19.9.2023
Karkkilan kaupungintalolla alkoi lähihoitajakoulutus 18.9.2023. Lähihoitajan päiväkoulutuksen toteuttaa Hyria koulutus Oy. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittavien ammattinimike on valmistumisen jälkeen lähihoitaja, ja osaamisalana on ikääntyvien hoito ja kuntoutus. Koulutuksen kokonaiskesto on noin kaksi vuotta.
Karkkilassa käynnistyneessä lähihoitajakoulutuksessa on mukana yhteensä 10 opiskelijaa. Osa on omaehtoisia opiskelijoita, osa oppisopimusopiskelijoita ja te-koulutuksessa olevia.
Lähihoitajakoulutus koostuu viidestä ammatillisesta tutkinnon osasta ja kaikkiin niihin liittyy työharjoittelu. Lisäksi koulutukseen kuuluu yhteisiä tutkinnon osia eli yleissivistäviä opintoja, jotka suoritetaan pääasiassa itsenäisinä verkko-opintoina. Pääosa teoriaopinnoista suoritetaan Karkkilan kaupungintalolla, ja välillä käydään opiskelemassa Hyrian Hyvinkään toimipisteen hoitoluokissa. Toinen opiskeluvuosi on niin sanottu osaamisalavuosi. Silloin pääosa opinnoista tehdään oppisopimustyöpaikalla, ja kerran viikossa ollaan oppitunneilla.
Ensimmäisenä koulutuspäivänä Karkkilan kaupungintalolla tutustuttiin mm. sähköisiin oppimisalustoihin ja toisiin opiskelijoihin. Opiskelijat kertoivat, että koulutus on alkanut hyvin.
Kuva: Karkkilan kaupungintalokiinteistössä alkaneessa koulutuksessa aloitti 10 opiskelijaa Hyrian koulutuspäällikkö Kati Karvosen ja vastuukouluttaja Venla Marjomäen johdolla.
Karkkilan kaupunki
Valtatie 26 D
03600 Karkkila
Y-tunnus 0127046-7
Laskutusosoitteet
Verkkolaskut:
Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029
Verkkolaskuosoite:
003701270467
Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600
Palvelupiste Serveri:
(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi
Kirjaamo:
kirjaamo@karkkila.fi