Poistuminen | Toimielimet | Perusturvaltk | Pöytäkirja 30.01.2008

Perusturvaltk
Pöytäkirja 30.01.2008 Pykälä 4



Perusturvaltk
§ 92
24.10.2007
Perusturvaltk
§ 105
21.11.2007
Perusturvaltk
§ 4
30.01.2008

 

ESITYS KOTIUTUSSAIRAANHOITAJAN TOIMESTA JA TOISEN SAIRAANKULJETUSAUTON VALMIUDESTA

 

 

PELAJ § 92
Esittelijä: perusturvajohtaja Pirkko Hynynen

 

Valmistelija / lisätietojen antaja: johtava lääkäri Mikko Purhonen, puh. (09) 2250 5523 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi

 

Lähes kahden vuoden ajan Karkkilan sairaankuljetus on ylläpitänyt kahden sairaankuljetusauton valmiutta omin voimin. Toukokuussa 2007 selvitettiin yhteistyömallia terveyskeskuksen kanssa ja tästä tehtiin myös kirjallinen suunnitelma (Kotiutussairaanhoitajan toimenkuva ja ambulanssitoiminnan yhteistyö, Kati Sinervä 21.5.2007). Toiminta oli ajateltu aloitettavaksi syksyllä 2007. Väliaikainen sopimus ajalle 31.5.2007-30.9.2007 tehtiin siten, että terveyskeskus maksaa Karkkilan sairaankuljetukselle varallaoloon toisen henkilön. Kesän aikana toiminnalle oli erityinen tarve, sillä esim. vähentynyt päivystystoiminta puolsi parempaa sairaankuljetusvalmiutta.

 


Suunnitelman suoranaiset kustannukset ovat Kati Sinervän laskelman mukaan 66 700 euroa vuodessa. Lisäksi sairaankuljetuksen kulut hieman lisääntyvät tehostetun kotihoidon kotikäyntien vuoksi. Edellä mainittua summaa vähentävät Karkkilan sairaankuljetuksen maksamat palkat sairaankuljetustehtävien ajalta. Suunnitelman tulopuoli muodostuu seuraavista asioista: Kahden auton valmius säilyy, jolloin myös hoidon taso on korkea ja kaupunki on itsenäinen sairaankuljetuksen suhteen. Karkkilan kaupunki pystyy edelleen myymään Karkkilan sairaankuljetusvalmiutta ja siirtokuljetuksia myös Nummi-Pusulalle. Potilaiden kotiutus saadaan järkevämmäksi, kun yksi työntekijä koordinoi toimintaa ja toimii linkkinä sairaalan, sairaankuljetuksen ja terveyskeskuksen välillä. Lisäksi kotiutussairaanhoitajan työpanosta voidaan käyttää päivystyspoliklinikalla ja osastolla virka-aikana.

 

Ongelmalliseksi toiminnan muodostaa sen linkittyminen muuhun terveyskeskuksen toimintaan. Omaa henkilökuntaa on vaikea irrottaa sairaankuljetustehtäviin, sillä oma työ jää kesken ja vahvuuteen tulee vajaus. Lisäksi ongelmia aiheuttaa nk. kotiutussairaanhoitajan työn nivoutuminen osaksi muuta kotihoitoa. Työntekijän lähtiessä potilasta kuljettamaan, tulisi hänen tilalleen saada joku toinen jatkamaan kesken jäänyt potilaan hoito loppuun saakka. Karkkilassa ei ole määritelty korkeampaa sairaankuljetusvalmiutta, kuin mitä nyt voimassa olevin sopimuksin on säädetty. Voimassa oleva sairaankuljetussopimus päättyy vuoden 2010 lopussa. Toisen sairaankuljetusajoneuvon käyttöönotto jatkuvaan valmiuteen edellyttää vähintään perusturvalautakunnan tekemää päätöstä. Selvittämättä on vielä tällä hetkellä, miten lähikuntien sairaankuljetusvalmius vaikuttaa Karkkilan valmiustasoon nykyisten sopimusten osalta. Nk. kakkosauton tarve on kasvanut jatkuvasti viime vuosina vanhusväestön määrän kasvaessa ja tämä aiheuttaa paineita turvata riittävä valmius kaupunkilaisille.

