Valikko Etsi
Tulevia tapahtumia

Iltatorilla Sana Vapaa

12.8.2014 klo 14:00 – 19:00

Karkkilan iltatorilla tiistaina 12.8. saa kertoa mielipiteensä julkisesti, mistä vain! Kaupunkilehti Karkkilalainen isännöi iltatorin Sana vapaa –teemaa ja antaa torikansalle tilaisuuden avata sanaista arkkuaan. Puhujapöntössä saa viipyä korkeintaan viisi minuuttia, muita rajoituksia ei ole. Kunhan käyttää sananvapauttaan vastuullisesti lain rajoissa ja hyvien tapojen mukaisesti. Puhumaan voi tulla kuka vaan, niin yksityishenkilöt kuin järjestöjenkin edustajat.

Mielipiteensä voi tulla kertomaan vaikkapa Karkkilan hyvistä puolista tai kehittämistä kaipaavista asioista. Toisia saa kehua, ideoita saa esittää ja ottaa kantaa puolesta tai vastaan – tai myöntää vasta etsivänsä omaa mielipidettään. Kritiikkiäkin saa esittää, mutta mieluiten rakentavassa hengessä.

Ensimmäinen puhuja pääsee ääneen noin klo 14.05 heti Kaupunkilehti Karkkilalaisen päätoimittaja Heikki Savolan provokaatiopuheen jälkeen. Heikki pitää puheensa myös klo 17.

Torilla on myös Kaupunkilehti Karkkilalaisen uutispiste klo 14 - 19.

Toriesite Nährääs toril

Kirjastogalleria: Paula Nordfors

4.8.2014 – 29.8.2014

Paula Nordforsin taidenäyttely "Hyvää matkaa" Kirjastogalleriassa 4. - 29.8.2014. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina ma-to 9-19 ja pe klo 10-16.

www.paulanordfors.fi

Karkkilan kaupunginkirjasto
Valtatie 26, 03600 Karkkila
Tiedustelut p. 044 767 4642

Silitysrautojen historiaa -näyttely Valimomuseossa

6.6.2014 – 31.8.2014

Silittämällä siisti - silitysrautojen ja silittämisen historiaa.
Näyttely on avoinna 6.6. - 31.8.2014 ke-su klo 12 - 16 Suomen Valimomuseon Aulagalleriassa (Tehtaanpuisto, Bremerintie 10).

Näyttelyn opastettu kierros su 13.7. klo 14.

Karkkilan Taiteilijaseura ry:n kesänäyttely

17.5.2014 – 31.8.2014

"Näihin kuviin, näihin tunnelmiin" - teoksia Högforsin ruukin historiallisten valokuvien innoittamana. Karkkilan Taiteilijaseura ry:n näyttelyssä ovat mukana Soile Hovila, Tuomo Klemi, Mira Matilainen, Juha Mäki-Jussila, Kimmo Peltola, Tarja Pitkänen, Antti Raitala, Heli Vehkaperä ja Milja Viita.

Näyttely on avoinna 31.8.2014 asti ke-su klo 12-18 Suomen Valimomuseon Galleria Bremerissä (Tehtaanpuisto, Bremerintie 10). Pääsymaksu 3 eur.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Karkkilan Taiteilijaseura ry:n Näihin kuviin, näihin tunnelmiin -näyttely pohjautuu 1800-luvun lopulta 1930-luvulle ajoittuviin Högfors-aiheisiin valokuviin. Kuvissa esiintyy ruukkimiljöö tehdasrakennuksineen ja työväenasuntoineen. Arkkitehtuurin lisäksi kuviin on tallentunut ajanhenkeä: rautaan liittyvää tehdastyötä, työväestön vapaa-ajan toimintaa ja eri-ikäisiä karkkilalaisia suurissa ryhmäkuvissa tai perheinä kotitalonsa edustalla.

Yhdeksän taiteilijaa tulkitsee historiallisia valokuvia omasta näkökulmastaan taiteen keinoin. Taidetekniikat ovat monipuolisia: esillä on tekstiilitaidetta kudontana ja
kirjontana, veistotaidetta puuhun ja metalliin, tempera- ja öljyvärimaalauksia,
hiilipiirroksia, valokuvia, kollaaseja, installaatioita ja videotaidetta.


Taidehistorian luennot torstai-iltaisin 12. – 26.3

26.3.215 – 26.3.2015 klo 18:00

Maaliskuun torstai-illoissa 12.-26.3. keskitytään taidehistoriaan. Anne Virtasen kolmen luennon sarjalla tarkastellaan maalausta ja valokuvausta toistensa tukena, täydentäjinä ja kilpailijoinakin, valokuvaa kuvataiteiden tallentajina sekä valokuvan nousemista keskeiseksi kuvataiteen osa-alueeksi. Luennot järjestetään torstaisin opistotalolla klo 18 - 19.30. Luennoille ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Viiden euron luentomaksu kerätään käteisellä paikan päällä.

Ilmoita tapahtuma »
Matkailijan Karkkila »
Karkkilan kaupunki »
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi