Tulevia tapahtumia
Syksyn lehdet -konsertti Karkkilasalissa
21.9.2024 klo 19:00
Syksyn lehdet -konsertissa Karkkilasalissa 21.9. solisteina Milana Misic, Mika Nikander ja Mika Tallgren.
Suomen huikean hienot neljä vuodenaikaa ovat olleet inspiraation lähteenä neljän konsertin Vuodenajat -konserttisarjalle. Konsertit on järjestetty teeman mukaisesti kuluvana vuonna eri vuodenaikoina eri esiintymispaikoissa Karkkilassa. Konserttisarjan avasi Talven tunnelmia -konsertti maaliskuussa Karkkilasalissa ja huhtikuussa Pub Pikkupässin alkuillan musaklubilla kuultiin Lauluja keväästä ja ihmisestä. Kesäkuussa kesän sävelistä nautittiin tunnelmallisessa Uunisaunan konsertissa.
Konserttisarjan viimeisessä konsertissa heittäydytään syksyn väreihin, sävyihin ja tunnelmiin. Syksyn lehdet -konsertti järjestetään 21.9. Karkkilasalissa. Syksy on paitsi kesän loppumisen myös uusien alkujen aikaa. Syksy antaa myös luvan jäädä sisään suojaan tuulelta ja tuiverrukselta yhtälailla kuin se kutsuu ulos kirpeän kuulaaseen syysilmaan nauttimaan syksyn väreistä ja tuoksuista.
- Kaikista vuodenajoista on sävelletty paljon musiikkia, mutta itselleni läheisimpiä ovat ehkä juuri syksyaiheiset laulut. Niissä on jotain vahvasti puhuttelevaa, kertoo Mika Nikander, joka on yksi illan solisteista.
Solisteina konsertissa kuullaan myös upeaäänistä Milana Misiciä ja karismaattista Mika Tallgrenia. Solisteja säestää Anna Tallgrenin orkesteri, jossa Anna Tallgren vastaa musiikin ohjauksesta, sovituksista sekä soittaa pianoa. Muita orkesterin jäseniä ovat Mauri Saarikoski (viulu), Tero Vepsäläinen (rummut) ja Elisa Virva-Auvinen (basso).
Liput konserttiin ennakkoon Karkkilan Aito Kulta, 30 euroa.
Kaikukorttiyhteistyö, paikkoja 2 kpl lunastettavissa Aito Kullasta ennakkoon.
Walk-in Tuoksubaari MALANKA x Turunen
21.9.2024 klo 15:00 – 16:30
Kaikille avoin ja maksuton tuoksutapahtuma Ala-Emalilla.
Ohjelma:
Klo 15–16: MALANKA Tuoksubaari. Tunnista tuoksuja, fiilistele, muistele, osallistu arvontaan!
Klo 15.15: Ari Turusen tietoisku: ”Jo muinaiset egyptiläiset” – miltä tuoksui Kleopatra, entä Troijan Helena? Mitä antiikin tarinat kertovat meille tuoksujen historiasta?
Klo 15.45: Ari Turusen tietoisku: Ilman tuoksuja ei ole elämää! Miksi luonnon monimuotoisuus ja mikrobit ovat tärkeitä ihmiselle? Mitä tapahtuu, jos menetämme kosketuksen luontoon?
Klo 16: MALANKA Tuoksupiiri. Kuin lukupiiri, mutta aiheena tuoksut. Tervetuloa tuoksuttelemaan ja keskustelemaan.
Tarjolla kahvia!
Tapahtumapaikka: UUNI, Ala-Emali, Valurinkatu 2, 03600 Karkkila
Tapahtuman järjestäjä: MALANKA Kosmetiikka ja tietokirjailija Ari Turunen
Karaoketanssit
21.9.2024 klo 18:00 – 22:00
Nyt laulamaan ja tanssimaan tai muuten vain pitämään hauskaa. Karaoketanssit Tuorilan työväentalolla lauantaina 21.9.2024 klo 18.00-22.00. Pääsymaksu 10 € sis. kahvin ja pullan. Maksu käteinen/kortti. Tila on esteetön ja inva-wc. Tervetuloa!
Tapahtumapaikka: Tuorilan työväentalo os. Kauppatie 52, Karkkila
Tapahtuman järjestäjä: Karkkilan Eläkeläiset ry
AldaArt taidenäyttely
5.9.2024 – 29.9.2024
AldaArtin Vintamon näyttelyssä pääpaino on Fantasiataivas-sarjalla, mutta mukana on myös esimerkkejä erilaisista tekstuureista ja monenlaisin eri materiaalein toteutetuista töistä.
Maalauksiin voi tutustua myös AldaArtin verkkosivuilla www.aldaart.com tai instagramissa @alda88art
Näyttely avoinna Vintamon aukioloaikoina
(Valurink. 2 C , Ala-Emali, Karkkila):
To-Pe klo 12-18
La-Su klo 12-16
Tapahtumapaikka: Vintamo, Valurinkatu 2 C, Karkkila
Tapahtuman järjestäjä: Vintamo Oy