Valikko Etsi

Högforsin masuuni


Karkkilan kosken partaalla sijaitseva Högforsin masuuni kertoo takki- eli raakaraudan valmistuksen vaiheista Karkkilassa vuosina 1823 - 1915. Masuuni oli Högforsin ruukin ensimmäinen tuotantolaitos, jonka ympärille Karkkilan metalliteollisuus kehittyi. Masuunissa käytettiin raudan raaka-aineena Kulonsuonmäen kaivoksesta louhittua vuorimalmia sekä Lopen ja Tammelan järvistä nostettua järvimalmia. Toiminnan päättymisen jälkeen masuunin harmaakivinen raunio oli pitkään muistomerkkinä tehtaan kupeessa, kunnes Museovirasto restauroi masuunin 1990-luvun lopulla nähtävyyskohteeksi. Masuunin puuosat rakennettiin uudelleen ja samalla palautettiin jokivarren vanhaa teollisuusmaisemaa.

  Katso Högforsin masuunin aukioloajat tästä linkistä 

Masuuniin tutustutaan opastetuilla kierroksilla, jotka käynnistyvät Valimomuseosta.
Pyydämme huomioimaan säänmukaisen pukeutumisen vierailukierroksella.

Huom! Masuuni on avoinna ryhmille tilauksesta ympäri vuoden.
Masuunin yhteystiedot: puh. 09-4258 3672

.

Kuva: Masuunirakennus Valimomuseolta päin katsottuna


Kuva. Masuunin alakerta eli raastupa.


Kuva. Masuunin yläkerta eli kranssi.


Ensimmäinen puhallus

Högforsin masuunin ensimmäisen puhallus käynnistettiin heinäkuun 23. päivänä 1823. Masuunimestari Johan Skogmanin johtama puhallus kesti 10 viikkoa. Sen aikana Kulonsuonmäen malmista valmistettiin 398 kippuntaa eli 77,4 tonnia takkirautaa. Masuunin viimeinen puhalluskausi tehtiin vuonna 1915.

Sivua päivitetty  11.4.2022/tk


Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi