Tulevia tapahtumia
Milja Viita & Veli Granö - The King
5.8.2023 – 17.8.2023
MILJA VIITA & VELI GRANÖ - THE KING
The King on kokeellinen dokumentti joka kertoo ihmeellisen Elviksen ja Baddingin, Someron Sinatran merkittävästä kohtaamisesta – tai niistä suurista mahdollisuuksista mitkä eivät koskaan tapahtuneet.
Rauli Badding Somerjoki lähetti 1975 tekemänsä kappaleen ”Valot” nauhoituksen Elvikselle. Hän toivoi ihailemansa artistin esittävän sen. Baddingin kappale olisi voinut nostaa Elviksen uran uuteen kukoistukseen, jopa mullistaa musiikin historiaa. Badding uskoi ja odotti, muttei saanut vastausta. Elvis menehtyi kaksi vuotta myöhemmin syksyllä 1977. Kerrotaan, että somerolaiselta pellolta löytyi tuona samana syksynä erikoisia perunoita.
THE KING on esillä Sielussa 5.8.–17.8.2023. Mediataidetila Sielu löytyy Karkkilan koskireitiltä osoitteesta Bremerintie 10, Suomen Valimomuseon kupeesta. Tila on kaikille avoin, ei sisäänpääsymaksua.
Aukioloajat päivittyvät: www.facebook.com/mediataidetilasielu
Tapahtumapaikka: Mediataidetila Sielu
Tapahtuman järjestäjä: Mediataidetila Sielu
Kukulele2023 - Karkkilan Ukulelefestivaali
3.8.2023 – 5.8.2023
Kukulele2023 - hyvää musaa ja hilpeää meininkiä 3.-5.8.2023. Lisätietoja: https://kukulele.net/
OHJELMA
Torstai 3.8.
Hilpeää bingomeininkiä päivällä, illalla superhyvää musaa!
Ahmoon työväentalolla (Paunilantie 5, 03620 Karkkila)
Kukulele-kahvila ja Ukulelebingo
13:00 Kukulele-kahvila auki, kahvi+pulla 5 €
14:00 Ukulelebingo, pääpalkintona ukulele, myös muita mukavia bingopalkintoja. Bingolippu 5 €/lippu.
Kukulelekonsertti alkaen klo 18:00. Lippu 15 €/henkilö. Lippuja ennakkoon Aito-Kulta, Tammelantie 8, Karkkila. Paikan päällä kello 17:00 alkaen.
18:00 Mirva & Miracles Mirva Kääriäinen, Teemu Hurme, Juha Pihlaja, Erkki Kuuttila
18:30 TRILOBEATIT Rauni Rokka, Seppo Rokka, Esa Lehtinen
19:30 Jukulele Juha Lanu, ukulele ja laulu, Tomi Kostian, ukulele, haitari ja laulu, Juha Tikka, ukulelebasso ja laulu
Perjantai 4.8.
Kirkkokonsertti, Karkkilan Kirkko klo 18:00
18:00 Vox Stellarum
18:30 Kukelius-trio
19:00 Karkkilan I Ukuleleorkesteri
Liput ennakkoon Karkkilan Aito-Kulta, Tammelantie 8, Karkkila. Liput ovelta kello 17:30 alkaen. Lipun hinta 10 €.
Lauantai 5.8.
Päivätapahtuma Fagerkullassa. Vapaaehtoinen pääsymaksu.
Fagerkullan ulkonäyttämöllä/Pakarissa päiväkonsertti alkaen kello 11.00
Esiintymässä mm. Kelluke, U3, Saloha, Capucino, Karkkilan I Ukuleleorkesteri, Ukulissut, Vanuke. Päivän aikana uuden ukuleleoppikirjan julkistaminen sekä vuoden 2023 ukebiisin sanoituskilpailun voittajan palkitseminen.
