|
HÖGFORSIN TEHTAAN VAIHEITA
Högforsin ruukki
perustettiin vuonna 1820 ja ensimmäiseksi
tuotantorakennukseksi kohosi masuuni.
Seuraavalla vuosikymmenellä oli myös valimo
valmiina. Tehtaan ympärille, Karkin kylään
kasvoi pikkuhiljaa kokonainen kaupunki. Nykyään
Högforsin valimo toimii edelleen ollen Suomen
vanhin edelleen toiminnassa oleva valimo.
Rautakaivos oli ruukin alku
Högforsin ruukin perustaminen sai alkunsa, kun
läheiseltä Kulonsuonmäeltä löydettiin rautaa
1800-luvun alussa. Rautakaivos perustettiin
1817. Kalliosta louhittua rautamalmia piti saada
jalostettua takkiraudaksi, niinpä Arvid Henrik
Bökmanin ja Johan Jacob Dreilickin toimesta
perustettiin masuuni kuohuvan kosken partaalle
senaatin päätöksellä 17.5.1820. Nimekseen ruukki
sai Högfors.
Masuunissa sulatettiin rautaa ensimmäisen kerran
vuonna 1823 ja samalla alkoi pienimuotoinen
valaminen. Suunnitelmana oli kuitenkin tuottaa
taottavaa kankirautaa muille ruukeille.
Kulonsuonmäen rauta osoittautui ns.
kylmänhauraaksi ja siten takomiseen melko
huonosti sopivaksi. Nuori ruukki ajautuikin
suuriin vaikeuksiin. Näin siitäkin huolimatta,
että ruukissa mm. otettiin käyttöön yksi Suomen
ensimmäisistä kupoliuuneista vuonna 1831.

Högforsin masuuni vuonna 1922
kuvattuna. Eric Sundström/KRM
Högforsin ruukin pelastajaksi nousi ensimmäinen
varsinainen ruukinpatruuna Joseph Bremer
(patruunana vuosina 1836-1874), joka kehitti
eräänlaisena hätäratkaisuna ruukin
valimotoimintaa. Kulonsuonmäen rauta osoittautui
valamiseen erinomaiseksi ja Högfors nousi
nopeasti suomalaisen valimoteollisuuden yhdeksi
kärkinimeksi. Ruukki valmisti tuotteitaan, mm.
patoja, pannuja, vesipyöriä, silitysrautoja,
hautaristejä ja mortteleita, kuitenkin edelleen
lähinnä lähialueen ihmisten tarpeisiin.
Vuorihallitukselle lähetetyt raportit antavat
hyvän kuvan valimon tuotannosta 1800- luvun
puolivälin jälkeen. Vuonna 1854 valimossa
valmistettiin mm. 1260 keittoastiaa, 900
paistinpannua, 550 uuninpelliä, 18 hellapiisiä,
neljä hautaristiä, neljä kamiinaa sekä yksi
portti. Vuonna 1856 valimossa tehtiin mm. 4176
keittoastiaa, 2134 kaakeliuuninpelliä, 34
silitysraudan kuumennusuunia, 220 silitysrautaa,
22 paistouunia ja 48 sylkykuppia, 2½ paria
kirkonportteja sekä 262 kippuntaa (44,5 tonnia)
sekalaista valua. Piikki talousvalutuotannossa
selittynee Krimin sodalla, sillä sotilaiden
käyttöön tarvittiin runsaasti erilaisia
astioita. Samaan aikaan tuotantoon päätyneet
silitysraudat alkoivat levitä ympäri Suomea, ja
ne pysyivät tuotannossa yli sata vuotta. Yhdessä
talousvalujen kanssa silitysraudat vaikuttivat
joka kodin käyttöesineinä merkittävästi
Högfors-nimen tunnettavuuteen.
Bremerin aikana valmistui 1842 myös konepaja,
jossa aluksi tehtiin vain huolto- ja
korjaustöitä. Konepaja oli alallaan ihan
ensimmäisten joukossa Suomessa, mutta aluksi sen
toiminta oli vaatimatonta suurimpiin kotimaisiin
kilpailijoihin verrattuna. Mutta jo 1840-luvulla
sieltä valmistui mm. Baggen kolmisylinterinen
puhalluskone ja Holmgrenin puhallusilman
esilämmitin, joiden avulla Högforsin masuunin
teknistä toimivuutta pystyttiin parantamaan
huomattavasti. Seuraavalla vuosikymmenellä
valmistui jonkun verran koneita muiden ruukkien
käyttöön, mutta ennen kaikkea sieltä valmistui
erilaisia maanviljelyslaitteita. Vuonna 1853
otettiin käyttöön Suomen ensimmäinen toimiva
putlaus- ja valssilaitos, jossa valmistettiin
taottavaa kankirautaa, josta osa meni vientiin
aina Tallinnaan, Riikaan ja Pietariin asti.

Högforsin viilariverstas
vuonna 1905. KRM
Vaikka ruukin toiminta oli aktiivista ja
tuotevalikoima laajaa, niin toiminta oli silti
vielä suhteellisen pienimuotoista. Vuonna 1845
konepajalla ja valimossa oli työntekijöitä
yhteensä 18 kappaletta, eikä se tulevina
vuosikymmeninäkään siitä kovasti noussut. Vuonna
1875 samaisilla osastoilla oli yhteensä 38
työntekijää.
Seuraava todella merkittävä ruukinpatruuna
Wolter Ramsay (1885-1906) kehitti valimoa
edelleen ja lanseerasi Högforsin ensimmäiset
kokovalmisteet kuten liedet ja kamiinat. Ramsay
matkusti ympäri Eurooppaa ja keräsi valumalleja
yhteistyössä ruotsalaisen Husqvarnan tehtaan
kanssa. Useat mallit, mm. lukuisat taidevalut,
päätyivät samoihin aikoihin molempien tehtaiden
tuotantoon. Myös Husqvarnan omia malleja tuotiin
runsaasti Högforsin tehtaalle. Mm. ensimmäiset
liesimallit olivat kaikki Husqvarnan tehtaan
mallistoa. Ruotsiin kyseiset liesimallit olivat
päätyneet aiemmin Englannista. Uudet tuotteet
tarkoittivat sitä, että myös konepajan merkitys
kasvoi, sillä kokovalmisteet koottiin siellä.
Samalla valimon ja konepajan työntekijöiden
lukumäärä ampaisi ensimmäisen kerran yli sadan.
Ruukilla oli valtava metsäomaisuus, mutta sitä
ei juurikaan hyödynnetty masuunin tarpeita
lukuun ottamatta. Wolter Ramsay käynnisti vuonna
1893 hankkeen, jonka tarkoituksena oli suunnata
tehtaan tulevaisuus puun varaan. Ramsay halusi
kehittää ruukin metsien käyttöä ja oli
kiinnostunut puuhiokkeen eli mekaanisen
puumassan tuotannosta. Puuhioketta käytettiin
paperin ja pahvin valmistuksen raaka-aineena.
Ramsay perustikin Nahkion kosken partaalle
Wattolan eli Massakosken puuhiomon, jonka
tuotanto kaupattiin pääasiassa Venäjän
paperitehtaille. Lupaavasta alusta huolimatta
puuhiomon toiminta jäi melko vaatimattomaksi.
Siellä oli parisenkymmentä työntekijää, joista
kolmannes oli naisia. Puuhiomon toimina loppui
vuonna 1922.

Vattolan puuhiomo taipaleensa
alkuvaiheessa. KRM
Vuosisadan lopulla perustettiin lämpöteknillinen
osasto lämmityslaitteiden suunnittelua,
valmistusta ja asennusta varten. Osaston
merkitys koko tehtaalle kasvoi räjähdysmäisesti
sillä ko. laitteet työllistivät myös valimoa ja
konepajaa. Näiden osastojen yhteinen
työntekijöiden lukumäärä oli vuonna 1898 peräti
382. Högforsin tuotantoon ilmestyivät
ensimmäisenä Suomessa 1903 radiaattorit ja niitä
seurasivat nopeasti keskuslämmityskattilat.
Högforsin lämmitys- ja tuuletuslaitteita
asennettiin useisiin isompien paikkakuntien
uudisrakennuksiin vuosisadan vaihteessa. Myös
Högforsin muut Högforsin tuotteet, kuten
portaat, valurautapylväät, vesijohdot ym. saivat
näkyvän roolin monissa Suomen suurimmissa
kaupungeissa.
Högforsin ruukin kasvun yhtenä esteenä oli ollut
huonot liikenneyhteydet. Vuonna 1911 asiaan
saatiin korjaus, kun Hyvinkään ja Högforsin
välinen kapearaiderata avautui. Högforsin
tehtaan johdon ohella asiaan vaikutti
oleellisesti suurliikemies Hjalmar Linder,
Suomen rikkain mies, joka jo muutamaa vuotta
aiemmin oli rakennuttanut radan Hyvinkäältä
Kytäjälle asti. Tavaraliikenteen ohella myös
matkustajaliikenne pääsi rataosuudella käyntiin.

HKR3:n luovutustarkastus
vuonna 1912. KRM
Ensimmäisen maailmansodan melskeet suistivat
tehtaan aluksi syvään lamaan sillä tehtaan johto
ei uskaltanut lähteä mukaan
sotatarviketeollisuuteen. Raudan tarve oli
kuitenkin kova, ja vanha masuunikin lietsottiin
henkiin vielä kerran keväällä 1915. Ajan
merkkihenkilö oli ruukinpatruuna Hjalmar Linder
(1916-1918), jonka aikana tehtaalle tuli 8
tunnin työpäivä jo ennen kuin laki sitä
edellytti. Hän myös rohkeasti tarttui sota-ajan
tarjoamiin mahdollisuuksiin, ja Venäjän
armeijalle valmistettiin mm. miinoja. Lamakausi
oli nopeasti muuttunut täystyöllisyydeksi.

Hjalmar Linder Mustion
kartanolla. KRM
Sisällissota pysäytti kehityksen, vaikka
paikkakunnalla ei varsinaisesti taisteltu.
Punaiset ottivat kuitenkin tehtaan hallintaansa,
mutta mitään ei tuhottu. Tuotantoakin oli,
ilmeisesti sotakoneiston käyttöön. Työntekijät
suunnittelevat ottavansa tehtaan omaan
käyttöönsä, joten omaisuudesta pidettiin hyvä
huoli. Aseiden pauhun tauottua, ja punaisten
kärsittyä tappion, monet tehtaan työntekijät
joutuivat punavankileirille ja osa heistä jäi
sinne pysyvästi. Tehtaan työntekijöitä kaatui
sodassa, vankileireillä ja teloitettuina 30-50
henkilöä. Hjalmar Linder luopui tehtaasta heti
sodan jälkeen ja muutti kokonaan ulkomaille.
Högforsin huippuvuodet
Sodan jälkeiset vuodet olivat todellista kasvun
aikaa. Tehtaan osti Leopold Lerchen johtama
pääomaryhmä. Tehtaan toimitusjohtajana toimi
Joel Ström, joka oli valittu virkaan jo Linderin
aikana. Ström ei kuitenkaan tullut erityisen
hyvin toimeen työväestön kanssa. Uusi, vasta
neljä vuotta vanha konepajarakennus paloi
täydellisesti vuonna 1918. Entistä ehompi ja
komeampi valmistui jo 1919. Pahat kielet
kertoivat, että konepajan olisi polttanut itse
Ström, jotta hänen ei olisi tarvinnut ottaa
töihin vankileiriltä palanneita punaisia. Ström
erosi tehtävästään marraskuussa 1923 ja hänen
tilalleen tehtaan johtoon valittiin Edward
Cedercreutz.
Työntekijämäärät olivat jonkun verran laskeneet
1890-luvun lopun huippuvuosista ja sisällissota
oli vähentänyt väkeä entisestään. Vuonna 1915
Vattolan puuhiomon yhteyteen oli valmistunut
tehtaan voimalaitos, mutta itse puuhiomon
toiminta lakkautettiin vuonna 1922.
Voimalaitosta sen sijaan kehitettiin ja siihen
valmistui lisäosa vuonna 1924.
Samaan aikaan tehtaan muiden osien kehittämistä
jatkettiin, ja mm. emalitaos sai alkunsa vuonna
1926, minkä myötä kylpyammetuotanto, jolla tuli
olemaan tehtaalle valtava vaikutus, lähti
käyntiin. Myös talousvalut ja liedet saivat
emalia pintaansa, mikä huomattavasti edesauttoi
näiden tuotteiden menekkiä kotimaan
markkinoilla. Högforsin tehtaalle rakennettiin
runsaasti myös muita, uusia tehdashalleja, mm.
kosken toiselle puolelle uusi kolmikerroksinen
konepaja vuonna 1928. Jo tätä ennen hyvän
noususuhdanteen oli katkaissut vuonna 1927
työsulku, jolloin ammattimiehet olivat kuukausia
kotonaan ja tehdasta pyörittivät lähinnä
työnjohtajat apunaan rikkurikaartilaiset. Silti
tehtaan työväki pysytteli 1920-luvun
loppupuolella 400 hengen tuntumassa nousten
seuraavalla vuosikymmenellä yli 500. Kun vielä
toimihenkilöt lasketaan mukaan niin. esimerkiksi
vuonna 1935 tehtaalla oli 592 työntekijää.
Lisäksi ruukilla oli maanviljelystä ja
metsänhoitoa.
Högforsin tehtaalla oli myös kovia
kilpailijoita, joiden kanssa piti päästä
sopimukseen, jotta ei ajauduttaisi
hintakilpailuun. Tärkein kilpailija oli Porin
konepaja, jonka kanssa solmittiin sopimukset
vuosina 1920 ja 1924. Tehtailla oli monia samoja
tuotteita, näkyvimpinä lähes identtiset
talousvalut, silitysraudat ja myös puuliedet.
Myös vesi- ja lämpöjohtoalalla oli kilpailua.
Markkinat jaettiin yhteisen agentin toimesta
kiintiöihin. Muutamaa vuotta myöhemmin
samankaltaisia sopimuksia laadittiin myös
Pietarsaaren konepajan ja Wärtsilän kanssa.
Seuraavalla vuosikymmenellä, pahimman laman
aikaan, rakennettiin vielä uudisrakennuksia,
jotka kasvattivat ruukin näköä ja myös
liikevaihtoa laman selän taituttua. Yksi
merkittävimmistä muutostöistä oli mekanisoidun
valimon valmistuminen 1938. Kyseessä oli Suomen
pisimmälle mekanisoitu valimo. Tämä uutuus oli
työntekijöidenkin mielestä sen verran outo ja
ihmeellinen asia, että se ristittiin modernismin
hengessä ”Amerikaksi”.

Högforsin ”Amerikka”
1930-luvun lopulla. KRM
Högforsin tehtaan osakekanta myytiin 1933 lähes
kokonaan Kymin Oy:lle. Lopullisesti Högfors
sulautettiin osaksi Kymin Oy:ä vuonna 1940.
Tehdas sai pitää nimensä ja Kymin Oy:öön
kuuluvat muut metallialan yritykset, niin vanhat
kuin uudet, joutuivat Högforsin alaisiksi. Näin
siis myös Kymin Oy:öön myöhemmin liitetyt Salon
ja Heinolan (joka oli täysin uusi
tuotantolaitos) tehtaat saivat nimekseen
Högfors. Tätä murrosvaihetta todisti tehtaan
johtoon vuonna 1929 nimetty Gustaf Arppe, joka
jatkoi toimessaan aina 1950-luvun lopulle asti.
Valimon suotuisan kehityskulun katkaisi toinen
maailmansota. Högforsillakin tuotantokoneisto
jouduttiin valjastamaan sotateollisuuden
palvelukseen. Tosin tehtaan koneisto suolsi
sodan vaikeinta vuotta 1944 lukuun ottamatta
enemmän rauhanajan tuotteita kuin
sotatarvikkeita. Myös työntekijämäärät
lisääntyivät entisestään ja vuonna 1940
tehtaalla oli jo lähes 700 työntekijää
toimihenkilöt mukaan laskettuina.
Sota-ajan näkyvin aikaansaannos oli yli 8
miljoonaa kranaatinkuorta, joiden valmistusta
varten otettiin käyttöön 1930-luvun lopulla
valmistunut uunituore konekaavaamo. Kuorien
valmistus aloitti samalla uuden ajanjakson
tehtaan historiassa, sillä tuotteen
varmuusvaatimukset olivat todella tiukat.
Tehtaalle perustettiin jatkosodan aikana
laadunvalvontalaboratorio ja aineenkoetukseen
kohdistettiin suuri huomio. Sota-aikana
valmistui myös uusi, 2-kerroksinen
konepajahalli, kokonaan uusi ja nykyaikainen
valimohalli sekä sulatto. Pitkällä tähtäimellä
tämä kaikki edesauttoi tehtaan rauhanajan
tuotekehittelyä.
Sota-aikana perustettiin myös Högforsin tehtaan
konepajakoulu, jossa oli aluksi konepajalinjan
ohella myös valimo-osasto. Koulu aloitti
toimintansa 1943. Kun useat tehtaan miehet
olivat rintamalla, niin oppilaiden, yhdessä
lukuisten naistyöntekijöiden kanssa,
työharjoittelu tehtaan eri osastolla oli varsin
aktiivista. Konepajakoulua ei kuitenkaan
perustettu pelkästään sota-aikaa silmällä
pitäen. Koulusta muodostui arvostettu opinahjo,
ja se jatkoi toimintaansa aina 1970-luvulle
saakka. Sieltä valmistui satoja ammattilaisia
sekä Högforsin tehtaan että monen muun
metallialan yrityksen palkkalistoille.

