuunin vuosina 1996 - 2000.

Multahirsimasuuni, malmista takkiraudaksi, puhalluskausi, masuunin työntekijät ja työolosuhteet.

HÖGFORSIN MASUUNIN VAIHEITA   

MASUUNIN PERUSTAMINEN

Hänen Keisarillinen Majesteettinsa täten Armollisesti ilmoittaa myöntäneensä anojille, ruukintirehtööri Dreilickille ja hovioikeuden ylimääräiselle notaarille Bökmanille luvan ja erioikeuden rakentaa ja perustaa...masuuni Kulonsuon rautamalmin puhaltamiseksi valutavaraksi ja takkiraudaksi.
- Ote Högforsin ruukin privilegiokirjasta 17.5.1820

Högforsin masuuni rakennettiin Karkkilan kosken partaalle vuonna 1823. Masuunissa valmistettiin takki- eli harkkorautaa, jonka raaka-aineena käytettiin läheisestä Kulonsuonmäen kaivoksesta louhittua rautamalmia sekä 1850-luvulta alkaen järvi- ja suomalmia. Malmin sulatuksessa tarvittiin puuhiiltä, kalkkikiveä sekä vesivoimaa.

Masuunissa valmistettua takkirautaa käytettiin enimmäkseen patojen ja pannujen valantaan, mutta osa raudasta jalostettiin taottavaksi kankiraudaksi vuonna 1853 perustetussa putlaus- ja valssilaitoksessa. Högforsin masuunin merkitys alkoi vähentyä 1880-luvulta alkaen, kun ruukki  siirtyi ulkomailta ostetun valmiin takkiraudan varaan. Masuuni oli viimeisen kerran käytössä vuonna 1915, ja sen puurakenteet purettiin vuonna 1926. Masuunin harmaakivinen alaosa jätettiin muistomerkiksi. Raudan hehku ei kuitenkaan hiipunut Karkkilassa, sillä maamme merkittävimpiin valimoihin kuuluva Högfors toimii edelleen.

MULTAHIRSIMASUUNI

Högforsin masuuni on nk. multahirsimasuuni, jonka alaosa on harmaakiveä ja yläosa maatäytteinen, vetotangoilla vahvistettu hirsikehikko. Hirsien välissä on laakeat nk. keuhkokivet, joiden avulla rakenne saatiin hengittäväksi. Masuunirakennuksen keskellä on tulenkestävästä tiilestä tehty piippu eli kuilu, jossa rautamalmi sulatettiin. 

Masuunin harmaakivinen alaosa on noin 5,6 metrin korkuinen, ja sen  tukena on vetotankoja sekä sidehakoja. Muurin kukin sivu kaventuu hieman ylöspäin mentäessä, ollen alhaalla 33 jalkaa (9,8 m) ja ylhäällä 30 jalkaa (8,9 m). Ulkomuurissa on kaksi syvennystä: toinen syvennyksistä on puhallusilman johtamiseen tarvittava hormirinta, toinen on laskurinta, josta sula takkirauta ja kuona laskettiin ulos piipun pesästä. Rintojen portaittaisesti laskevat katot on tuettu kuudella kannatinpalkilla, jotka on koottu kolmesta, rautasiteillä yhteen liitetystä kankirautatangosta. Sidosten tukena on valurautaisia kannatinpalkkeja, rintojen nurkat on lisäksi vahvistettu rautavantein. Sivun alkuun

MALMISTA TAKKIRAUDAKSI

Miten masuuni toimii

Raudan valmistusprosessiin kuului useita työvaiheita. Pasuttaja (ruots. rostare) paahtoi ensin ruukille tuodun malmin pasutusuunissa fosforin ja rikin poistamiseksi. Paahdettu malmi siirrettiin masuunin rouhinhuoneeseen eli puukariin, jossa rouhijat (ruots. bokare) murskasivat malmin vesivoimalla toimivalla rouhimella ja valssilla noin 3-4 cm kokoisiksi palasiksi. Lisäksi puukarissa rouhittiin sulatuksessa tarvittava kalkkikivi. Murskatut raaka-aineet nostettiin nk. malmikoiran avulla masuunin panostustasolle eli kranssille. Puuhiilet kärrättiin kottikärryillä siltaa pitkin hiilivarastosta. Panostajat (ruots. uppsättare) latoivat raaka-aineet ylhäältä panostusaukosta masuunin piippuun kerroksittain masuunimestarin (ruots. masmästare) antamien ohjeiden mukaan. Piippu täytettiin eli panostettiin useita kertoja vuorokaudessa.

Malmin sulatuksessa tarvittava noin 1400( C lämpötila nostettiin ja ylläpidettiin vesivoimalla toimivilla palkeilla ja myöhemmin puhalluskoneen avulla. Masuunin panostettu malmi kuumeni painuessaan piipussa alaspäin. Hiili toimi polttoaineena, ja kalkkikiven tehtävänä oli sitoa malmin epäpuhtaudet. Sula rauta valui piipun pesän pohjalle, ja sen pinnalle muodostui kuonakerros. Takkirauta ja kuona laskettiin ulos masuunista pari kertaa vuorokaudessa. Ilman puhallus piipuun keskeytettiin laskun eli uutslaakin (ruots. utslag) ajaksi. Rauta juoksutettiin hiekasta tehtyihin harkkorautamuotteihin tai senkkaan rautaesineiden valua varten. Laskun jälkeen puhallus käynnistettiin uudelleen.

Esimerkiksi vuoden 1896 puhalluksessa masuunin piippu panostettiin 27 kertaa päivässä. Jokainen panos sisälsi noin 1 m3 puuhiiliä ja noin 360 kg järvimalmia. Yhden vuorokauden aikana masuunimiehet käsittelivät kaikkiaan 27 m3 puuhiiliä ja 9720 kg malmia. Valmista takkirautaa saatiin noin 3200 kg päivässä. Sivun alkuun

PUHALLUSKAUSI

Puhallus kesti 1-3 kuukautta. Kun se saatiin loppuun, järjestettiin tehtaan puolesta juhlat oluineen ja kahveineen.
 
- Juho Kustaa Helenius 1953

Högforsin masuunin puhalluskausi eli toimintajakso kesti tavallisesti kolme kuukautta vuodessa, mutta 1850 - 1870-luvulla tuli hehkui piipussa joinakin vuosina puoli vuotta yötä päivää. Takkirautaa valmistui puhalluskauden aikana keskimäärin 205 tonnia. Yhden takkirautatonnin valmistuksessa kului noin 17 m3 puuhiiltä.

Puhallus oli toisinaan pakko keskeyttää masuunin vaurioitumisen takia. Esimerkiksi vuonna 1824 pesän murtuminen aiheutti vaaratilanteen, kun "masuunin seinästä tunkeutui esiin tulta, joka vain äärimmäisin ponnistuksin kyettiin tukahduttamaan". Lisäksi palkeet tärveltyivät, sillä ne "täytyi väkivaltaisesti siirtää oikeasta asennostaan vinoon ja kaltevaan asentoon" raudan jähmettymisen vuoksi. Vuoden 1829 puhalluksen alkuvaiheessa havaittiin, että "suuri osa puhaltimen puoleista seinää  oli sulanut pois sekä että pohjapaasi oli syöpynyt. Kun tällöin 10 - 12 kappaletta piipunkiviä romahti alas mainitun seinän puolella, ehdotti hyttiväki yksimielisesti, että masuunin toiminta keskeytettäisiin." Puhallus jouduttiinkin lopettamaan pari päivää myöhemmin, koska pesä oli palanut pilalle. Kaikkein pahin takaisku sattui huhtikuussa 1832, kun tulipalo tuhosi masuunin puurakenteet sekä hiilihuoneen. Palossa menehtyi kaksi nuorukaista.

