Valikko Etsi
Tulevia tapahtumia

Koisjärven Disko + Tomi Nordlund & Syvä Joki Pub Pikkupässissä

29.6.2019 klo 21:00 – 03:00

Koisjärven Disko jatkaa kesäkiertuettaan Pikkupässin tutuilla lauteilla lauantaina 29.6. Mukana Soit Se Silti levy-yhtiön bändeistä myös mainio Tomi Nordlund & Syvä Joki, ihan Tampereelta asti.

Tarjolla omaehtoista ja taatusti itse omin pikku kätösin tehtyä musiikkia. Livemusiikki, parasta paikan päällä!

Liput 7 € (sis. narikan)

Jari Männistö: Satanen, Galleria Framille

26.6.2019 – 29.6.2019

Näyttely on avoinna 5.6.–6.7.2019, ke–pe klo 10–17 ja la 10–13.

Viime vuonna Karkkilan rautapäivien aikaan nähtiin kuvanveistäjä Jari Männistön (s. 1965), veistoksia Galleria Framillessa. Tänä vuonna saadaan taas ihailla taiteilijan tuotoksia näyttelyssä nimeltä ”Satanen”.

Taidegallerioiden kilpailukyky ja olemassaolon taistelu on tämän hetken Suomessa erittäin kovaa. ”Satanen” on kannanotto pienten gallerioiden säilymisen puolesta. Kaikkien näyttelyssä olevien töiden hinta on sata euroa. Jos veistoksesta on kiinnostunut useampi henkilö, niin teoksesta voi aina tehdä korkeamman tarjouksen. Näyttelyn lopussa korkein tarjous voittaa. Jos on onnekas, teoksen voi kuitenkin saada satasella.

Männistön tempauksella on tarkoitus saada huomiota ja kiinnostusta gallerioita ja taidetta kohtaan. Näyttely ei ole mikään taiteen alennusmyynti vaan puhtaasti keino herätellä ihmisiä miettimään taiteen arvoa. ”Eihän satasella oikeasti pystyisi pidemmän päälle tekemään tällaisia juttuja, noutaja tulisi nopeasti.” Männistö toteaa.

Männistön työt ovat pieniä veistoksia hopeasta, marmorista, pronssista, tinasta, puusta ja graniitista. ”Katselin mitä työhuoneellani on, keräsin ne pöydälle ja annoin vilkkaan mielikuvituksen tehdä työt. Toki muutaman duunin jouduin ihan alusta asti tekemään ja valamaan.” Teokset ovat eräänlaisia puhdetöitä, joilla ei ole mitään tiettyä merkitystä ja ne on höystetty taiteilijan kierolla huumorintajulla. Yhteen veistokseen on tullut vaikutteita esim. lätkän MM-kisoista.


Heljä Liukko-Sundström & Olli Vasa: Saveen sidotut, Galleria Bremer

26.6.2019 – 30.6.2019 klo 11:00 – 17:00


SAVEEN SIDOTUT: HELJÄ LIUKKO-SUNDSTRÖM & OLLI VASA
Uniikkikeramiikkaa
Galleria Bremer (Bremerintie 10), Karkkila.

Näyttely on avoinna 16.6.–11.8.2019 ke-su klo 11-17
sekä 12.8.–1.9.2019 la ja su klo 12-15.


Pääsymaksu 3 € / 1 € / alle 7-vuotiaat ja Kaikukortti-asiakkaat ilmaiseksi.

Ilmoita tapahtuma »
Matkailijan Karkkila »
Karkkilan kaupunki »
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi