Valikko Etsi
Palvelut / Varhaiskasvatus / Perhepäivähoito

Perhepäivähoito

Perhepäivähoito on kodinomaista päivähoitoa 1–4-vuotiaille lapsille. Kaupungin perhepäivähoitajia on viisi (kolme keskustassa ja kaksi Vattolan alueella). Perhepäivähoito tarjoaa lapsille kodinomaisen kasvu- ja oppimisympäristön sisältäen perushoitoa, ryhmässä toimimista sekä leikkiä sisällä ja ulkona. Perhepäivähoitajan ryhmä pyritään muodostamaan mahdollisimman samanlaisten hoitoaikojen mukaan. Perhepäivähoidossa hoitoajat varataan myös sähköisessä hoitoaikajärjestelmässä. Perhepäivähoidon varahoito järjestetään joko Toivikkeen päiväkodissa tai toisilla hoitajilla.


Perhepäivähoitoon haetaan sähköisellä varhaiskasvatushakemuksella tästä linkistä. 
(Linkki ohjautuu palveluntarjoajan sivustolle ja aukeaa uuteen ikkunaan) 

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Toiminnan suunnittelun lähtökohtana on Karkkilan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma ja ennen kaikkea lapsen oma varhaiskasvatussuunnitelma (VASU). Lapsen VASU tehdään jokaiselle päivähoidossa olevalle lapselle yhteistyössä huoltajan kanssa. Vasu tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä ja oppimista. Se on kasvattajan työväline, jossa otetaan huomioon lapsen kokemukset, tarpeet, tulevaisuuden näkymät, mielenkiintoiset kohteet ja vahvuudet.

Ruokailu

Tarjoamme monipuolista ja ravitsevaa kotiruokaa. Lapsen ruoka-aineallergioista tulee kertoa hoitajalle jo aloituskeskustelussa. Toimita lapsen tarvitsemasta erikoisruokavaliosta lääkärintodistus varhaiskasvatusjohtajalle.

Päivärytmi

Perhepäivähoidossa noudatamme säännöllistä päivärytmiä.

- lapset saapuvat, leikkiä, mahdollisuus aamutorkkuihin
- 8.00–8.30 aamupala
- ulkoilua, ohjattua toimintaa, leikkiä, laulua jne.
- 11.00–12.00 lounas
- päivälepo/ hiljainen hetki; mahdollisesti isommille lapsille ohjattua toimintaa
- 14.00–14.30 välipala
- leikit ja touhut sisällä ja ulkona
- päivällinen 17.30–18.00

Huomioi lapsen tuonti- ja hakuajoissa hoitoryhmän päivärytmi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitaan päivärytmin soveltamisesta.

Lapsen varusteet

Pakkaa lapselle hoitokassiin mukaan sisävaatteet, tossut, riittävästi varavaatteita ja sään mukaiset ulkovaatteet. Nimikoi lapsen vaatteet jatavarat. Sovi hoitajan kanssa siitä, viedäänkö kassi joka päivä vai aina viikonlopuksi kotiin. 

Lapsi sairastaa

Älä tuo sairasta lasta päivähoitoon. Lapsella on oikeus tervehtyä kunnolla kotona. Toipilaalle tai puolikuntoiselle lapselle hoitopäivä on raskas, sillä lapsen tulee jaksaa päivän aikana leikkiä ja touhuta. Ilmoita hoitajalle lapsesi sairastumisesta mahdollisimman pian. 

 

 

Sivu päivitetty 10.10.2022/jp


Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi