HÖGFORSIN TEHTAAN VAIHEITA

Högforsin ruukki perustettiin vuonna 1820 ja ensimmäiseksi tuotantorakennukseksi kohosi masuuni. Seuraavalla vuosikymmenellä oli myös valimo valmiina. Tehtaan ympärille, Karkin kylään kasvoi pikkuhiljaa kokonainen kaupunki. Nykyään Högforsin valimo toimii edelleen ollen Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva valimo.
 

Rautakaivos oli ruukin alku

Högforsin ruukin perustaminen sai alkunsa, kun läheiseltä Kulonsuonmäeltä löydettiin rautaa 1800-luvun alussa. Rautakaivos perustettiin 1817. Kalliosta louhittua rautamalmia piti saada jalostettua takkiraudaksi, niinpä Arvid Henrik Bökmanin ja Johan Jacob Dreilickin toimesta perustettiin masuuni kuohuvan kosken partaalle senaatin päätöksellä 17.5.1820. Nimekseen ruukki sai Högfors.

Masuunissa sulatettiin rautaa ensimmäisen kerran vuonna 1823 ja samalla alkoi pienimuotoinen valaminen. Suunnitelmana oli kuitenkin tuottaa taottavaa kankirautaa muille ruukeille. Kulonsuonmäen rauta osoittautui ns. kylmänhauraaksi ja siten takomiseen melko huonosti sopivaksi. Nuori ruukki ajautuikin suuriin vaikeuksiin. Näin siitäkin huolimatta, että ruukissa mm. otettiin käyttöön yksi Suomen ensimmäisistä kupoliuuneista vuonna 1831.

Högforsin masuuni vuonna 1922 kuvattuna. Eric Sundström/KRM

Högforsin ruukin pelastajaksi nousi ensimmäinen varsinainen ruukinpatruuna Joseph Bremer (patruunana vuosina 1836-1874), joka kehitti eräänlaisena hätäratkaisuna ruukin valimotoimintaa. Kulonsuonmäen rauta osoittautui valamiseen erinomaiseksi ja Högfors nousi nopeasti suomalaisen valimoteollisuuden yhdeksi kärkinimeksi. Ruukki valmisti tuotteitaan, mm. patoja, pannuja, vesipyöriä, silitysrautoja, hautaristejä ja mortteleita, kuitenkin edelleen lähinnä lähialueen ihmisten tarpeisiin.

Vuorihallitukselle lähetetyt raportit antavat hyvän kuvan valimon tuotannosta 1800- luvun puolivälin jälkeen. Vuonna 1854 valimossa valmistettiin mm. 1260 keittoastiaa, 900 paistinpannua, 550 uuninpelliä, 18 hellapiisiä, neljä hautaristiä, neljä kamiinaa sekä yksi portti. Vuonna 1856 valimossa tehtiin mm. 4176 keittoastiaa, 2134 kaakeliuuninpelliä, 34 silitysraudan kuumennusuunia, 220 silitysrautaa, 22 paistouunia ja 48 sylkykuppia, 2½ paria kirkonportteja sekä 262 kippuntaa (44,5 tonnia) sekalaista valua. Piikki talousvalutuotannossa selittynee Krimin sodalla, sillä sotilaiden käyttöön tarvittiin runsaasti erilaisia astioita. Samaan aikaan tuotantoon päätyneet silitysraudat alkoivat levitä ympäri Suomea, ja ne pysyivät tuotannossa yli sata vuotta. Yhdessä talousvalujen kanssa silitysraudat vaikuttivat joka kodin käyttöesineinä merkittävästi Högfors-nimen tunnettavuuteen.

Bremerin aikana valmistui 1842 myös konepaja, jossa aluksi tehtiin vain huolto- ja korjaustöitä. Konepaja oli alallaan ihan ensimmäisten joukossa Suomessa, mutta aluksi sen toiminta oli vaatimatonta suurimpiin kotimaisiin kilpailijoihin verrattuna. Mutta jo 1840-luvulla sieltä valmistui mm. Baggen kolmisylinterinen puhalluskone ja Holmgrenin puhallusilman esilämmitin, joiden avulla Högforsin masuunin teknistä toimivuutta pystyttiin parantamaan huomattavasti. Seuraavalla vuosikymmenellä valmistui jonkun verran koneita muiden ruukkien käyttöön, mutta ennen kaikkea sieltä valmistui erilaisia maanviljelyslaitteita. Vuonna 1853 otettiin käyttöön Suomen ensimmäinen toimiva putlaus- ja valssilaitos, jossa valmistettiin taottavaa kankirautaa, josta osa meni vientiin aina Tallinnaan, Riikaan ja Pietariin asti.
 

Högforsin viilariverstas vuonna 1905. KRM

Vaikka ruukin toiminta oli aktiivista ja tuotevalikoima laajaa, niin toiminta oli silti vielä suhteellisen pienimuotoista. Vuonna 1845 konepajalla ja valimossa oli työntekijöitä yhteensä 18 kappaletta, eikä se tulevina vuosikymmeninäkään siitä kovasti noussut. Vuonna 1875 samaisilla osastoilla oli yhteensä 38 työntekijää.

Seuraava todella merkittävä ruukinpatruuna Wolter Ramsay (1885-1906) kehitti valimoa edelleen ja lanseerasi Högforsin ensimmäiset kokovalmisteet kuten liedet ja kamiinat. Ramsay matkusti ympäri Eurooppaa ja keräsi valumalleja yhteistyössä ruotsalaisen Husqvarnan tehtaan kanssa. Useat mallit, mm. lukuisat taidevalut, päätyivät samoihin aikoihin molempien tehtaiden tuotantoon. Myös Husqvarnan omia malleja tuotiin runsaasti Högforsin tehtaalle. Mm. ensimmäiset liesimallit olivat kaikki Husqvarnan tehtaan mallistoa. Ruotsiin kyseiset liesimallit olivat päätyneet aiemmin Englannista. Uudet tuotteet tarkoittivat sitä, että myös konepajan merkitys kasvoi, sillä kokovalmisteet koottiin siellä. Samalla valimon ja konepajan työntekijöiden lukumäärä ampaisi ensimmäisen kerran yli sadan.