Aikataulu
11:00 Tervetuloa Kukuleleen Fagerkullan ulkolava
11:05 Saloha Fagerkullan ulkolava
11:35 Kirjajulkistus, ukulele-oppikirja Fagerkullan ulkolava
11:50 Kelluke Pakari
12:15 Cappucino Fagerkullan ulkolava
12:50 Tervauket Pakari
13:15 U3 Fagerkullan ulkolava
13:50 Ukulelen vika Pakari
14:15 Karkkilan I ukeorkesteri, Kukulelebiisin sanoituskilpailun voittajan julkistaminen n. 14:45 Fagerkullan ulkolava
15:05 Lauantain ei-toivotut Pakari
15:30 Ukulissut Fagerkullan ulkolava
16:05 2 of Us Pakari
16:30 Vanuke Fagerkullan ulkolava
17:05 Arpajaiset Fagerkullan ulkolava
17:30 Tuittulan UKE Orkesteri Fagerkullan ulkolava
18:05 Kukulele kiittää Fagerkullan ulkolava
Kukulele2023 pidättää oikeuden aikataulu- ja esiintyjämuutoksiin. Tapahtuman järjestäjä: Karkkilan ukuleleyhdistys ry
Musikaali Kotkan Ruusu Tehdasnäyttämöllä
5.8.2023 klo 17:00
Karkkilan Työväen Näyttämön kesäteatterissa Tehdasnäyttämöllä musikaali Kotkan ruusu. Tositapahtumiin perustuvan musikaalin käsikirjoituksen ovat tehneet Miko Jaakkola ja Tarja Rantaruikka. Musikaali nähtiin ensi kerran viime talvena Kotkan kaupunginteatterissa. Musiikkina kuullaan näytelmän ajankuvaan sopivia iskelmiä. Näytelmän ohjaa Mika Nikander.
Musikaali kertoo Kotkan ruusu-iskelmän kautta legendaksi tulleen Rosa Mäkisen eli Rosalia Gurovitchin tarinan. Rosa syntyi Viipurissa varakkaaseen venäjänjuutalaiseen perheeseen, mutta elämä vei häntä useiden värikkäiden vaiheiden jälkeen eroon perheestään, miehestään ja tyttärestään Kotkaan, jonka satamaan hän perusti parturiliikkeen. Legendat synnyttävät juoruja ja muokkasivat ihmisten jutuissa Rosasta värikkään, mutta epätoden tarinan. Totuus oli kuitenkin toisenlainen ja paljon karumpi, ja herättää viihteen ohella syvempiäkin kysymyksiä. Musikaalissa kuljetaan Rosan matkassa 1920-luvulta 1960-luvulle aikakausien iskelmämusiikin tahdittamana. Tarinassa on paljon huumoria, mutta myös tragiikkaa. Miksi maailmassa ja ihmisissä on niin kauhean paljon vihaa? kysyy Rosa, ja se on hyvä kysymys myös tänä päivänä.
Liput ennakkoon 25/22 €, ovelta ennen esitystä 28/25 € (sisältää palvelumaksun 2 €).
Lippujen ennakkomyynti: Karkkilan matkailuneuvonta - Visit Karkkila , Karkkilan linja-autoasema, Huhdintie 10–12. Lippuvaraukset vain NetTicketin palvelunumerosta 0600399499
Tehtaan Hotelli, Jyrkin Nurminen Beach Volley Challenge turnaus
5.8.2023 klo 09:00 – 20:00
Valtakunnallinen Beach Volley turnaus, jossa la 5.8.2023 pelaavat sekä miehet että naiset omissa sarjoissa.
Osallistuakseen turnaukseen pelaajalla tulee olla ostettuna pelilisenssi, minkä jälkeen turnaukseen voi ilmoittautua Beach Vollyen Torneopal-sivun kautta.
Yleisölle tapahtuma on ilmainen ja paikalla palvelee kahvio, jossa suolaista sekä makeaa purtavaa kahvin ja virvokkeiden kera. Tervetuloa!
Tapahtumapaikka: Beach Volley Areena, Karkkila Pyhäjärvi
Tapahtuman järjestäjä: Karkkilan Pojat, A-pojat lentopallo
Liimamäen tanssilavalla 5.8. Annika Eklund ja Matti Oksa
5.8.2023
Elokuussa 5.8. Liimamäen lavalle nousee Annika Eklund ja Matti Oksa!
Annika on tehnyt jo yli 30 vuotta uraa laulajana. Pitkälle uralle on mahtunut useita radiohittejä, isoimpana ”Shanghain valot”, joka nosti Annikan lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen. ”Shanghain valot” trendaa nuorten parissa ja on noussut uudelleen varsinkin opiskelijoiden suosioon.
Matti Oksa tienasi ensimmäisen keikkaliksansa jo vuonna 1996 ollessaan vain 13-vuotias. Sen jälkeen kokemusta on karttunut tuhansien tilaisuuksien edestä mm. häistä, syntymäpäiviltä, risteilyaluksilta ja ravintoloista.
Liimamäen tanssilava, Liimamäentie 20, 03600 Karkkila. Liput portilta 20€
Ohjelmatiedot www.liimamaki.fi
SML SM Motocross Karkkila
5.8.2023 – 6.8.2023
Karkkilan savella ajetaan SM-tason motocrossia 5. ja 6. elokuuta! Lauantaina tulessa on naisten SM-luokka sekä TOP 250 -luokat. Sunnuntaina puolestaan estradille astuu neljä SM-luokkaa; MX1, MX2, MX125 ja MXC/A.
Karkkilan moottorikerhon edustajia nähdään puomin takana molempina päivinä.
Tapahtumapaikka: Mansikin moottoriurheilupuisto
Tapahtuman järjestäjä: Karkkilan moottorikerho ry
Kirjastogalleria: Riitta Aho
1.8.2023 – 30.8.2023
Karkkilan Kirjastogalleriassa (Valtatie 26 E) on 1. - 30.8.2023 esillä Riitta Ahon maalauksia. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
Kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot (linkki avaa Lukki-verkkokirjaston uuteen ikkunaan)
Pop Up- pitseria Kino Laikassa!
24.7.2023 – 9.8.2023 klo 11:00 – 17:00
Crustyn pitsalounasta tarjolla Ala-Emalin aulassa:
MA-KE KLO 11-17
(24.-26.7., 31.7.-2.8. ja 7.-9.8.)
Safkat Crusty Pitsasta.
Juomat ja ruokailu Kino Laikan
baarissa.
Myös Take Away!
Tapahtumapaikka: Elokuvateatteri Kino Laika
Tapahtuman järjestäjä: Elokuvateatteri Kino Laika
Miina Äkkijyrkän taidenäyttely Galleria Bremerissä
26.6.2023 – 27.8.2023 klo 11:00 – 17:00
Kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän "Karkkilassa ammutaan" -taidenäyttely on esillä 13.5. - 27.8.2023 Suomen Valimomuseon Galleria Bremerissä (Bremerintie 10). Näyttelytilassa olevien maalausten aiheina ovat Äkkijyrkälle rakkaat lehmät ja hevoset. Teokset on toteutettu tussi- ja akryylitekniikalla. Museorakennuksen viereen sijoitetaan joitakin Äkkijyrkälle tyypillisiä, metallisia lehmäveistoksia.
Näyttely on avoinna 12.6. - 27.8. viikon jokaisena päivänä klo 11 - 17. Pääsymaksu tai Museokortilla ja Kaikukortilla.
Pukimo POP UP -kesämyymälä Konepajahallissa
8.6.2023 – 6.8.2023
Pukimo POP UP on kotimaisten ja eettisesti valmistettujen vaatemerkkien POP UP -myymälä. Pukimo POP UP rantautuu ensimmäistä kertaa Karkkilaan 8.6.-6.8.2023.
Meiltä löytyy laadukkaita kotimaisia tekstiilituotteita taatusti edullisin hinnoin. Valikoimamme tarjoaa sinulle tuotteita eri tilanteisiin, moneen makuun ja tarpeeseen. Edustamiamme vaatemerkkejä ovat mm. RATIA, AARRELABEL ja Puuvillatehdas. Lisäksi löydät meiltä erikoiseriä ja herkkupaloja ja vaihtelevasti myös muita laatutuotteita, jotka tuovat iloa kuten vaikkapa Think Todayn tuotteet. Löydät meiltä uutuudet ja tuotteita jopa -70% alennuksin.
Myymälämme sijaitsee Konepajahallissa, joka on jo itsessään nähtävyys, jota kannattaa käydä ihastelemassa. Olemme Konepajahallissa 8.6.-6.8.2023 välisen ajan.
HUOM!
Myymälä on Vintamon vieressä 5.-9.7. välisen ajan, toisen tapahtuman vuoksi.
AVOINNA:
To-Pe 12-18
La-Su 12-16
26.6. lähtien avoinna myös keskiviikkoisin
Seuraa meitä
Facebookissa @Pukimo POP UP
Instagramissa @pukimopopup