Konepajakoulun oppilastyöpaja
vuonna 1946. Yrjö Ingman/KRM
Merkille pantavaa on, että Karkkilaa ja
Högforsin tehdasta ei lainkaan pommitettu
sota-aikana merkittävästä
sotateollisuustuotannosta huolimatta.
Sotapropagandan mukaan syyksi kerrottiin
Karkkilassa ja etenkin tehtaan sisällä
vallitseva vasemmistolainen ilmapiiri.
Sodan jälkeen ruukin harteita painoi usean
vuoden ajan raskaat sotakorvaukset.
Työntekijöiden tarve lisääntyi ja vuonna 1948
henkilöstömäärä nousi ensimmäisen kerran yli
tuhannen. Högfors valmisti valukomponentteja,
tärkeimpinä ehkä veturien ja laivojen moottorien
rungot, lähinnä muiden konepajojen valmiiksi
saattamiin tuotteisiin, mikä käytännössä löi
alkutahdit pari vuosikymmentä myöhemmin
alkaneelle tilausvalujen tehtailulle. Omia
sotakorvaustuotteita Högforsin tehtaalla oli
hyvin vähän, Neuvostoliittoon vietiin lähinnä
kaminakattiloita, jotka toimivat keittiölieden
ohella koko huoneiston lämpökeskuksina.
Sotakorvaustuotantoa varten tehdas sai luvan
rakentaa kaksi uutta valimohallia. Enimmillään
sotakorvaustuotteet ahmaisivat tehtaan
tuotantokapasiteetista vuonna 1947 runsaan
neljänneksen, mutta viimeisinä korvausvuosina
osuus painui suunnilleen yhden kymmenyksen
paikkeille. Sotakorvaustuotteiden määrä,
edelleen vuotta 1947 lukuun ottamatta, pysyi
vuosina 1945-1952 suhteellisen vakiona. Osuutta
koko tehtaan tuotannosta pienensi se, että
tehtaan muu tuotanto kasvoi melko tasaisesti
koko kyseisen ajanjakson.
Sodan jälkeen raaka-ainepula haittasi toimintaa
siinä määrin, että esim. radiaattorien
valmistusta jouduttiin rajoittamaan. Yhtenä
hätäratkaisu alettiin yhdessä Salon tehtaan
kanssa, joka myös toimi Kymin alaisuudessa,
valmistaa luistiventtiilejä, jotka eivät
vaatineet kovin paljoa raaka-ainetta.
Venttiilien menekki oli heti valtava, ja niitä
ehdittiin valmistaa parisen miljoonaa kappaletta
aina vuonna 2000 tapahtuneeseen tuotannon
lopettamiseen saakka.
Sotavuosien jälkeen Högfors kohosi Pohjoismaiden
johtavaksi valimoksi. Yhdeksi tärkeimmäksi
artikkeliksi oli noussut Högforsin amme, joka
oli nopeasti syrjäyttänyt ulkomaiset
kilpailijat. Kotimaisiakaan kilpailijoita ei
ollut, joten Högforsilla oli alalla suoranainen
monopoli. Työntekijöitä Högforsin tehtaassa oli
vuonna 1950 jo peräti 1138, ja kun lasketaan
mukaan ruukin muut toimialat, kuten maatalous,
työntekijöiden yhteismäärä pari vuotta myöhemmin
kahta tuhatta, mikä jäi kaikkien aikojen
huippulukemaksi. Samaan aikaan kasvoi myös
Karkkilan kauppalan ja sitä ympäröivän
Pyhäjärven kunnan väkimäärä. Kun vuonna 1945
väestömäärä oli 6119, niin kymmenen vuota
myöhemmin se olikin jo 8492. Paikkakunnalle
asutettiin sodan jälkeen suuri määrä karjalaisia
siirtolaisia, mutta tehtaan vetovoiman vuoksi
paikkakunnalle hakeuduttiin töihin pitkienkin
välimatkojen päästä.
Ihan tasaista tehtaan kehitys ei kuitenkaan
sodan jälkeen ollut. Vuonna 1950 oli yhdeksän
viikkoa kestänyt Metallin lakko ja vain kuusi
vuotta myöhemmin oli kolmisen viikkoa kestänyt
yleislakko. Molemmilla kerroilla ruokahuolto
takasi työläisten perheille niukan ravinnon,
minkä lisäksi erityisesti paikkakunnalla
vaikuttava Osuusliike Tuki oli monella tapaa
myötämielinen lakkolaisille. Rikkureita ei
näissä lakoissa nähty, toisin kuin vuoden 1927
työsulun aikana. Yleislakon jälkeen ajauduttiin
lyhytaikaiseen talouden laskukauteen, ja Gustaf
Arppen viimeiset vuodet Högforsin tehtaan
toimitusjohtajana olivat rajusti tappiollisia.
Tehtaanjohtaja C. J. Cedercreutzin, Edward
Cedercreutzin pojan, aikana 1958-1968 koettiin
suuria teknisiä uudistuksia. Todellinen
merkkipaalu tehtaan historiassa oli, kun
1950-luvulla alettiin luopua
kylmäilmakupoliuuneista, ja viimein, vuonna
1961, saatiin tehokas sähkösulatto. Näin voitiin
tehokkaammin tarjota laadultaan parempaa sulaa
rautaa alati laajenevan valimon tarpeisiin.
Kupoliuunit olivat kuitenkin vielä muutaman
vuosikymmenen käytössä sähköuunien ohella. Muita
uusia investointeja olivat mm. putkivalimo ja
ritiläosasto, molemmat 1950-luvun lopussa.
Käytiin myös vakavia neuvotteluja AGA:n
jääkaappien lisenssivalmistuksesta Högforsin
tehtaalla, mutta se hanke todettiin viimein
kannattamattomaksi .

Sähkösulaton avajaiset 1961.
Yleisön joukossa mm. tehtaan johtaja C. J.
Cedercreutz ja tehtaan tekninen johtaja Ernst
Alander. Eino Sarkki/KRM
Cedercreutzin aikana tehtaan tuotteiden
markkinointiin kiinnitettiin runsaasti huomiota
ja esim. ulkomaan vienti lähti tehokkaasti
käyntiin. Esimerkiksi tunnettu
sisustussuunnittelija Antti Nurmesniemi
pestattiin tehtaalle mm. suunnittelemaan uusia
talousvaluja ja uudistamaan Siro-lieden.
Cedercreutz nimitettiin Kymin metalliosaston,
eli Högfors-nimen alla toimivien yritysten,
johtoon, jolloin yhteistyö eri yksiköiden kesken
muuttui saumattomaksi.
Myös rautatieliikenne Karkkilassa tuli
päätökseen C. J. Cedercreutzin aikana.
Linja-autoliikenteen lisääntyminen lopetti
matkustajaliikenteen rataosuudelta vuonna 1961.
Pian tämän jälkeen valmistui Karkkilankin läpi
kulkeva, Helsingin ja Porin välinen valtatie 2,
minkä jälkeen rautatie muuttui tarpeettomaksi.
Viimeisen kerran juna puksutti Karkkilaan vuonna
1967.
Tehtaan laajentumista seurasi krooninen
työvoimapula. Työntekijämäärä oli
huippulukemissa vielä vuonna 1966 ollen 1342
työntekijää ja 386 toimihenkilöä. Työvoima- ja
asuntopula olivat niin haasteellisia, että ne
osaltaan sysäsivät eteenpäin tehtaan voimakasta
automatisointia. Kehityksen huipentumana oli
vuonna 1967 valimon käyttöön saatu moderni
automaattinen kaavauslinja.
Vielä 1970-luvun alussa, kun tehtaan johtoon
astui Tor Stolpe, joka jo 1968 lähtien oli
toiminut tehtaan isännöitsijänä, Högforsilla
pyyhki monella tapaa hyvin. Työntekijämäärä oli
1500 paikkeilla ja tuotteilla oli kysyntää.
Vuonna 1970 Ruotsiin perustettiin Kymin
Metalliryhmän oma myyntiosasto KyFab, joka
markkinoi näkyvästi Högforsin LVI-tuotteita,
lämmityskattiloita, teollisuuden vaihteistoja ja
teollisuuslämmönsiirtimiä Ruotsiin.
Cedercreutzin siirryttyä syrjään, ja Stolpen
tultua johtajaksi, oli kuitenkin meneillään
talouden laskusuhdanne, mikä oli suistanut
Karkkilan tehtaankin tappiolliseksi. Tämä
enteili uuden vuosikymmenen tulevia vaikeuksia.

Högforsin myyntipäällikkö
Gustaf Lindholm (keskellä) esittelee
kylpyammeita norjalaisille vieraille vuonna
1969. Allan Riikonen/KRM
Kymenite muuttaa tehtaan tuotannon
Jo 1960-luvulla oli havahduttu siihen, että
tehtaalla tehtiin aivan liian useaa tuotetta.
Kappaleiden yksikköhinnat olivat käyneet turhan
kalliiksi. Automatisoinnin vanavedessä
aloitettiin voimakas tuotannon rationalisointi;
keskityttiin täydellä teholla entistä harvempiin
tuotteisiin. Vuosi 1969 oli virstanpylväs tässä
asiassa, sillä silloin lakkautettiin putkivalimo
ja metallivalut, joista jälkimmäinen siirtyi
Salon Högforsin tehtaalle. Ajalle kuvaavaa oli
toimialarationalisointi Upon kanssa vuonna 1970:
Upo jatkoi valurautaisten paine- ja
viemäriputkien valmistusta, itse asiassa
Karkkilasta hankkimillaan uudemmilla koneilla,
kun taas Högforsin asema radiaattorivalmistajana
vahvistui Upon kustannuksella. Upo oli jo
1960-luvun alussa valmistanut jonkun verran
peltiammeita painostaakseen Högforsia
lopettamaan putkien valmistuksen. Myös Wärtsilä
uhkasi aloittaa ammeiden valmistuksen saadakseen
Högforsin pois putkimarkkinoilta .

Högforsin putkivalimon
naistyöntekijä 1960-luvun lopulla. KRM
Pääpaino suunnattiin LVI-tuotantoon sekä
tilausvaluihin, joita valmistettiin lähinnä
auto- ja traktoriteollisuuteen. Tällöin alkoi
yhteistyö mm. Volvon ja Saabin kanssa, ja
ensimmäiset Saabin jarrulevyt Högforsin
tehtaalla valmistuivat 1970-luvun alussa.
Tilausvalujen määrä nousi tasaisesti koko
1960-luvun, ja kun niiden yksikköhinta oli omiin
tuotteisiin nähden edullisempi, niin omien
tuotteiden valmistuksesta luovuttiin valimon
kapasiteetin loppuessa. Vuosina 1969 ja 1970
saivat tuotannosta väistyä perinteikkäät
Högforsin puuliedet ja kaminat sekä talousvalut.
Tilausvalujen osalta merkittävä osatekijä oli
pallografiitti eli SG-raudan valmistuksen
aloittaminen 1961. Pallografiittirauta oli
huomattavasti lujempaa kuin tavallinen,
suomugrafiittirauta, joten sitä voitiin käyttää
kappaleisiin, jotka joutuivat erityisen suuren
rasituksen kohteeksi. Tällaisia esineitä olivat
mm. hammaspyörät. Högforsin tehtaalla
aloitettiin 1970 SITRA:n tukemana
pallografiittiraudan jatkokehitys. Tuloksena oli
Kymenite eli ADI-rauta, jolle haettiin patentti
useassa maassa vuosikymmenen puolivälissä.
Kymeniten pääarkkitehtina toimi Högforsin
tehtaan laboratorion johtajana jo 1940-luvulta
lähtien toiminut Yrjö Ingman.

SG-raudan pudotuskoe vuonna
1961. Koetta johtaa päämetallurgi Yrjö Ingman.
Eino Sarkki/KRM
Högfors alkoi toimittaa 1960-luvulla SG-raudasta
valettuja teollisuushammasvaihteita
valmistavalle Eino Santasalo Oy:lle, josta
kasvoi yksi Högforsin tärkeimmistä
yhteistyökumppaneista. Tuotteet olivat lähinnä
hammaspyörien aihioita ja korkealuokkaisia
hammasvaihteiden koteloita. Santasalon velka
Högforsille kasvoi kasvamistaan. Lopulta Kymin
Oy osti E. Santasalo Oy:n vuonna 1971. Konsernin
metalliteollisuusryhmällä oli tarve saada lisää
uusia tuotteita ja hammaspyörät ja vaihdekotelot
valettiin jo valmiiksi Kymin Högforsin valimossa
Karkkilassa. Yrityskauppa vauhditti entisestään
Kymeniten kehitystyötä.