Ruukilla oli valtava metsäomaisuus, mutta sitä ei juurikaan hyödynnetty masuunin tarpeita lukuun ottamatta. Wolter Ramsay käynnisti vuonna 1893 hankkeen, jonka tarkoituksena oli suunnata tehtaan tulevaisuus puun varaan. Ramsay halusi kehittää ruukin metsien käyttöä ja oli kiinnostunut puuhiokkeen eli mekaanisen puumassan tuotannosta. Puuhioketta käytettiin paperin ja pahvin valmistuksen raaka-aineena. Ramsay perustikin Nahkion kosken partaalle Wattolan eli Massakosken puuhiomon, jonka tuotanto kaupattiin pääasiassa Venäjän paperitehtaille. Lupaavasta alusta huolimatta puuhiomon toiminta jäi melko vaatimattomaksi. Siellä oli parisenkymmentä työntekijää, joista kolmannes oli naisia. Puuhiomon toimina loppui vuonna 1922.
 

Vattolan puuhiomo taipaleensa alkuvaiheessa. KRM

Vuosisadan lopulla perustettiin lämpöteknillinen osasto lämmityslaitteiden suunnittelua, valmistusta ja asennusta varten. Osaston merkitys koko tehtaalle kasvoi räjähdysmäisesti sillä ko. laitteet työllistivät myös valimoa ja konepajaa. Näiden osastojen yhteinen työntekijöiden lukumäärä oli vuonna 1898 peräti 382. Högforsin tuotantoon ilmestyivät ensimmäisenä Suomessa 1903 radiaattorit ja niitä seurasivat nopeasti keskuslämmityskattilat. Högforsin lämmitys- ja tuuletuslaitteita asennettiin useisiin isompien paikkakuntien uudisrakennuksiin vuosisadan vaihteessa. Myös Högforsin muut Högforsin tuotteet, kuten portaat, valurautapylväät, vesijohdot ym. saivat näkyvän roolin monissa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Högforsin ruukin kasvun yhtenä esteenä oli ollut huonot liikenneyhteydet. Vuonna 1911 asiaan saatiin korjaus, kun Hyvinkään ja Högforsin välinen kapearaiderata avautui. Högforsin tehtaan johdon ohella asiaan vaikutti oleellisesti suurliikemies Hjalmar Linder, Suomen rikkain mies, joka jo muutamaa vuotta aiemmin oli rakennuttanut radan Hyvinkäältä Kytäjälle asti. Tavaraliikenteen ohella myös matkustajaliikenne pääsi rataosuudella käyntiin.
 

HKR3:n luovutustarkastus vuonna 1912. KRM

Ensimmäisen maailmansodan melskeet suistivat tehtaan aluksi syvään lamaan sillä tehtaan johto ei uskaltanut lähteä mukaan sotatarviketeollisuuteen. Raudan tarve oli kuitenkin kova, ja vanha masuunikin lietsottiin henkiin vielä kerran keväällä 1915. Ajan merkkihenkilö oli ruukinpatruuna Hjalmar Linder (1916-1918), jonka aikana tehtaalle tuli 8 tunnin työpäivä jo ennen kuin laki sitä edellytti. Hän myös rohkeasti tarttui sota-ajan tarjoamiin mahdollisuuksiin, ja Venäjän armeijalle valmistettiin mm. miinoja. Lamakausi oli nopeasti muuttunut täystyöllisyydeksi.
 

Hjalmar Linder Mustion kartanolla. KRM

Sisällissota pysäytti kehityksen, vaikka paikkakunnalla ei varsinaisesti taisteltu. Punaiset ottivat kuitenkin tehtaan hallintaansa, mutta mitään ei tuhottu. Tuotantoakin oli, ilmeisesti sotakoneiston käyttöön. Työntekijät suunnittelevat ottavansa tehtaan omaan käyttöönsä, joten omaisuudesta pidettiin hyvä huoli. Aseiden pauhun tauottua, ja punaisten kärsittyä tappion, monet tehtaan työntekijät joutuivat punavankileirille ja osa heistä jäi sinne pysyvästi. Tehtaan työntekijöitä kaatui sodassa, vankileireillä ja teloitettuina 30-50 henkilöä. Hjalmar Linder luopui tehtaasta heti sodan jälkeen ja muutti kokonaan ulkomaille.
 

Högforsin huippuvuodet

Sodan jälkeiset vuodet olivat todellista kasvun aikaa. Tehtaan osti Leopold Lerchen johtama pääomaryhmä. Tehtaan toimitusjohtajana toimi Joel Ström, joka oli valittu virkaan jo Linderin aikana. Ström ei kuitenkaan tullut erityisen hyvin toimeen työväestön kanssa. Uusi, vasta neljä vuotta vanha konepajarakennus paloi täydellisesti vuonna 1918. Entistä ehompi ja komeampi valmistui jo 1919. Pahat kielet kertoivat, että konepajan olisi polttanut itse Ström, jotta hänen ei olisi tarvinnut ottaa töihin vankileiriltä palanneita punaisia. Ström erosi tehtävästään marraskuussa 1923 ja hänen tilalleen tehtaan johtoon valittiin Edward Cedercreutz.

Työntekijämäärät olivat jonkun verran laskeneet 1890-luvun lopun huippuvuosista ja sisällissota oli vähentänyt väkeä entisestään. Vuonna 1915 Vattolan puuhiomon yhteyteen oli valmistunut tehtaan voimalaitos, mutta itse puuhiomon toiminta lakkautettiin vuonna 1922. Voimalaitosta sen sijaan kehitettiin ja siihen valmistui lisäosa vuonna 1924.