 

Sairaankuljetuksen toisen auton käyttöönotto jatkuvaan valmiuteen ja kyseisen toiminnan linkittyminen potilaiden kotiutustoimintaan on ollut kokeilussa lyhyen aikaa kesällä 2007. Toimintamallilla on ollut tarkoitus saada aikaan nykyistä parempaa vastetta sekä potilaiden hoitoonpääsyyn kiireellisissä tapauksissa että tehostetumpaa mallia potilaiden kotiuttamiseen erikoissairaanhoidosta. Jotta asiasta voidaan tehdä päätös, tulee päätöksenteon tueksi saada vielä tarkempi selvitys toiminnan kustannuksista, kustannusten kattamisesta nykyisen/tulevan vuoden 2008 talousarvion määrärahoista, toiminnan riskeistä (mm. henkilöstön saatavuus, mahdollisuus irrottautua nykytehtävistä, vastuukysymykset), vaikutuksista potilaiden kotiuttamiseen ja kyseisten potilaiden hoidon jatkuvuuden turvaamiseen/nivoutuminen kotihoidon toimintaan sekä selvitys alueellisen muun sairaankuljetuksen todellisista mahdollisuuksista vastata karkkilalaisten kiireellisen sairaankuljetuksen tarpeisiin nk. ykkösauton ollessa varattuna. Selvitys tulee saada mahdollisimman pian perusturvalautakunnan käsittelyyn, jotta päätöksenteossa voidaan edetä.

 

Esityslistan liitteet:

Toisen sairaankuljetusauton valmiustilanne Karkkilassa / Teuvo Ranta

Kotiutussairaanhoitajan toimenkuva ja ambulanssitoiminnan yhteistyö

 

Perusturvajohtajan ehdotus:


Perusturvalautakunta päättää antaa johtava lääkäri Mikko Purhoselle tehtäväksi selvittää välittömästi esittelytekstissä mainitut asiat, jotta perusturvalautakunta voi tehdä päätöksen sairaankuljetusvalmiuden tasosta.

 

Käsittely:
Keskustelun kuluessa perusturvajohtaja muutti päätösehdotustaan kuuluvaksi:

 

Perusturvalautakunta päättää antaa johtava lääkäri Mikko Purhoselle tehtäväksi selvittää välittömästi esittelytekstissä mainitut asiat. Perusturvalautakunta valtuuttaa johtavan lääkärin valmistelemaan sopimuksen toisen sairaankuljetusauton käytöstä marraskuun kokoukseen, jotta perusturvalautakunta voi tehdä päätöksen sairaankuljetusvalmiuden tasosta.

 

Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Irene Brofeldt poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi (perusteena hallintolain 28 § 7. kohta)

 

Täytäntöönpano:
Perusturvalautakunta

 

 

 

PELAJ § 105
Johtava lääkäri Mikko Purhonen on valmistellut sekä väliaikaisen sopimuksen että määräaikaisen Karkkilan kaupungin terveyskeskuksen ja Karkkilan Sairaankuljetus Oy:n välisen yhteistyösopimuksen toisen sairaankuljetusauton valmiuden ylläpitämiseksi.

 

Esityslistan liitteet:

Väliaikainen sopimus toisen sairaankuljetusauton valmiuden ylläpitämiseksi / Karkkilan kaupungin terveyskeskus ja Karkkilan Sairaankuljetus Oy


Määräaikainen sopimus toisen sairaankuljetusauton valmiuden ylläpitämiseksi / Karkkilan kaupungin terveyskeskus ja Karkkilan Sairaankuljetus Oy

 

Perusturvajohtajan ehdotus:


Perusturvalautakunta hyväksyy liitteenä olevat sopimukset.

 

Käsittely:
Keskustelun kuluessa Johanna Kopo esitti Jorma Snellmanin kannattamana seuraavaa:

 

Perusturvalautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan väliaikaisen sopimuksen ja lähettää määräaikaisen sopimuksen uudelleen valmisteltavaksi ja velvoittaa valmistelijan ottaamaan henkilökunnan mukaan asian suunnitteluun.

 

Keskustelun kuluessa perusturvajohtaja muutti päätösehdotustaan kuuluvaksi Johanna Kopon esittämällä tavalla.

 

Päätös:
Perusturvajohtajan muutettu esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Pöytäkirjan liite:

Väliaikainen sopimus toisen sairaankuljetusauton valmiuden ylläpitämiseksi / Karkkilan kaupungin terveyskeskus ja Karkkilan Sairaankuljetus Oy (liite 29)

 

Täytäntöönpano:
Perusturvalautakunta

 

PELAJ § 4

Karkkilan sairaankuljetuksen II-auton valmiudesta on käyty neuvotteluja Teuvo Rannan (Karkkilan sairaankuljetus) ja johtava lääkäri Mikko Purhosen (Karkkilan kaupunki) välillä. Lisäksi kotiutussairaanhoitajan tehtävä on ollut haettavana ja sitä on hakenut 2 henkilöä, joista toinen veti kuitenkin hakemuksensa pois. Yksi hakija on haastateltu.

