Perusturvaltk |
§ 78 |
24.09.2008 |
ARVIOINTIKERTOMUS VUODEN 2007 TOIMINNALLISTEN JA TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISESTA
PELAJ § 78
Esittelijä: perusturvajohtaja Pirkko Hynynen
Valmistelija / lisätietojen antaja: perusturvajohtaja Pirkko Hynynen, puh. (09) 2250 5221 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi"
Arviointikertomus vuoden 2007 toiminnasta on käsitelty valtuustossa 9.6.2008. Valtuusto antoi lautakunnille tehtäväksi käsitellä arviointikertomus kokouksissaan.
Tarkastuslautakunta on kokoontunut vuoden 2007 arvioinnin suorittamiseksi yhdeksän kertaa. Arviointi on tehty tasekirjan ja vuosikertomuksen tietojen sekä vuoden 2007 talousarvion perusteella. Kokousten yhteydessä on haastateltu viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.
Esityslistan liite:
Arviointikertomus
Perusturvajohtajan ehdotus:
Perusturvalautakunta toteaa arviointikertomuksesta seuraavaa:
Kaupungin toiminta ja talous
Talouden osalta tarkastuslautakunta toteaa, että tilikausi oli alijäämäinen. Tarkastuslautakunnan mukaan talousarvion noudattamisessa ei ole oltu riittävän tiukkoja. Myös esitykset lisämäärärahasta olisi tullut saattaa valtuuston käsittelyyn ennen tilikauden päättymistä.
Perusturvalautakunnan alaisessa toiminnassa menojen kasvu kiihtyi vuoden 2007 loppukevään ja kesän aikana. Elokuussa 2007 havaittiin, että HUSin johdon erikoissairaanhoidon säästöennuste olikin pienentynyt huomattavasti. Keväällä 2007 ennuste näytti lähes 700.000 euron säästöä. Sosiaalipalveluissa vammaispalvelujen tarve kasvoi nopeasti. Keväällä 2007 arvioitu ennusteiden ja toteutumien mukainen talouden tasapaino kääntyi kesällä 2007 epätasapainoon. Syyskuussa joutui perusturvalautakunta hakemaan lisämäärärahaa ja tiukentamaan entisestään ohjaustaan talouden tasapainottamiseksi. Vuoden 2007 loppuun saakka erikoissairaanhoidon HUS:n toiminnasta HUS -kuntayhtymä viestitti tulevan säästöä noin 400.000 euroa. Tilikauden jälkeen tammikuussa 2008 HUS kuitenkin lähetti lisälaskun palveluistaan. Perusturvalautakunta ja sen alaiset viranhaltijat toimivat tilikauden aikana saatavissa olevan tiedon varassa. Perusturvalautakunta käynnisti tiukat ohjaustoimet talouden tasapainottamiseksi, mutta lautakunnan alaisessa toiminnassa on useita osa-alueita, joissa lainsäädäntö sanelee toiminnan eikä lautakunnalla ole mahdollisuuksia vaikuttaa suoraan toimintaan.
Perusturvan toiminnalliset tavoitteet
Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota käyntien vähenemiseen lääkärien vastaanotolla. Tarkastuslautakunta esittää, että käyntimäärien vähenemisen vaikutusta erikoissairaanhoidon kustannusten kasvuun selvitetään.
Lääkärien vastaanottokäyntien määrän väheneminen johtuu lääkäreiden heikosta saatavuudesta. Lääkäreitä on vaikea saada rekrytoitua, myös lääkäreiden saatavuus ostopalvelufirmojen kautta on vaikeutunut. Perusturvakuntayhtymä Karviaisessa tullaan seuraamaan lääkärikäyntien määrän kehittymistä ja erikoissairaanhoidon kustannuskehitystä systemaattisesti. Karkkilan kaupungin erikoissairaanhoidon kustannuksiin vaikuttavat merkittävästi väestön sairastavuus ja ikärakenne. Sairastavuutta voidaan vähentää kehittämällä perusterveydenhuollon ennalta ehkäisevää toimintaa. Tulokset tästä toiminnasta näkyvät viiveellä vuosien kuluttua.
Perusturvan taloudelliset tavoitteet
Erikoissairaanhoidon menojen ylittymisen lisäksi vanhustenhuollon menot ylittyivät. Hoitotyössä toimintakate ylittyi 8 %:ia. Perusturvalautakunta on käynnistänyt vuonna 2005 vanhustyön rakenteellisen uudistamisen, jonka muutokset näkyvät selvimmin vasta vuoden 2009 tuloksessa. Vanhustenhuollossa rakennetta on muutettu laitoskeskeisestä mallista kohti avohoitopainotteisuutta kehittämällä erityisesti asumispalvelujen sektoria. Näillä muutoksilla pyritään sekä vanhustyön laadulliseen kehittämiseen että kyseisen sektorin talouden tasapainottamiseen.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirjan liite:
Arviointikertomus (liite nro 33)
Täytäntöönpano:
kaupunginhallitus