Samaan aikaan tehtaan muiden osien kehittämistä jatkettiin, ja mm. emalitaos sai alkunsa vuonna 1926, minkä myötä kylpyammetuotanto, jolla tuli olemaan tehtaalle valtava vaikutus, lähti käyntiin. Myös talousvalut ja liedet saivat emalia pintaansa, mikä huomattavasti edesauttoi näiden tuotteiden menekkiä kotimaan markkinoilla. Högforsin tehtaalle rakennettiin runsaasti myös muita, uusia tehdashalleja, mm. kosken toiselle puolelle uusi kolmikerroksinen konepaja vuonna 1928. Jo tätä ennen hyvän noususuhdanteen oli katkaissut vuonna 1927 työsulku, jolloin ammattimiehet olivat kuukausia kotonaan ja tehdasta pyörittivät lähinnä työnjohtajat apunaan rikkurikaartilaiset. Silti tehtaan työväki pysytteli 1920-luvun loppupuolella 400 hengen tuntumassa nousten seuraavalla vuosikymmenellä yli 500. Kun vielä toimihenkilöt lasketaan mukaan niin. esimerkiksi vuonna 1935 tehtaalla oli 592 työntekijää. Lisäksi ruukilla oli maanviljelystä ja metsänhoitoa.

Högforsin tehtaalla oli myös kovia kilpailijoita, joiden kanssa piti päästä sopimukseen, jotta ei ajauduttaisi hintakilpailuun. Tärkein kilpailija oli Porin konepaja, jonka kanssa solmittiin sopimukset vuosina 1920 ja 1924. Tehtailla oli monia samoja tuotteita, näkyvimpinä lähes identtiset talousvalut, silitysraudat ja myös puuliedet. Myös vesi- ja lämpöjohtoalalla oli kilpailua. Markkinat jaettiin yhteisen agentin toimesta kiintiöihin. Muutamaa vuotta myöhemmin samankaltaisia sopimuksia laadittiin myös Pietarsaaren konepajan ja Wärtsilän kanssa.

Seuraavalla vuosikymmenellä, pahimman laman aikaan, rakennettiin vielä uudisrakennuksia, jotka kasvattivat ruukin näköä ja myös liikevaihtoa laman selän taituttua. Yksi merkittävimmistä muutostöistä oli mekanisoidun valimon valmistuminen 1938. Kyseessä oli Suomen pisimmälle mekanisoitu valimo. Tämä uutuus oli työntekijöidenkin mielestä sen verran outo ja ihmeellinen asia, että se ristittiin modernismin hengessä ”Amerikaksi”.
 

Högforsin ”Amerikka” 1930-luvun lopulla. KRM

Högforsin tehtaan osakekanta myytiin 1933 lähes kokonaan Kymin Oy:lle. Lopullisesti Högfors sulautettiin osaksi Kymin Oy:ä vuonna 1940. Tehdas sai pitää nimensä ja Kymin Oy:öön kuuluvat muut metallialan yritykset, niin vanhat kuin uudet, joutuivat Högforsin alaisiksi. Näin siis myös Kymin Oy:öön myöhemmin liitetyt Salon ja Heinolan (joka oli täysin uusi tuotantolaitos) tehtaat saivat nimekseen Högfors. Tätä murrosvaihetta todisti tehtaan johtoon vuonna 1929 nimetty Gustaf Arppe, joka jatkoi toimessaan aina 1950-luvun lopulle asti.

Valimon suotuisan kehityskulun katkaisi toinen maailmansota. Högforsillakin tuotantokoneisto jouduttiin valjastamaan sotateollisuuden palvelukseen. Tosin tehtaan koneisto suolsi sodan vaikeinta vuotta 1944 lukuun ottamatta enemmän rauhanajan tuotteita kuin sotatarvikkeita. Myös työntekijämäärät lisääntyivät entisestään ja vuonna 1940 tehtaalla oli jo lähes 700 työntekijää toimihenkilöt mukaan laskettuina.

Sota-ajan näkyvin aikaansaannos oli yli 8 miljoonaa kranaatinkuorta, joiden valmistusta varten otettiin käyttöön 1930-luvun lopulla valmistunut uunituore konekaavaamo. Kuorien valmistus aloitti samalla uuden ajanjakson tehtaan historiassa, sillä tuotteen varmuusvaatimukset olivat todella tiukat. Tehtaalle perustettiin jatkosodan aikana laadunvalvontalaboratorio ja aineenkoetukseen kohdistettiin suuri huomio. Sota-aikana valmistui myös uusi, 2-kerroksinen konepajahalli, kokonaan uusi ja nykyaikainen valimohalli sekä sulatto. Pitkällä tähtäimellä tämä kaikki edesauttoi tehtaan rauhanajan tuotekehittelyä.

Sota-aikana perustettiin myös Högforsin tehtaan konepajakoulu, jossa oli aluksi konepajalinjan ohella myös valimo-osasto. Koulu aloitti toimintansa 1943. Kun useat tehtaan miehet olivat rintamalla, niin oppilaiden, yhdessä lukuisten naistyöntekijöiden kanssa, työharjoittelu tehtaan eri osastolla oli varsin aktiivista. Konepajakoulua ei kuitenkaan perustettu pelkästään sota-aikaa silmällä pitäen. Koulusta muodostui arvostettu opinahjo, ja se jatkoi toimintaansa aina 1970-luvulle saakka. Sieltä valmistui satoja ammattilaisia sekä Högforsin tehtaan että monen muun metallialan yrityksen palkkalistoille.
 

Konepajakoulun oppilastyöpaja vuonna 1946. Yrjö Ingman/KRM

Merkille pantavaa on, että Karkkilaa ja Högforsin tehdasta ei lainkaan pommitettu sota-aikana merkittävästä sotateollisuustuotannosta huolimatta. Sotapropagandan mukaan syyksi kerrottiin Karkkilassa ja etenkin tehtaan sisällä vallitseva vasemmistolainen ilmapiiri.

Sodan jälkeen ruukin harteita painoi usean vuoden ajan raskaat sotakorvaukset. Työntekijöiden tarve lisääntyi ja vuonna 1948 henkilöstömäärä nousi ensimmäisen kerran yli tuhannen. Högfors valmisti valukomponentteja, tärkeimpinä ehkä veturien ja laivojen moottorien rungot, lähinnä muiden konepajojen valmiiksi saattamiin tuotteisiin, mikä käytännössä löi alkutahdit pari vuosikymmentä myöhemmin alkaneelle tilausvalujen tehtailulle. Omia sotakorvaustuotteita Högforsin tehtaalla oli hyvin vähän, Neuvostoliittoon vietiin lähinnä kaminakattiloita, jotka toimivat keittiölieden ohella koko huoneiston lämpökeskuksina.

Sotakorvaustuotantoa varten tehdas sai luvan rakentaa kaksi uutta valimohallia. Enimmillään sotakorvaustuotteet ahmaisivat tehtaan tuotantokapasiteetista vuonna 1947 runsaan neljänneksen, mutta viimeisinä korvausvuosina osuus painui suunnilleen yhden kymmenyksen paikkeille. Sotakorvaustuotteiden määrä, edelleen vuotta 1947 lukuun ottamatta, pysyi vuosina 1945-1952 suhteellisen vakiona. Osuutta koko tehtaan tuotannosta pienensi se, että tehtaan muu tuotanto kasvoi melko tasaisesti koko kyseisen ajanjakson.

Sodan jälkeen raaka-ainepula haittasi toimintaa siinä määrin, että esim. radiaattorien valmistusta jouduttiin rajoittamaan. Yhtenä hätäratkaisu alettiin yhdessä Salon tehtaan kanssa, joka myös toimi Kymin alaisuudessa, valmistaa luistiventtiilejä, jotka eivät vaatineet kovin paljoa raaka-ainetta. Venttiilien menekki oli heti valtava, ja niitä ehdittiin valmistaa parisen miljoonaa kappaletta aina vuonna 2000 tapahtuneeseen tuotannon lopettamiseen saakka.

Sotavuosien jälkeen Högfors kohosi Pohjoismaiden johtavaksi valimoksi. Yhdeksi tärkeimmäksi artikkeliksi oli noussut Högforsin amme, joka oli nopeasti syrjäyttänyt ulkomaiset kilpailijat. Kotimaisiakaan kilpailijoita ei ollut, joten Högforsilla oli alalla suoranainen monopoli. Työntekijöitä Högforsin tehtaassa oli vuonna 1950 jo peräti 1138, ja kun lasketaan mukaan ruukin muut toimialat, kuten maatalous, työntekijöiden yhteismäärä pari vuotta myöhemmin kahta tuhatta, mikä jäi kaikkien aikojen huippulukemaksi. Samaan aikaan kasvoi myös Karkkilan kauppalan ja sitä ympäröivän Pyhäjärven kunnan väkimäärä. Kun vuonna 1945 väestömäärä oli 6119, niin kymmenen vuota myöhemmin se olikin jo 8492. Paikkakunnalle asutettiin sodan jälkeen suuri määrä karjalaisia siirtolaisia, mutta tehtaan vetovoiman vuoksi paikkakunnalle hakeuduttiin töihin pitkienkin välimatkojen päästä.

Ihan tasaista tehtaan kehitys ei kuitenkaan sodan jälkeen ollut. Vuonna 1950 oli yhdeksän viikkoa kestänyt Metallin lakko ja vain kuusi vuotta myöhemmin oli kolmisen viikkoa kestänyt yleislakko. Molemmilla kerroilla ruokahuolto takasi työläisten perheille niukan ravinnon, minkä lisäksi erityisesti paikkakunnalla vaikuttava Osuusliike Tuki oli monella tapaa myötämielinen lakkolaisille. Rikkureita ei näissä lakoissa nähty, toisin kuin vuoden 1927 työsulun aikana. Yleislakon jälkeen ajauduttiin lyhytaikaiseen talouden laskukauteen, ja Gustaf Arppen viimeiset vuodet Högforsin tehtaan toimitusjohtajana olivat rajusti tappiollisia.

Tehtaanjohtaja C. J. Cedercreutzin, Edward Cedercreutzin pojan, aikana 1958-1968 koettiin suuria teknisiä uudistuksia. Todellinen merkkipaalu tehtaan historiassa oli, kun 1950-luvulla alettiin luopua kylmäilmakupoliuuneista, ja viimein, vuonna 1961, saatiin tehokas sähkösulatto. Näin voitiin tehokkaammin tarjota laadultaan parempaa sulaa rautaa alati laajenevan valimon tarpeisiin. Kupoliuunit olivat kuitenkin vielä muutaman vuosikymmenen käytössä sähköuunien ohella. Muita uusia investointeja olivat mm. putkivalimo ja ritiläosasto, molemmat 1950-luvun lopussa. Käytiin myös vakavia neuvotteluja AGA:n jääkaappien lisenssivalmistuksesta Högforsin tehtaalla, mutta se hanke todettiin viimein kannattamattomaksi .
 

Sähkösulaton avajaiset 1961. Yleisön joukossa mm. tehtaan johtaja C. J. Cedercreutz ja tehtaan tekninen johtaja Ernst Alander. Eino Sarkki/KRM

Cedercreutzin aikana tehtaan tuotteiden markkinointiin kiinnitettiin runsaasti huomiota ja esim. ulkomaan vienti lähti tehokkaasti käyntiin. Esimerkiksi tunnettu sisustussuunnittelija Antti Nurmesniemi pestattiin tehtaalle mm. suunnittelemaan uusia talousvaluja ja uudistamaan Siro-lieden. Cedercreutz nimitettiin Kymin metalliosaston, eli Högfors-nimen alla toimivien yritysten, johtoon, jolloin yhteistyö eri yksiköiden kesken muuttui saumattomaksi.

Myös rautatieliikenne Karkkilassa tuli päätökseen C. J. Cedercreutzin aikana. Linja-autoliikenteen lisääntyminen lopetti matkustajaliikenteen rataosuudelta vuonna 1961. Pian tämän jälkeen valmistui Karkkilankin läpi kulkeva, Helsingin ja Porin välinen valtatie 2, minkä jälkeen rautatie muuttui tarpeettomaksi. Viimeisen kerran juna puksutti Karkkilaan vuonna 1967.