 

Asia on viivästynyt monen seikan vuoksi: Alun perin kotiutussairaanhoitajan toimesta / kokeiluhankkeesta kiinnostunut henkilö hakeutuikin muihin tehtäviin. Lisäksi varallaoloringistä oli johtavalla lääkärillä ja Karkkilan sairaankuljetuksella väärää tietoa; hankkeesta kiinnostuneita ei Karkkilan terveyskeskuksessa ole tällä hetkellä kuin yksi henkilö. Varallaoloon oli välttämätöntä hankkia toisenlainen henkilöstö ja asiaa on nyt valmisteltu.

 



Käytyjen neuvottelujen pohjalta johtava lääkäri esittää, että yksi päivystyspoliklinikan toimista muutetaan kotiutussairaanhoitajan toimeksi. Ko. toimi on täytetty sijaisella, joka ei ole kiinnostunut vakinaisesta toimesta. Kotiutussairaanhoitaja vastaa II-auton toisen sairaankuljettajan virka-ajan varallaolosta. Karkkilan sairaankuljetus vastaa toisen sairaankuljettajan virka-ajan varallaolosta ja palkasta. Virka-ajan ulkopuolisen varallaolon järjestää Karkkilan sairaankuljetus. Karkkilan kaupunki maksaa molempien sairaankuljettajien virka-ajan ulkopuolisen varallaolokorvauksen Karkkilan sairaankuljetukselle. Karkkilan sairaankuljetus korvaa Karkkilan kaupungille kotiutussairaanhoitajan sairaankuljetukselle tekemän aktiivityöajan palkan virka-aikana sopimuksen mukaan. Virka-ajan ulkopuolisen aktiivityöajan palkan maksaa Karkkilan sairaankuljetus.

 

Perusturvajohtajan ehdotus:



Perusturvalautakunta merkitsee tiedoksi sairaankuljetuksen II -auton varallaolon valmistelutilanteen ja valtuuttaa johtava lääkäri Mikko Purhosen hyväksymään määräaikaisen sopimuksen Karkkilan sairaankuljetus Oy:n kanssa sairaankuljetuksen II -auton varallaolosta esittelytekstissä mainitulla tavalla. Perusturvalautakunta antaa johtava lääkäri Mikko Purhoselle valtuudet muuttaa määräajaksi vuoden 2008 loppuun saakka yhden päivystyspoliklinikan sairaanhoitajan toimen kotiutussairaanhoitajan toimeksi.

 

Käsittely:
Keskustelun kuluessa perusturvajohtaja muutti päätösesitystään kuuluvaksi:

 


Käytyjen neuvottelujen pohjalta perusturvajohtaja esittää, että yksi päivystyspoliklinikan toimista muutetaan kotiutussairaanhoitajan toimeksi. Kotiutussairaanhoitaja vastaa II-auton toisen sairaankuljettajan virka-ajan varallaolosta. Karkkilan sairaankuljetus vastaa toisen sairaankuljettajan virka-ajan varallaolosta ja palkasta. Virka-ajan ulkopuolisen varallaolon järjestää Karkkilan sairaankuljetus. Karkkilan kaupunki maksaa molempien sairaankuljettajien virka-ajan ulkopuolisen varallaolokorvauksen Karkkilan sairaankuljetukselle. Karkkilan sairaankuljetus korvaa Karkkilan kaupungille kotiutussairaanhoitajan sairaankuljetukselle tekemän aktiivityöajan palkan virka-aikana sopimuksen mukaan. Virka-ajan ulkopuolisen aktiivityöajan palkan maksaa Karkkilan sairaankuljetus.

 


Perusturvalautakunta merkitsee tiedoksi sairaankuljetuksen II -auton varallaolon valmistelutilanteen ja valtuuttaa johtava lääkäri Mikko Purhosen hyväksymään määräaikaisen sopimuksen Karkkilan sairaankuljetus Oy:n kanssa sairaankuljetuksen II -auton varallaolosta esittelytekstissä mainitulla tavalla. Perusturvalautakunta antaa johtava lääkäri Mikko Purhoselle valtuudet muuttaa määräajaksi vuoden 2008 loppuun saakka yhden päivystyspoliklinikan sairaanhoitajan toimen kotiutussairaanhoitajan toimeksi. 


Tominnan kustannuksia ja käytännön toteutumista tarkastellaan lautakunnan elokuun 2008 kokouksessa.

 

Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.

 


Merkitään pöytäkirjaan, että johtava lääkäri Mikko Purhonen oli esittelemässä asiaa lautakunnalle.


Täytäntöönpano:
johtava lääkäri Mikko Purhonen ja perusturvajohtaja Pirkko Hynynen

 




Poistuminen | Toimielimet | Perusturvaltk | Pöytäkirja 30.01.2008 | Avaa haku
©