Tor Stolpe (vas.) esittelee
Kymin johdolle ja pankkiireille teollisuuden
vaihteita Santasalon tehtaalla vuonna 1971. KRM
Santasalo oli kaivannut kipeästi hammasrattaiden
kokoonpanohallia, sillä se ei ollut pystynyt
täyttämään tarpeeksi nopeasti saamiaan
tilauksia. Niinpä Högforsin konepaja siirrettiin
vuonna 1973 valimon alaisuudesta Santasalon
tehtaan organisaatioon. Konepajan vastuulle tuli
hammasrattaiden yleiskoneistus kuten esim.
hammaspyörien, hammasakseleiden ja akseleiden
sorvaus. Vanhan konepajan vieressä oli
kattilaosasto, jossa lämmityskattiloita koottiin
edelleen täyttä häkää. Myös Saabin jarrulevyjen
koneistamiselle oli oma osastonsa, entisen
liesiverstaan tilat.
Valimo otettiin myös vankasti osaksi
vaihdetuotantoa, ja vuonna 1977 vanhan
ammevalimon paikalle rakennettiin
kylmäharsikaavaamo, jossa valmistettiin lähinnä
Santasalon teollisuusvaihteita ja hammaspyöriä.
Lisäksi maakaavaamossa jatkettiin edelleen,
monien muiden tuotteiden ohella, raskaampien
vaihdelaatikon koteloiden ja hammaspyörien
valmistusta.
Metallin seitsenviikkoinen lakko keväällä 1971
osui Högforsin kannalta pahaan aikaan, keskelle
suuria uudistuksia. Lähes kokonaan
tilausvaluihin keskittynyt tehdas oli saanut
jalansijaa markkinoilla ja luonut uusia
asiakkuussuhteita. Arvioitiin, että 40 000
miestyötuntia menetettiin. Tehtaan seisoessa
joitakin tilauksia menetettiin heti kättelyssä,
ja parin viikon kuluttua ruotsalaiset
autonvalmistajat alkoivat siirtää valumallejaan
muihin maihin. Myös jotkut suomalaiset tilaajat
menettelivät samoin. Lakon aikana ja sen jälkeen
etenkin ulkomaalaisten tilaajien saaminen
takaisin koettiin erittäin haastavaksi. Pitkäksi
venähtänyt lakko koetteli raskaalla kädellä myös
työntekijöiden taloutta. Karkkilassa lakkoon
osallistui noin 1100 työntekijää, jolloin lakko
koetteli välittömästi suunnilleen puolta
paikkakunnan asukkaista. Apua arjen ankeuteen
saatiin mm. lukuisilla tukitoimenpiteillä, mistä
näkyvin ehkä oli höyryävät soppatykit Nyhkälän
koululla parin viikon lakkoilun jälkeen. Lakko
oli kuitenkin vasta esimakua tehtaan tulevista
hankaluuksista.
Vuonna 1973 puhkesi maailmanlaajuinen
energiakriisi ja tilanne muuttui oleellisesti
huonompaan suuntaan. Asuntohallituksen uusien
suositusten mukaan vettä rohmuavat kylpyammeet
tulisi korvata suihkuilla uusissa
aravarakennuksissa. Viimeinen kylpyamme
tehtaalla valmistettiin 1977. Vielä muutamaa
vuotta aiemmin tehtaalta oli valmistunut 50000
ammetta vuodessa. Vuonna 1976 tehtaan
työntekijämäärä oli ollut 1126, mutta pian
irtisanottiin satamäärin työntekijöitä. Suuren
osan koko tehtaan liikevaihdosta vallanneen
kylpyammetuotannon romahtaminen syöksi koko
valimon niin suureen kriisiin, että paluuta
vanhaan ei enää ollut. Tämän jälkeen tehtaalla
alkoi taistelu työpaikkojen säilyttämisen
puolesta, mikä on käytännössä jatkunut näihin
päiviin asti.
Saneerauksista suurimman vastuun harteilleen sai
Kymin metallin uusi johtaja, vuonna 1976 Tor
Stolpen jälkeen virkaan astunut Matti Mäyrä.
Irtisanomiset henkilöityivät juuri Mäyrään,
joten hänestä tuli tehtaalla ja paikkakunnalla
suorastaan vihattu mies. Väestön keskuudessa
puhuttiin ”Mäyrän puhdistuksista”. Tilannetta ei
auttanut Mäyrän ylimielinen esiintyminen
lehdistössä ja puheet ”laitokseen pesiytyneestä
turhasta joukosta”, siis juuri irtisanotuista
henkilöistä. Ensimmäisen kerran vähennykset
kohdistuivat varsinaisten työntekijöiden lisäksi
myös toimihenkilöihin. Saneerausten
jälkeen Högforsin tehtaasta jäi käytännössä
jäljelle vain sen voimakkain ydin, valimo, jonka
kehittämiseen panostettiin. Seuraavalle
vuosikymmenelle tultaessa työntekijöiden määrä
oli pienentynyt suunnilleen 500 henkilön
paikkeille.

Kymin metallin johtaja Matti
Mäyrä, Kymin toimitusjohtaja Fredrik Castren ja
Kymin metallin myyntipäällikkö Kai Häppölä
juhlatunnelmissa vuonna 1979. Sinikka Mielck/KRM
Suurin ilonaihe oli maakaavaamo, joka Santasalon
tuotteiden ohella sai jatkuvasti isoja
tilauksia. Yksi tärkeimmistä esineistä oli myös
isot hiekanmontun roudan hajottajat, jotka
menivät Tie- ja vesirakennushallitukselle.
Erikoistilauksista merkittävimmät olivat
1980-luvulla Mäntyluodon telakalle menneet
öljynporauslauttojen jalkojen laskumekanismin
männät ja Valmetin paperikoneiden telan päädyt,
joista suurikokoisimmat olivat maakaavaamon
isoimpia kappaleita eli n. 7-8 tonnisia. Lisäksi
mm. Brasiliaan sokeriruokotehtaalle valmistui
jättimäisiä vaihdelaatikoita, joissa oli sisällä
neljä hammaspyörää. Maakaavaamossa, johon oli
valikoitu parhaat työntekijät, susiprosentti oli
tasaisesti neljän prosentin luokkaa, kun se
muilla osastoilla oli usein yli kymmenen.
Juuri Oikeaan Tarpeeseen
Högfors oli uuden edessä 1980-luvulle tultaessa.
Vuonna 1983 Kymi Kymmene Oy (konsernin nimi oli
vaihtunut vuonna 1976) ja Strömberg
fuusioituivat. Koko Kymin metalliteollisuus
yhdistettiin Strömbergin organisaatioon. Tehtaan
johtajaksi nimettiin Pertti Laine. Uudella
yhtiöllä ei ollut intressejä kehittää
metalliteollisuutta, joten Högforsin tehdas jäi
lähes hunningolle. Kahden vuoden päästä Högfors
myytiin Yrjö M. Lehtosen johtamalle JOT Yhtiöt
Oy:lle. Yli puoli vuosisataa kestänyt napanuora
Kymiin oli katkaistu! Vanha isäntä
Kymi/Strömberg oli jo valmis lakkauttamaan
tehtaan, mutta Lehtonen näki vanhassa tehtaassa
edelleen potentiaalia. Potentiaalin
hyödyntäminen ei kuitenkaan tapahtunut
kivuttomasti.
JOT-Yhtiöt hankki myös Santasalon itselleen
vuonna 1986. Seuraavan vuosikymmen alussa
Santasalo kuitenkin eriytettiin uudelleen
itsenäiseksi yksiköksi. Vuonna 1992
Santasalo-Vaihteet Oy sai uuden tehtaan valtatie
2:n varrelta, jolloin konepajatoiminta Högforsin
ruukin vanhoissa tiloissa päättyi.

