Valtuustoaloite, kv 7.10.2013 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 111 |
07.10.2013 |
Valtuustoaloite / Työharjoitteluun kaupungille
375/01.02.01/2013
KVAL § 111
Lea Peltola jätti yhdessä muiden Karkkilan Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:
"Nuoremme joutuvat käymään ammatillisen koulutuksen muualla kuin kotikaupungissaan. Harmittelemme, etteivät he useinkaan työllistä itseään omaan kaupunkiinsa, vaan ikävän usein pitävät Karkkilaa paikkana jolla ei ole heille mitään tarjottavaa.
Täten Karkkilan Perussuomalaiset ry esittää, että kaupunki astuisi lähemmäs nuoria tarjoutumalla monialaiseksi työharjoittelupaikaksi. Työharjoittelija on työnantajalle kulutonta työvoimaa.
Kaupungissa on monia aloja joissa työskentelee erittäin ammattitaitoisia, usein pitkähkön työuran jo tehneitä, joilta nuoremme saisivat hyviä neuvoja ammattiinsa.
Mielestämme näin toimimalla nuoret kokisivat konkreettisesti, että välitämme heistä oikeasti. He saisivat myös mahdollisuuden saada kaupungistaan eri näkökulman. Ja vaikka välttämättä he eivät työllisty Karkkilaan, saattaisivat he jäädä asumaan sekä maksamaan veronsa kotikaupunkiinsa.
Myös Karviaisenkin talousarviossaan esittämä tappiollinen lukema nuorten kohdalla, joka selvästi johtuu paikkakunnalta pois muuttamisesta, saattaisi pienentyä.
Me Karkkilan Perussuomalaiset emme usko, että asiaa tarvitsee ns. rahalla mainostaa, vaan ilmoitus kaupungin internet- sivuille sekä soitto Nummelan sekä Lohjan ammattikouluihin riittäisi."
Päätös:
Kaupunginvaltuusto lähetti aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Pöytäkirjan liite nro 41
- valtuustoaloite