Masuunin toimintaa haittasi ajoittain myös puuhiilen loppuminen. Esimerkiksi vuoden 1843 puhallus jouduttiin keskeyttämään "hiilenpuutteessa, vaikka jäljellä oli vielä melkoinen määrä malmia". Vuonna 1844 vuorimestarille ilmoitettiin, että "hiilen saannin vaikeudet viivästyttivät puhalluksen alkamista kesäkuuhun asti". Sivun alkuun

MASUUNIN TYÖNTEKIJÄT JA TYÖOLOSUHTEET

Masuunissa oli töissä vanha Hjorth, oikea lasten ystävä. Hän oli koululapsille usein tehnyt nk. hunsvotteja leikkikaluiksi, kastamalla rautakepin pään kuonamassaan ja siihen oli jähmettynyt kaunis pisara - pitkä tippa, jolla oli nimenä hunsvotti.
- Kymi-Yhtymä 1/1949  

Högforsin masuunissa työskenteli 7-19 työntekijää. Suurimmillaan työntekijöiden lukumäärä oli 1840-luvulla. Masuunimiehistö vaihtui melko usein, mutta osa työskenteli masuunilla jopa vuosikymmeniä. Esimerkiksi Kaarlo Kustaa Lindholm toimi masuunimiehenä yli 40 vuotta, Kustaa Aadolf Hjorth masuunimestarina 33 vuotta ja Johan Lind rouhijana yli 30 vuotta. Muita pitkään palvelleita olivat mm. panostaja Samuel Samlander ja rouhija Johan Ollgren, jotka työskentelivät masuunilla yli 20 vuotta.

Puhalluksen aikana töitä tehtiin 24  tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa niin kauan kuin raaka-aineita ja vesivoimaa riitti. Masuunimiehet työskentelivät kahdessa vuorossa, työpäivä oli tavallisesti 12-tunnin mittainen. Masuunimestari ja hyttirenki vuorottelivat noin kuuden tunnin jaksoissa, panostajat keskimäärin kolmen tunnin välein. Lyhyiden lepotaukojen välillä ei kannattanut peseytyä ja lähteä kotiin. Niinpä masuunissa oli työntekijöitä varten lepohuone eli labbi.

Huone on walaistu himmeästi...Hehkuvaa rautaa on kaadettu lattialla pieniin eri osiin. Rauta kuohuu. Sen jäähtyessä syntyy huoneeseen katkera käry. Kuuluu outoa huminaa, joka tulee massauuniin puhalletusta ilmasta, kolkon kiviseinän alla sijaitsewasta, lewittäen pienestä aukosta waloa...Hiki juoksee wirtana ales miesten kasvoja, heidän kiskoessaan kuumia harkkoja.
- Työmies-lehden kuvaus Högforsista 1903

Masuunimiehille maksettiin takkiraudan tuotantomäärään perustuvaa urakkapalkkaa, masuunimestarilla oli vuosipalkka. Suurin osa palkasta maksettiin aluksi muonapalkkana, joka koostui mm. rukiista, suolasta, voista ja herneistä. Niiden lisäksi on mainintoja sokerista, rullatupakasta ja paloviinasta.  Ruukin vuoden 1826 tilikirjassa on erityinen viinatili (Brenvins Conto), jonka mukaan vuoden aikana jaettiin palkkana paloviinaa noin 10 litraa miestä kohden. Palkkana maksettujen tuotteiden laatu oli toisinaan kehno, esimerkiksi vuoden 1829 vuorikäräjillä todistettiin, että "ruis oli pölyistä ja viina heikkoa sekä perunat jäässä".

Luontaissuorituksiin perustuvan palkkauksen varjopuolena oli työntekijöiden velkaantuminen, sillä harvat selvisivät vuoden läpi voitolla. Velka oli esteenä paikansaannille muualla, sillä uusi isäntä oli velvollinen maksamaan velan entiselle isännälle.

Masuunin työntekijät olivat yleensä perheellisiä. 1800-luvulla avioliitot solmittiin kotikunnan tai lähiseutujen piikojen kanssa. Lapsia syntyi paljon, mutta lapsikuolleisuuskin oli suuri, joten lapsia oli yleensä vain pari. Suurin osa masuunimiesten vapaa-ajasta kului kotieläinten hoidossa ja niiden ravinnon hankinnassa sekä esimerkiksi polttopuita tehdessä. Lisäksi tehtiin puu- ja käsitöitä.  

Tommi Kuutsa   Sivun alkuun

Etusivulle