Tehtaan laajentumista seurasi krooninen työvoimapula. Työntekijämäärä oli huippulukemissa vielä vuonna 1966 ollen 1342 työntekijää ja 386 toimihenkilöä. Työvoima- ja asuntopula olivat niin haasteellisia, että ne osaltaan sysäsivät eteenpäin tehtaan voimakasta automatisointia. Kehityksen huipentumana oli vuonna 1967 valimon käyttöön saatu moderni automaattinen kaavauslinja.

Vielä 1970-luvun alussa, kun tehtaan johtoon astui Tor Stolpe, joka jo 1968 lähtien oli toiminut tehtaan isännöitsijänä, Högforsilla pyyhki monella tapaa hyvin. Työntekijämäärä oli 1500 paikkeilla ja tuotteilla oli kysyntää. Vuonna 1970 Ruotsiin perustettiin Kymin Metalliryhmän oma myyntiosasto KyFab, joka markkinoi näkyvästi Högforsin LVI-tuotteita, lämmityskattiloita, teollisuuden vaihteistoja ja teollisuuslämmönsiirtimiä Ruotsiin. Cedercreutzin siirryttyä syrjään, ja Stolpen tultua johtajaksi, oli kuitenkin meneillään talouden laskusuhdanne, mikä oli suistanut Karkkilan tehtaankin tappiolliseksi. Tämä enteili uuden vuosikymmenen tulevia vaikeuksia.
 

Högforsin myyntipäällikkö Gustaf Lindholm (keskellä) esittelee kylpyammeita norjalaisille vieraille vuonna 1969. Allan Riikonen/KRM

Kymenite muuttaa tehtaan tuotannon

Jo 1960-luvulla oli havahduttu siihen, että tehtaalla tehtiin aivan liian useaa tuotetta. Kappaleiden yksikköhinnat olivat käyneet turhan kalliiksi. Automatisoinnin vanavedessä aloitettiin voimakas tuotannon rationalisointi; keskityttiin täydellä teholla entistä harvempiin tuotteisiin. Vuosi 1969 oli virstanpylväs tässä asiassa, sillä silloin lakkautettiin putkivalimo ja metallivalut, joista jälkimmäinen siirtyi Salon Högforsin tehtaalle. Ajalle kuvaavaa oli toimialarationalisointi Upon kanssa vuonna 1970: Upo jatkoi valurautaisten paine- ja viemäriputkien valmistusta, itse asiassa Karkkilasta hankkimillaan uudemmilla koneilla, kun taas Högforsin asema radiaattorivalmistajana vahvistui Upon kustannuksella. Upo oli jo 1960-luvun alussa valmistanut jonkun verran peltiammeita painostaakseen Högforsia lopettamaan putkien valmistuksen. Myös Wärtsilä uhkasi aloittaa ammeiden valmistuksen saadakseen Högforsin pois putkimarkkinoilta .
 

Högforsin putkivalimon naistyöntekijä 1960-luvun lopulla. KRM

Pääpaino suunnattiin LVI-tuotantoon sekä tilausvaluihin, joita valmistettiin lähinnä auto- ja traktoriteollisuuteen. Tällöin alkoi yhteistyö mm. Volvon ja Saabin kanssa, ja ensimmäiset Saabin jarrulevyt Högforsin tehtaalla valmistuivat 1970-luvun alussa. Tilausvalujen määrä nousi tasaisesti koko 1960-luvun, ja kun niiden yksikköhinta oli omiin tuotteisiin nähden edullisempi, niin omien tuotteiden valmistuksesta luovuttiin valimon kapasiteetin loppuessa. Vuosina 1969 ja 1970 saivat tuotannosta väistyä perinteikkäät Högforsin puuliedet ja kaminat sekä talousvalut.

Tilausvalujen osalta merkittävä osatekijä oli pallografiitti eli SG-raudan valmistuksen aloittaminen 1961. Pallografiittirauta oli huomattavasti lujempaa kuin tavallinen, suomugrafiittirauta, joten sitä voitiin käyttää kappaleisiin, jotka joutuivat erityisen suuren rasituksen kohteeksi. Tällaisia esineitä olivat mm. hammaspyörät. Högforsin tehtaalla aloitettiin 1970 SITRA:n tukemana pallografiittiraudan jatkokehitys. Tuloksena oli Kymenite eli ADI-rauta, jolle haettiin patentti useassa maassa vuosikymmenen puolivälissä. Kymeniten pääarkkitehtina toimi Högforsin tehtaan laboratorion johtajana jo 1940-luvulta lähtien toiminut Yrjö Ingman.
 

SG-raudan pudotuskoe vuonna 1961. Koetta johtaa päämetallurgi Yrjö Ingman. Eino Sarkki/KRM

Högfors alkoi toimittaa 1960-luvulla SG-raudasta valettuja teollisuushammasvaihteita valmistavalle Eino Santasalo Oy:lle, josta kasvoi yksi Högforsin tärkeimmistä yhteistyökumppaneista. Tuotteet olivat lähinnä hammaspyörien aihioita ja korkealuokkaisia hammasvaihteiden koteloita. Santasalon velka Högforsille kasvoi kasvamistaan. Lopulta Kymin Oy osti E. Santasalo Oy:n vuonna 1971. Konsernin metalliteollisuusryhmällä oli tarve saada lisää uusia tuotteita ja hammaspyörät ja vaihdekotelot valettiin jo valmiiksi Kymin Högforsin valimossa Karkkilassa. Yrityskauppa vauhditti entisestään Kymeniten kehitystyötä.
 

Tor Stolpe (vas.) esittelee Kymin johdolle ja pankkiireille teollisuuden vaihteita Santasalon tehtaalla vuonna 1971. KRM

Santasalo oli kaivannut kipeästi hammasrattaiden kokoonpanohallia, sillä se ei ollut pystynyt täyttämään tarpeeksi nopeasti saamiaan tilauksia. Niinpä Högforsin konepaja siirrettiin vuonna 1973 valimon alaisuudesta Santasalon tehtaan organisaatioon. Konepajan vastuulle tuli hammasrattaiden yleiskoneistus kuten esim. hammaspyörien, hammasakseleiden ja akseleiden sorvaus. Vanhan konepajan vieressä oli kattilaosasto, jossa lämmityskattiloita koottiin edelleen täyttä häkää. Myös Saabin jarrulevyjen koneistamiselle oli oma osastonsa, entisen liesiverstaan tilat.

Valimo otettiin myös vankasti osaksi vaihdetuotantoa, ja vuonna 1977 vanhan ammevalimon paikalle rakennettiin kylmäharsikaavaamo, jossa valmistettiin lähinnä Santasalon teollisuusvaihteita ja hammaspyöriä. Lisäksi maakaavaamossa jatkettiin edelleen, monien muiden tuotteiden ohella, raskaampien vaihdelaatikon koteloiden ja hammaspyörien valmistusta.

Metallin seitsenviikkoinen lakko keväällä 1971 osui Högforsin kannalta pahaan aikaan, keskelle suuria uudistuksia. Lähes kokonaan tilausvaluihin keskittynyt tehdas oli saanut jalansijaa markkinoilla ja luonut uusia asiakkuussuhteita. Arvioitiin, että 40 000 miestyötuntia menetettiin. Tehtaan seisoessa joitakin tilauksia menetettiin heti kättelyssä, ja parin viikon kuluttua ruotsalaiset autonvalmistajat alkoivat siirtää valumallejaan muihin maihin. Myös jotkut suomalaiset tilaajat menettelivät samoin. Lakon aikana ja sen jälkeen etenkin ulkomaalaisten tilaajien saaminen takaisin koettiin erittäin haastavaksi. Pitkäksi venähtänyt lakko koetteli raskaalla kädellä myös työntekijöiden taloutta. Karkkilassa lakkoon osallistui noin 1100 työntekijää, jolloin lakko koetteli välittömästi suunnilleen puolta paikkakunnan asukkaista. Apua arjen ankeuteen saatiin mm. lukuisilla tukitoimenpiteillä, mistä näkyvin ehkä oli höyryävät soppatykit Nyhkälän koululla parin viikon lakkoilun jälkeen. Lakko oli kuitenkin vasta esimakua tehtaan tulevista hankaluuksista.

Vuonna 1973 puhkesi maailmanlaajuinen energiakriisi ja tilanne muuttui oleellisesti huonompaan suuntaan. Asuntohallituksen uusien suositusten mukaan vettä rohmuavat kylpyammeet tulisi korvata suihkuilla uusissa aravarakennuksissa. Viimeinen kylpyamme tehtaalla valmistettiin 1977. Vielä muutamaa vuotta aiemmin tehtaalta oli valmistunut 50000 ammetta vuodessa. Vuonna 1976 tehtaan työntekijämäärä oli ollut 1126, mutta pian irtisanottiin satamäärin työntekijöitä. Suuren osan koko tehtaan liikevaihdosta vallanneen kylpyammetuotannon romahtaminen syöksi koko valimon niin suureen kriisiin, että paluuta vanhaan ei enää ollut. Tämän jälkeen tehtaalla alkoi taistelu työpaikkojen säilyttämisen puolesta, mikä on käytännössä jatkunut näihin päiviin asti.

Saneerauksista suurimman vastuun harteilleen sai Kymin metallin uusi johtaja, vuonna 1976 Tor Stolpen jälkeen virkaan astunut Matti Mäyrä. Irtisanomiset henkilöityivät juuri Mäyrään, joten hänestä tuli tehtaalla ja paikkakunnalla suorastaan vihattu mies. Väestön keskuudessa puhuttiin ”Mäyrän puhdistuksista”. Tilannetta ei auttanut Mäyrän ylimielinen esiintyminen lehdistössä ja puheet ”laitokseen pesiytyneestä turhasta joukosta”, siis juuri irtisanotuista henkilöistä. Ensimmäisen kerran vähennykset kohdistuivat varsinaisten työntekijöiden lisäksi myös toimihenkilöihin. Saneerausten jälkeen Högforsin tehtaasta jäi käytännössä jäljelle vain sen voimakkain ydin, valimo, jonka kehittämiseen panostettiin. Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa työntekijöiden määrä oli pienentynyt suunnilleen 500 henkilön paikkeille.
 

Kymin metallin johtaja Matti Mäyrä, Kymin toimitusjohtaja Fredrik Castren ja Kymin metallin myyntipäällikkö Kai Häppölä juhlatunnelmissa vuonna 1979. Sinikka Mielck/KRM

Suurin ilonaihe oli maakaavaamo, joka Santasalon tuotteiden ohella sai jatkuvasti isoja tilauksia. Yksi tärkeimmistä esineistä oli myös isot hiekanmontun roudan hajottajat, jotka menivät Tie- ja vesirakennushallitukselle. Erikoistilauksista merkittävimmät olivat 1980-luvulla Mäntyluodon telakalle menneet öljynporauslauttojen jalkojen laskumekanismin männät ja Valmetin paperikoneiden telan päädyt, joista suurikokoisimmat olivat maakaavaamon isoimpia kappaleita eli n. 7-8 tonnisia. Lisäksi mm. Brasiliaan sokeriruokotehtaalle valmistui jättimäisiä vaihdelaatikoita, joissa oli sisällä neljä hammaspyörää. Maakaavaamossa, johon oli valikoitu parhaat työntekijät, susiprosentti oli tasaisesti neljän prosentin luokkaa, kun se muilla osastoilla oli usein yli kymmenen.

