Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginvaltuusto | Pöytäkirja 28.01.2013 | Ohje

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.01.2013 Pykälä 14



Kaupunginhallitus
§ 32
21.01.2013
Kaupunginvaltuusto
§ 14
28.01.2013

 

Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudeksi 2013 - 2016

 

5/00.00.01/2013

  

KHAL § 32

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

 


Valmistelija / lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen, puh. (09) 4258 3604 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi"


 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

 

Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Karkkilan kaupungissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä (puolueita) oli kahdeksan.

 

Kuntalain 20 §:n mukaan valtuusto tai muu valinnan suorittava toimielin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Heidät valitaan samassa vaalitoimituksessa.

 

Kuntalain 33 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kunnallisvaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

3) joka ei ole holhouksen alainen.

 

Kuntalain 36 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; eikä

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Kuntalain 34 §:n mukaan vaalikelpoinen valtuustoon ei ole:

 

1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;

2) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

3) kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön; eikä

4) kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.

Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4 a §, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee kunnanvaltuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske.

 

Kaupunginjohtajan ehdotus:

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

 

- valitsee toimikaudeksi 2013 - 2016 keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja kymmenen varajäsentä sekä asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan,

 

- valitsee keskusvaalilautakunnan jäsenistä yhden puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.

 

Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano:
kaupunginvaltuustoon

 

KVAL § 14



Kaupunginhallituksen ehdotus:

 

Kaupunginvaltuusto

 

- valitsee toimikaudeksi 2013 - 2016 keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja kymmenen varajäsentä sekä asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan,

 

- valitsee keskusvaalilautakunnan jäsenistä yhden puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.

 

Käsittely:
Keskustelun kuluessa puheenjohtaja ehdotti seuraavaa:

 

Keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 2013 - 2016 valitaan seuraavat jäsenet ja varajäsenet sijaantulojärjestyksessä:

 


Jäsen


Rainer Määttä

Sulo Loukusa

Veikko Ala-Hiiro

Anna Tallgren

Irene Brofeldt

 

Varajäsen

Olli Mäkinen

Arto Hyytiäinen

Timo Nieminen

Päivi Hellgren

Marianne Boström

Martti Pohjakallio

Satu-Liisa Löyri

Pertti Kunttu

Eija Kettunen

Hannamari Auvinen

 

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaksi valitaan Rainer Määttä ja varapuheenjohtajaksi valitaan Sulo Loukusa.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko ehdotukset yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotuksia ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen ne.





Päätös:
Kaupunginvaltuusto valitsi yksimielisesti keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 2013 - 2016 seuraavat jäsenet ja varajäsenet sijaantulojärjestyksessä:

 


Jäsen


Rainer Määttä

Sulo Loukusa

Veikko Ala-Hiiro

Anna Tallgren

Irene Brofeldt

 

Varajäsen

Olli Mäkinen

Arto Hyytiäinen

Timo Nieminen

Päivi Hellgren

Marianne Boström

Martti Pohjakallio

Satu-Liisa Löyri

Pertti Kunttu

Eija Kettunen

Hannamari Auvinen


ja valitsi keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaksi Rainer Määtän ja varapuheenjohtajaksi Sulo Loukusan.

  




Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginvaltuusto | Pöytäkirja 28.01.2013 | Ohje
©