
2.10.2025
Karkkilan kaupungin palveluverkkoselvitykseen liittyvät kuulemiset on saatu päätökseen. Kuulemiset järjestettiin 9.–30.9.2025 nykyisen palveluverkon sekä vaihtoehtojen 1 ja 2 pohjalta.
Kuulemisten tavoitteena oli kerätä kuntalaisten näkemyksiä ja kokemuksia ennen päätöksentekoa. Palveluverkkoselvityksen tarkoituksena on arvioida, miten varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, koulujen, nuorisotyön, nuorten työpajan, työväenopiston, taiteen perusopetuksen sekä liikuntatoimen tilat, palvelut ja toiminnot tulisi järjestää tulevaisuudessa.
Kuulemisiin saatiin laajaa osallistumista:
Kuulemisen aineisto kootaan sellaisenaan päätöksenteon tueksi, minkä lisäksi niistä laaditaan myös erilliset koonnit.
Jatkotoimenpiteet ja alustava aikataulu
Palveluverkon suhteen kaikki päätökset ovat vielä avoinna. Alustavan aikataulun mukaan kaupunginhallituksen on määrä kokouksessaan 27.10. päättää, millaista palveluverkkoesitystä valtuustolle esitetään.
Lopullisen päätöksen palveluverkosta tekee kaupunginvaltuusto 10.11.2025.
Lisätiedot
Sini Lilja
sivistysjohtaja
Karkkilan kaupunki
Valtatie 26 D
03600 Karkkila
Y-tunnus 0127046-7
Laskutusosoitteet
Verkkolaskut:
Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029
Verkkolaskuosoite:
003701270467
Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600
Palvelupiste Serveri:
(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi
Kirjaamo:
kirjaamo@karkkila.fi