Yrjö M. Lehtonen Pietarsaaren
valimossa vuonna 1981. KRM
Santasalo-Vaihteet Oy, jonka johdossa oli Yrjö
M. Lehtosen poika Heikki Lehtonen, osti 1993
JOT-Yhtiöt Oy:n osakkeet. Muodostui
Santasalo-JOT –konserni. Näin kuuluivat
Högforsin valimo ja Santasalo jälleen samaan
konserniin. Lopulta konserni myi Santasalon
tehtaan v. 1999 Metsolle. Santasalon tehtaan
nimi on vaihtunut yrityskauppojen yhteydessä
moneen kertaan, ollen mm. vuosina 2001-2005
Metso Drives, ja on nykyään Moventas.
Valimon uuden johdon periaate oli tuottaa
tuotteita ”juuri oikeaan tarpeeseen” (JOT), mikä
tarkoitti sitä, että Karkkilassakaan ei enää
valmistettu tavaroita varastoon, vaan vain sen
verran, mitä tilattiin. Työntekijöiden määrä
laski edelleen niin, että 1980-lopussa heitä oli
300. Konsernin eri valimoiden kesken tehtiin
siirtoja ja työnjakoa selkeytettiin. Muutosta
vauhditti entisestään vuonna 1990 alkanut suuri
lama, joka suisti koko konsernin välittömästi
suuriin vaikeuksiin. Muutostyöstä vastasivat
pitkälti vuonna 1989 Jot-Yhtiöiden valimoryhmän
johtajaksi nimetty Pekka Kemppainen ja 1990
Högfors-valimon johtajana aloittanut Yrjö Julin.
Karkkilasta Iisalmeen siirrettiin vuonna 1991
staattoriosasto, kylmähartsikaavauslinja sekä
perinteikäs maakaavaamo. Esimerkiksi erittäin
haastava staattorilinja oli tuottanut aluksi
tappioita, mutta sekin oli saatu lopulta
tuottavaksi yksiköksi, joten sen menetys
kirpaisi karkkilalaisia. Siirtojenvaihtoehtona
olisi ollut valimotoiminnan loppuminen kokonaan
Karkkilassa .
Karkkilaan jäi vain vanhentunut, 1960-luvulla
perustettu automaattinen kaavauslinja sekä
puoliautomaattinen Zimmerman-kaavauslinja.
Työntekijämäärä luonnollisesti laski
radikaalisti, ollen 1990-luvun alussa enää
runsas sata, ja myös koko valimon lakkautus oli
lähellä. Volvon tehtailla julistettiin ehdoton
ostokielto juuri tukalimpaan aikaan. Högforsin
oli pakko luopua myös mm. Saabin jarrulevyjen
valmistuksesta, joka oli parhaimmillaan ollut
viidesosa koko tehtaan tuotannosta. Högfors myi
jarrulevyjä valmistaneet kaksi koneistuslinjaa
Ruotsiin vuonna 1991. Samalla kuitenkin
sovittiin jarrulevyaihioiden valmistamisen
jatkamisesta Volvolle, joka koneistaisi ne
edelleen Saabin Suomen ja Ruotsin autotehtaille.
Jarrulevytoimituksia jatkettiin vuoden 1997
alkuun saakka .
JOT:iin liittymisen myötä Högforsin
tuotantolaitoksia eriytettiin omiksi
yhtiöikseen. Esimerkiksi tehtaan valumalliosasto
erkaantui ja perustettiin Karkkilan Malliapu Oy.
Yksi tärkeimmistä eriytetyistä yksiköistä oli
Högforsin kattilaosasto, joka edelleen valmisti
tehtaan omia tuotteita. Kattilaosaston nimeksi
tuli Högfors lämpö Oy, joka keskitti vuonna 1996
koko tuotantonsa Saarijärvelle. Myöhemmin
yrityksen nimeksi vaihtui Thermia Oy:ksi. Tähän
käytännössä loppui Högforsin yli sata vuotta
kestänyt lämmityslaitteiden valmistus. Konsernin
sisäisten siirtojen myötä Högforsissa loppui
myös kaivonkansien, joita tehtaalla oli tehty
lähes sata vuotta, valmistus 1990-luvun alussa.
Näin oli napanuora katkaistu viimeisiin
Högforsin omiin tuotteisiin.
Murrosvuosien jälkeen Högforsin tehtaan
tuottavuus ja sen mukana yleinen ilmapiiri
paranivat selvästi. Automaattinen kaavauslinja
uusittiin vuonna 1994, mikä oli varma merkki
konsernin johdon halukkuudesta panostaa valimon
tulevaisuuteen. Työntekijämäärä nousi nopeasti
yli 150:n. Karkkilan strateginen toiminta-alue
oli 1990-luvulla kotimaan ja Ruotsin
lyhytsarjavalut tavallisesta eli
suomugrafiittiraudasta sekä ADI-raudasta, vaikka
jo välillä oli väläytetty valimon luopuvan
ADI-raudan valmistuksesta, mikä olisi
todennäköisesti johtanut melko pian valimon
lakkautukseen .

Presidentti Martti Ahtisaari
vieraili Karkkilan valimossa vuonna 1995. KRM
Heikki Lehtosen johdolla koko konserni onnistui
siis luovimaan pahimman ohi, vaikka koko
1990-luvun tilauskanta vaihteli ja sitä mukaan
hyvät ja huonot ajat myös konsernin valimoissa,
mikä näkyi selviten nopeina vaihdoksina mm.
Karkkilan tehtaan johdossa. Konsernin
valimoryhmän johtajaksi nousseen Yrjö Julinin
jälkeen valimon johtajina muutaman vuoden
pesteillä kävivät Erkki Karvonen, Martti Salo ja
Lauri Huhtala. Konserniin ostettiin vuonna 1997
Lahdesta Upon valimo, joka oli alalla kova
kilpailija. Uusi valimo kuitenkin jouduttiin
lakkauttamaan melko nopeasti, mikä puolestaan
turvasi muille konsernin valimoille riittävästi
työtilauksia. Laman selän taituttua valimon
johtajaksi nimettiin Mika Valtonen, jonka aikana
valimoa kohtasi ihan uudet haasteet.
Vuosituhannen lopulla yritys vaihtoi nimeksi
Componenta, mikä kuvaa koko konsernin ja myös
Högforsin valimon siirtymistä entistä vahvemmin
koneenosien, eli komponenttien valmistukseen.
Karkkilan tehdas olisi halunnut säilyttää vanhan
Högfors-nimensä, mutta se ei enää tässä
vaiheessa onnistunut. Kymin Oy:öön aikanaan
kuulunut Salon tehdas oli toiminut myös
Högforsin nimen alla, ja myynnin yhteydessä nimi
jäi myyneen konsernin hallintaan. Pitkällisessä
oikeuskäsittelyssä oli karkkilalaistenkin
viimein taivuttava. Karkkilan tehtaan nimeksi
tuli Componenta Karkkila Oy.
Konsernin yritysostot, joilla haluttiin
varmistaa tuotannon jatkuminen, aiheutti myös
sen, että konserniin kuuluvilla yhtiöillä oli
päällekkäisiä toimintoja. Näitä toimintoja tuli
karsia. Vuonna 2004 konserni päätti mm. luopua
lämmityslaitteita valmistavan Thermia Oy:n
omistusosuudesta. Oli käynyt myös selväksi, että
Ruotsissa sijaitsevaa Alvestan tehdasta ja
Karkkilan tehdasta ei ollut järkevää pitää
molempia toiminnassa. Toinen tehtaista oli
ajettava alas. Karkkilan onneksi valinta
kohdistui Alvestaan. Muutoksia tämä aiheutti
myös Karkkilassa, sillä Ruotsista rahdattiin
nykyaikainen tuotantolinja, jonka asennustyöt
saatiin Karkkilassa valmiiksi syksyllä 2004.
Tämä siis korvasi vain reilut kymmenen vuotta
valimossa toiminnassa olleen kaavauslinjan.
Samalla tehtaan työntekijöiden määrä nousi
pitkästä aikaa yli 200:n.
Uusi tuotantolinja oli vanhaan verrattuna
tuotantovolyymiltaan liki 50 % suurempi. Uuden
linjan myötä Karkkilan strateginen toiminta-alue
muuttui pitkälti suursarjavalimoksi, jossa
tärkein materiaali oli pallografiittirauta.
Valmistukseen otettiin myös pieniä ja
keskisuuria sarjoja. Tuotteet pysyivät
periaatteessa samoina kuin ennenkin, mutta
joissakin tapauksissa kappalekokoa pystyttiin
kasvattamaan. Toinen hyöty oli se, että samaan
muottiin mahtui enemmän kappaleita. Isojen
investointien jälkeen, vuonna 2005 hankittiin
mm. uusi sulatusuuni, Componentan Karkkilan
valimo oli vielä pitkään tappiollinen.
Epäonnikin vaivasi sillä syksyllä 2005 valimossa
riehui tulipalo, mikä aiheutti pienen
tuotantokatkoksen. Vuonna 2006 valimon johtoon
tulleen Juha Martikaisen aikana yksikön tulos
muuttui positiiviseksi.
Muutokset tarkoittivat samalla sitä, että
aiemmin tärkeässä asemassa olleet ns.
piensarja-asiakkaat, kuten kotimaiset konepajat,
joutuivat antamaan tilaa uusille asiakkaille,
sillä varusteiden kalleus ja pienet toimituserät
nostivat kustannuksia. Silti konepajojakin
löytyy edelleen, vuonna 2014, Componentan
asiakaskunnasta: näistä yksi merkittävin on
Wärtsilän konepaja, jolle toimitetaan mm.
laivojen Diesel-moottoreiden osia. Myös
metsäkoneita valmistava Ponsse Oyj on yksi
tehtaan tärkeimmistä asiakkaista. Tärkeimpien
tilaajien joukossa ovat myös kotimainen Valtra,
kuten myös italialainen saman alan yritys Case
New Holland, joiden traktoreihin on jo pitkään
toimitettu komponentteja. Muita merkittäviä
asiakkaita ovat Daimler, Gardner Denver, KONE,
Scania ja Volvo. Suoran ulkomaanviennin osuus
valimon tuotannosta on hieman yli 50%.
Vanha valimo sai ottaa Högfors-nimen uudelleen
käyttöön vuonna 2011. Nykyinen nimi
kokonaisuudessaan on Componenta Finland Oy
Högfors. Samana vuonna valimon johtoon astui
Juha Vatanen. Högforsin valimo ja koko konserni
ovat jälleen laman kynsissä. Konserniin
kuuluneista valimoista Pietarsaaren valimo
lakkautettiin vuonna 2014, millä turvattiin
töiden jatkuminen jäljelle jääneille Karkkilan,
Iisalmen ja Porin valimoilla. Historia on
osoittanut sen, että sekä konsernilla että
Högforsin tehtaalla on vähintään yhdeksän henkeä
käytössään. Vaikeista ajoista huolimatta työt
Högforsin valimossa jatkuvat.
Sivun alkuun
|