Vapaa-aikalautakunta |
§ 44 |
11.12.2012 |
Yhteishanke Vihdin kunnan ja ptky Karviaisen kanssa lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimeenpanoon
270/02.04.02/2012
VAPLA § 44
Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi"
Karviaisen lasten ja nuorten hyvinvointiryhmässä on valmisteltu yhteishanketta ja ehdotetaan haettavaksi avustusta lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimeenpanoon. Hanke olisi ptky Karviaisen, Vihdin kunnan ja Karkkilan kaupungin yhteishanke, jossa kehitetään kuntien, Karviaisen sekä kolmannen sektorin palveluiden koordinointia ja organisointia siten, että ne muodostavat suunnitelmallisen ja jatkuvan toiminnallisen kokonaisuuden.
Kehittämistyön tavoitteena on saumattomat palveluprosessit organisaatioiden välillä asioiden valmistelussa, suunnittelussa sekä toiminnan ohjauksessa ja arvioinnissa. Tavoitteena on myös lapsia, nuoria ja lapsiperheitä osallistavien työmenetelmien kartoitus ja käyttöönotto. Hankkeen osana kehitetään myös kuntien nuorisotyön ja koulun yhteistyötä osana nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisevää työtä. Kehittämistyön tulokset dokumentoidaan alueelliseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan, josta muodostuu toimiva johtamisen ja suunnittelun väline.
Hankkeeseen palkataan kehittämistyötä valmistelemaan hankekoordinaattori ja alustavasti on suunniteltu, että hanke olisi Karkkilan hallinnoima. Vapaa-aikasihteeri toimisi tällöin hankkeen vastuullisena hallinnoijana.
Hanke jakautuisi vuosille 2013 - 2015 siten, että kokonaiskustannus sisältää koordinaattorin palkka- ja muut kustannukset ja lisäksi haetaan hankkeeseen mukaan myös omien työntekijöiden työpanoksen kustannuksia.
Taloudelliset vaikutukset:
Taloudelliset vaikutukset ovat vuositasolla Karkkilalle noin
5-10 000 €, jotka on tavoitteena kattaa vuoden 2013 määrärahoilla
Sivistystoimenjohtajan ehdotus:
Vapaa-aikalautakunta osallistuu yhteishankkeeseen ja hakee avustusta lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimeenpanoon ely-keskukselta yhdessä ptky Karvisen ja Vihdin kunnan kanssa sekä antaa sivistystoimenjohtajalle ja vapaa-aikasihteerille valtuudet jatkaa hankkeen hakemista ja toimeenpanoa edellytyksellä, että ptky Karviainen ja Vihdin kunta sitoutuvat hankkeeseen vastaavilla päätöksillä sekä sillä edellytyksellä, että kustannukset sisältyvät myönnettyyn talousarvioon vuodelle 2013.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano:
Karviainen, Vihdin kunta