Valikko Etsi
Tulevia tapahtumia

Karkkilan kuntorastit

31.5.2018 klo 17:00

Lähtö klo 17 alkaen. Info www.karkki-rasti.fi Rauno Autio 040-5345644.
Järjestäjä: Karkki-Rasti

Kuvanveistäjä Jari Männistön Rauta-aika näyttely Galleria Framillessa

30.5.2018 – 30.6.2018

Mitä yhteistä on Yhdysvaltojen New Hampshiren osavaltion kaupungilla Newportilla ja Karkkilan kaupungilla? Oikea vastaus on kuvanveistäjä Jari Männistö (s. 1965), jonka veistoksia nähdään Galleria Framillessa kesäkuussa.

Karkkilan rautapäivien innoittamana Männistön näyttely tukeutuu valurautaan ja onhan Karkkilassa vankka valuperinne. Esillä olevat mallinteet ja muotit on alunperin tehty julkiseen veistokseen Sarah Josepha Hale Memorialparkiin, joka sijaitsee Newportissa. Valmiiden mallinteiden lisäksi näyttelyssä on esillä kolme täysin uutta työtä. Mallinteiden työt on valanut Karkkilan Malliavun Mikko Ojanen.

Männistön näyttely on rakentunut ja jäsentynyt viime metreillä ns fiilispohjalta. ”Käytin joitakin vanhoja muotteja ja värkkäsin niistä jotakin uutta”, Männistö toteaa. Teosten aiheet käsittelevät stressiä ja mielen arvoituksellisia tiloja, mutta veistokset pitävät sisällään Männistölle ominaista mustaa huumoria. ”Saa nauraa, vaikka ahistaa, puristaa ja kiristää!”

Suomessa Männistö ei ole pitänyt näyttelyitä viime vuosina. Silti hän ei ylenkatso mahdollisuutta tuoda taidettaan esille pienemmällekin paikkakunnalle. ”Usein vallitsee ajatus Helsinki-keskeisyydestä ja ajatellaan, että ei kannata pitää näyttelyitä pienillä paikakunnilla.”
Männistö ei ole materiaaliuskollinen. Hän työstää tottuneesti eri materiaaleja ja saattaa yhdistää niihin ääntä ja videokuvaakin. Viime vuosina työskentely on keskittynyt julkisiin taideteoksiin ja näyttelyihin pääsääntöisesti ulkomailla.

Männistön julkisia teoksia ovat mm.:
· Sarah Josepha Hale Memorialpark, New Hampshire, Yhdysvallat
· Suihkulähde Maailman terveysjärjestön (WHO) vesihuollon johtajan Xavier Bonnevoyn muistolle, Liettua
· Tapio Wirkkalan puiston veistokset yhdessä yhdysvaltalaisen arkkitehdin Robert Wilsonin ja suomalaisen kuvanveistäjä Bjarne Lönroosin kanssa, Helsinki, 2012

Männistö toivottaa kaikki huumorin ystävät ja tiukemmankin pipon omistajat tervetulleiksi näyttelyyn. ”En pidä näyttelylle avajaisia, lopettajaiset kylläkin, ne ovat kaksinverroin hauskemmat”, Männistö toteaa lopuksi.

Näyttely on avoinna 30.5.-30.6.2018, ke-pe klo 10-17 ja la 10-13.

Galleria Framille, Valtatie 3 Karkkila, http://framille.fi/nayttelyt/

Ennakkovaroitus: Tervetuloa näyttelyn lopettajaisiin lauantaina 30.6. klo 13-15!

Pop-Up Kahvila

29.5.2018 – 1.6.2018

Pop-Up Kahvila toimii 29.5 - 1.6. Lelu- ja askartelupuoti Pikkuleppisen vieressä Kertun Kellarissa (Huhdintie 10-12). Tervetuloa! Yhteyshenkilö: Jenna Pyykönen

Punaisen Karkkilan vaiheita

25.5.2018 – 29.7.2018

Näyttely Suomen Valimomuseon Galleria Bremerissä, avoinna 25. - 31.5. la-su klo 12 - 15 sekä 1.6. - 29.7. ke-su klo 11 - 17. Pääsymaksu 3 eur tai Museokortilla.

Sasu Kermanin maalauksia

25.5.2018 – 29.7.2018

Suomen Valimomuseo, Galleria Bremer, avoinna 25. - 31.5. la-su klo 12 - 15 sekä 1.6. - 29.7. ke-su klo 11 - 17. Pääsymaksu 3 eur tai Museokortilla.

Ilmoita tapahtuma »
Matkailijan Karkkila »
Karkkilan kaupunki »
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä
Karkkilan kaupunki | Valtatie 26, 03600 KARKKILA | vaihde (09) 4258 3600 | kirjaamo@karkkila.fi