Juuri Oikeaan Tarpeeseen

Högfors oli uuden edessä 1980-luvulle tultaessa. Vuonna 1983 Kymi Kymmene Oy (konsernin nimi oli vaihtunut vuonna 1976) ja Strömberg fuusioituivat. Koko Kymin metalliteollisuus yhdistettiin Strömbergin organisaatioon. Tehtaan johtajaksi nimettiin Pertti Laine. Uudella yhtiöllä ei ollut intressejä kehittää metalliteollisuutta, joten Högforsin tehdas jäi lähes hunningolle. Kahden vuoden päästä Högfors myytiin Yrjö M. Lehtosen johtamalle JOT Yhtiöt Oy:lle. Yli puoli vuosisataa kestänyt napanuora Kymiin oli katkaistu! Vanha isäntä Kymi/Strömberg oli jo valmis lakkauttamaan tehtaan, mutta Lehtonen näki vanhassa tehtaassa edelleen potentiaalia. Potentiaalin hyödyntäminen ei kuitenkaan tapahtunut kivuttomasti.

JOT-Yhtiöt hankki myös Santasalon itselleen vuonna 1986. Seuraavan vuosikymmen alussa Santasalo kuitenkin eriytettiin uudelleen itsenäiseksi yksiköksi. Vuonna 1992 Santasalo-Vaihteet Oy sai uuden tehtaan valtatie 2:n varrelta, jolloin konepajatoiminta Högforsin ruukin vanhoissa tiloissa päättyi.
 

Yrjö M. Lehtonen Pietarsaaren valimossa vuonna 1981. KRM

Santasalo-Vaihteet Oy, jonka johdossa oli Yrjö M. Lehtosen poika Heikki Lehtonen, osti 1993 JOT-Yhtiöt Oy:n osakkeet. Muodostui Santasalo-JOT –konserni. Näin kuuluivat Högforsin valimo ja Santasalo jälleen samaan konserniin. Lopulta konserni myi Santasalon tehtaan v. 1999 Metsolle. Santasalon tehtaan nimi on vaihtunut yrityskauppojen yhteydessä moneen kertaan, ollen mm. vuosina 2001-2005 Metso Drives, ja on nykyään Moventas.

Valimon uuden johdon periaate oli tuottaa tuotteita ”juuri oikeaan tarpeeseen” (JOT), mikä tarkoitti sitä, että Karkkilassakaan ei enää valmistettu tavaroita varastoon, vaan vain sen verran, mitä tilattiin. Työntekijöiden määrä laski edelleen niin, että 1980-lopussa heitä oli 300. Konsernin eri valimoiden kesken tehtiin siirtoja ja työnjakoa selkeytettiin. Muutosta vauhditti entisestään vuonna 1990 alkanut suuri lama, joka suisti koko konsernin välittömästi suuriin vaikeuksiin. Muutostyöstä vastasivat pitkälti vuonna 1989 Jot-Yhtiöiden valimoryhmän johtajaksi nimetty Pekka Kemppainen ja 1990 Högfors-valimon johtajana aloittanut Yrjö Julin. Karkkilasta Iisalmeen siirrettiin vuonna 1991 staattoriosasto, kylmähartsikaavauslinja sekä perinteikäs maakaavaamo. Esimerkiksi erittäin haastava staattorilinja oli tuottanut aluksi tappioita, mutta sekin oli saatu lopulta tuottavaksi yksiköksi, joten sen menetys kirpaisi karkkilalaisia. Siirtojenvaihtoehtona olisi ollut valimotoiminnan loppuminen kokonaan Karkkilassa .

Karkkilaan jäi vain vanhentunut, 1960-luvulla perustettu automaattinen kaavauslinja sekä puoliautomaattinen Zimmerman-kaavauslinja. Työntekijämäärä luonnollisesti laski radikaalisti, ollen 1990-luvun alussa enää runsas sata, ja myös koko valimon lakkautus oli lähellä. Volvon tehtailla julistettiin ehdoton ostokielto juuri tukalimpaan aikaan. Högforsin oli pakko luopua myös mm. Saabin jarrulevyjen valmistuksesta, joka oli parhaimmillaan ollut viidesosa koko tehtaan tuotannosta. Högfors myi jarrulevyjä valmistaneet kaksi koneistuslinjaa Ruotsiin vuonna 1991. Samalla kuitenkin sovittiin jarrulevyaihioiden valmistamisen jatkamisesta Volvolle, joka koneistaisi ne edelleen Saabin Suomen ja Ruotsin autotehtaille. Jarrulevytoimituksia jatkettiin vuoden 1997 alkuun saakka .

JOT:iin liittymisen myötä Högforsin tuotantolaitoksia eriytettiin omiksi yhtiöikseen. Esimerkiksi tehtaan valumalliosasto erkaantui ja perustettiin Karkkilan Malliapu Oy. Yksi tärkeimmistä eriytetyistä yksiköistä oli Högforsin kattilaosasto, joka edelleen valmisti tehtaan omia tuotteita. Kattilaosaston nimeksi tuli Högfors lämpö Oy, joka keskitti vuonna 1996 koko tuotantonsa Saarijärvelle. Myöhemmin yrityksen nimeksi vaihtui Thermia Oy:ksi. Tähän käytännössä loppui Högforsin yli sata vuotta kestänyt lämmityslaitteiden valmistus. Konsernin sisäisten siirtojen myötä Högforsissa loppui myös kaivonkansien, joita tehtaalla oli tehty lähes sata vuotta, valmistus 1990-luvun alussa. Näin oli napanuora katkaistu viimeisiin Högforsin omiin tuotteisiin.

Murrosvuosien jälkeen Högforsin tehtaan tuottavuus ja sen mukana yleinen ilmapiiri paranivat selvästi. Automaattinen kaavauslinja uusittiin vuonna 1994, mikä oli varma merkki konsernin johdon halukkuudesta panostaa valimon tulevaisuuteen. Työntekijämäärä nousi nopeasti yli 150:n. Karkkilan strateginen toiminta-alue oli 1990-luvulla kotimaan ja Ruotsin lyhytsarjavalut tavallisesta eli suomugrafiittiraudasta sekä ADI-raudasta, vaikka jo välillä oli väläytetty valimon luopuvan ADI-raudan valmistuksesta, mikä olisi todennäköisesti johtanut melko pian valimon lakkautukseen .
 

Presidentti Martti Ahtisaari vieraili Karkkilan valimossa vuonna 1995. KRM

Heikki Lehtosen johdolla koko konserni onnistui siis luovimaan pahimman ohi, vaikka koko 1990-luvun tilauskanta vaihteli ja sitä mukaan hyvät ja huonot ajat myös konsernin valimoissa, mikä näkyi selviten nopeina vaihdoksina mm. Karkkilan tehtaan johdossa. Konsernin valimoryhmän johtajaksi nousseen Yrjö Julinin jälkeen valimon johtajina muutaman vuoden pesteillä kävivät Erkki Karvonen, Martti Salo ja Lauri Huhtala. Konserniin ostettiin vuonna 1997 Lahdesta Upon valimo, joka oli alalla kova kilpailija. Uusi valimo kuitenkin jouduttiin lakkauttamaan melko nopeasti, mikä puolestaan turvasi muille konsernin valimoille riittävästi työtilauksia. Laman selän taituttua valimon johtajaksi nimettiin Mika Valtonen, jonka aikana valimoa kohtasi ihan uudet haasteet.

Vuosituhannen lopulla yritys vaihtoi nimeksi Componenta, mikä kuvaa koko konsernin ja myös Högforsin valimon siirtymistä entistä vahvemmin koneenosien, eli komponenttien valmistukseen. Karkkilan tehdas olisi halunnut säilyttää vanhan Högfors-nimensä, mutta se ei enää tässä vaiheessa onnistunut. Kymin Oy:öön aikanaan kuulunut Salon tehdas oli toiminut myös Högforsin nimen alla, ja myynnin yhteydessä nimi jäi myyneen konsernin hallintaan. Pitkällisessä oikeuskäsittelyssä oli karkkilalaistenkin viimein taivuttava. Karkkilan tehtaan nimeksi tuli Componenta Karkkila Oy.

Konsernin yritysostot, joilla haluttiin varmistaa tuotannon jatkuminen, aiheutti myös sen, että konserniin kuuluvilla yhtiöillä oli päällekkäisiä toimintoja. Näitä toimintoja tuli karsia. Vuonna 2004 konserni päätti mm. luopua lämmityslaitteita valmistavan Thermia Oy:n omistusosuudesta. Oli käynyt myös selväksi, että Ruotsissa sijaitsevaa Alvestan tehdasta ja Karkkilan tehdasta ei ollut järkevää pitää molempia toiminnassa. Toinen tehtaista oli ajettava alas. Karkkilan onneksi valinta kohdistui Alvestaan. Muutoksia tämä aiheutti myös Karkkilassa, sillä Ruotsista rahdattiin nykyaikainen tuotantolinja, jonka asennustyöt saatiin Karkkilassa valmiiksi syksyllä 2004. Tämä siis korvasi vain reilut kymmenen vuotta valimossa toiminnassa olleen kaavauslinjan. Samalla tehtaan työntekijöiden määrä nousi pitkästä aikaa yli 200:n.

Uusi tuotantolinja oli vanhaan verrattuna tuotantovolyymiltaan liki 50 % suurempi. Uuden linjan myötä Karkkilan strateginen toiminta-alue muuttui pitkälti suursarjavalimoksi, jossa tärkein materiaali oli pallografiittirauta. Valmistukseen otettiin myös pieniä ja keskisuuria sarjoja. Tuotteet pysyivät periaatteessa samoina kuin ennenkin, mutta joissakin tapauksissa kappalekokoa pystyttiin kasvattamaan. Toinen hyöty oli se, että samaan muottiin mahtui enemmän kappaleita. Isojen investointien jälkeen, vuonna 2005 hankittiin mm. uusi sulatusuuni, Componentan Karkkilan valimo oli vielä pitkään tappiollinen. Epäonnikin vaivasi sillä syksyllä 2005 valimossa riehui tulipalo, mikä aiheutti pienen tuotantokatkoksen. Vuonna 2006 valimon johtoon tulleen Juha Martikaisen aikana yksikön tulos muuttui positiiviseksi.

Muutokset tarkoittivat samalla sitä, että aiemmin tärkeässä asemassa olleet ns. piensarja-asiakkaat, kuten kotimaiset konepajat, joutuivat antamaan tilaa uusille asiakkaille, sillä varusteiden kalleus ja pienet toimituserät nostivat kustannuksia. Silti konepajojakin löytyy edelleen, vuonna 2014, Componentan asiakaskunnasta: näistä yksi merkittävin on Wärtsilän konepaja, jolle toimitetaan mm. laivojen Diesel-moottoreiden osia. Myös metsäkoneita valmistava Ponsse Oyj on yksi tehtaan tärkeimmistä asiakkaista. Tärkeimpien tilaajien joukossa ovat myös kotimainen Valtra, kuten myös italialainen saman alan yritys Case New Holland, joiden traktoreihin on jo pitkään toimitettu komponentteja. Muita merkittäviä asiakkaita ovat Daimler, Gardner Denver, KONE, Scania ja Volvo. Suoran ulkomaanviennin osuus valimon tuotannosta on hieman yli 50%.

Vanha valimo sai ottaa Högfors-nimen uudelleen käyttöön vuonna 2011. Nykyinen nimi kokonaisuudessaan on Componenta Finland Oy Högfors. Samana vuonna valimon johtoon astui Juha Vatanen. Högforsin valimo ja koko konserni ovat jälleen laman kynsissä. Konserniin kuuluneista valimoista Pietarsaaren valimo lakkautettiin vuonna 2014, millä turvattiin töiden jatkuminen jäljelle jääneille Karkkilan, Iisalmen ja Porin valimoilla. Historia on osoittanut sen, että sekä konsernilla että Högforsin tehtaalla on vähintään yhdeksän henkeä käytössään. Vaikeista ajoista huolimatta työt Högforsin valimossa jatkuvat.
 

Sivun alkuun