Valikko Etsi
Tulevia tapahtumia

Jukka Järvinen: Maisema idässä – Landskap i Öster

31.8.2019 klo 10:00 – 13:00

Galleria Framille esittelee elokuun näyttelyssä Jukka Järvisen kuuden valokuvan sarjan maisemakuvia. Suurikokoiset panoraamakuvat on koottu useista osittain päällekkäisistä kuvista kun taas pienemmät on toteutettu yhdistämällä useampi samasta kohtaa otettu eri tavoin valaistu kuva. Kaikki teokset on rakennettu useammasta valotuksesta.

Panoraamat on kuvattu pohjavesialueilla eri puolilla Karkkilaa. Tummasävyisten kuvien aiheet ovat löytyneet muutaman sadan metrin etäisyydellä asuinpaikasta. Tuoreimmat kuvista ovat tältä keväältä kun taas vanhimmat ovat syntyneet jo kymmenen vuotta sitten.

”Tämä on ensimmäinen puhtaasti digitaalinen näyttelykokonaisuus. Edellisen valokuvanäyttelyn kuvasin vanhalla keskikoon filmikameralla. Filmit skannattiin ja vedostettiin digitaalisesta aineistosta. Aikaa siitä on jo liki 15 vuotta. Sanotaan, että se on mennyt uuden kaluston hankkimiseen ja tekniikan oppimiseen,” kertoo tekijä.

Jukka Järvinen on Karkkilassa asuva valokuvataiteilija. Hän on koulutukseltaan Taiteen maisteri ja valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto yliopisto). Hän työskentelee Espoossa media-alan lehtorina.

Näyttely on avoinna 7.–31.8.2019, ke–pe klo 10–17 ja la 10–13.

Salmela & Fagerholm Duo Pub Pikkupässissä

31.8.2019 klo 21:00 – 03:00

Pikkupässin keikkalauantaina show liimamäen jälkeen.

Livelavis Meiju Suvaksen tahtiin Liimamäessä

31.8.2019 klo 15:00 – 17:00

LIVE-LAVIS Meiju Suvaksen tahtiin Liimamäessä la 31.8. klo 15.00 alkaen. Lavis alkaa ensin lämmitellen levymusan tahtiin ja Meijun mahtava ääni pääsee valloilleen liveosuudessa klo 16.00. Ohjaamassa Kuntokärpäsen Manta ja Sari.

Ennakkolippuja tapahtumaan Kuntokärpäsestä 13 €, sisältäen kaffeen ja pullan, 26.8. saakka. Ennakot myös puhelimitse numerosta 050 4357110. Lippu paikan päällä 15 €.

Haukkamäen puutarhakirppis

31.8.2019 klo 10:00 – 15:00

Perinteeksi muodostunut puutarhakirppistapahtuma järjestetään Karkkilassa Högforsin ruukkialueella. Myyntipihoja löytyy Haukkamäen koulun läheisyydestä (Vanha Turuntie 28) kohti Pusulantietä.

Tervetuloa tekemään löytöjä ullakoiden aarteista eli kolikkopussi taskuun ja ostoksille. Puutarhoista löytyy myös kahvia ja leivonnaisia sekä huhujen mukaan melkoisia yllätyksiä!




Liimamäen kauden päätös: Teflon Brothers ja Meiju Suvas

31.8.2019 klo 20:00

Kauden päätöksessä nostetaan tunnelma lopullisesti kattoon kesän 2019 osalta, kun lavalle nousee Teflon Brothers ja Meiju Suvas. Tapahtuma Liimamäessä lauantaina 31.08.2019 klo 20 alkaen.

LIPUT:
Ennakkoliput 23 € 01.04.-19.08.2019 Karkkilan Kuntokärpäsestä ja Karkkilan Aito Kullasta
Portilta 25 €

Teflon Brothersin tunnettuja kappaleita on mm. ”Pämppää, ”Lähiöunelmii”, ”Maradona” ja ”Kendo anthem”. ”Pämppää”-single myi platinaa kesällä 2015 ja radiosoitolta ei voinut kukaan välttyä. Meiju Suvaksella on myös myytynä muutama platinalevy ja yli 35 vuotta uraa takana. Parhaiten Meiju muistetaan varmasti kappaleista”Pure mua”, ”Tahdon sut” ja ”Kaunotar ja Kulkuri”.

Tapahtuman järjestää yhteistyössä Legenda Jamit Ry ja Karkkilan Kuntokärpänen. Tapahtuman ikäraja 18 vuotta. Mutterissa tarjoilusta vastaa taas tuttuun tapaan Pub Pikkupässi.

Kaudella 2019 kaikissa Legenda Jamit ry:n järjestämissä tapahtumissa uutuutena ILMAINEN nonstop bussikuljetus Karkkilan tori-Liimamäki Tilausliikenne T. Lahtisen kalustolla seuraavasti:
KARKKILAN TORI-LIIMAMÄKI klo 20.00-21.00
LIIMAMÄKI – KARKKILAN TORI klo 00.15 – 01.15

Ilmoita tapahtuma »
Matkailijan Karkkila »
Karkkilan kaupunki »
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi