Valikko Etsi
 
Tiedotteet

Sivistystoimen palveluverkon selvitys ja kuntalaisten kuuleminen

9.9.2025

Karkkilan kaupungissa on valmisteltu sivistystoimen palveluverkkoselvitystä vuoden 2023 lopulta lähtien. Selvityksen tavoitteena on löytää ratkaisut siihen, miten varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen, nuorisotyön, työpajatoiminnan, työväenopiston, taiteen perusopetuksen sekä liikuntatoimen tilat ja palvelut tulisi tulevaisuudessa järjestää. Päätöksen palveluverkosta tekee kaupunginvaltuusto myöhemmin tänä vuonna.

Tiedotteen lopussa on kaksi pdf-tiedostoa palveluverkkoselvityksestä. 

Miksi selvitys on tarpeen?

  • Alakouluikäisten (1.–6. lk) oppilasmäärä vähenee ennusteiden mukaan noin 470:stä (2025–2026) noin 325:een (2030–2031). Myös 0–5-vuotiaiden lasten määrä pienenee, mikä vähentää varhaiskasvatuksen tilatarvetta.
  • Yläkoululaisten (7.–9. lk) määrä vähenee samana aikana 321:stä 244:ään.
  • Kaupungin talous on heikossa tilanteessa. Nykyisellä palvelurakenteella kaupungilla on joka vuosi noin 1,5 miljoonaa euroa enemmän menoja kuin tuloja (ilman Rudus-tapauksesta johtuvia menoja).
  • Huonokuntoiset rakenteet. Lisäksi osa kaupungin sivistystoimen rakennuksista on huonokuntoisia, mikä ohjaa tarkastelemaan palveluiden sijoittamista parempiin tiloihin.

Lisäksi vuoden 2025 tilinpäätösennuste näyttää noin 11 miljoonan euron alijäämää, mikä johtaa suuriin sopeutustarpeisiin. Tämä tarkoittaa, että palveluverkkoon liittyvät ratkaisut ovat välttämättömiä sekä talouden tasapainottamisen että palvelujen turvaamisen näkökulmasta.

Vaihtoehtojen valmistelu

Palveluverkon vaihtoehtoja on työstetty jo vuoden 2024 aikana ja lisäksi vuoden 2025 aikana seuraavasti:

  • Helmi–maaliskuussa 2025 laadittiin kolme vaihtoehtoluonnosta, joista saatiin palautetta kuntalaisilta, puolueilta ja henkilöstöltä. Lisäksi tehtiin kiinteistökustannusten lisäselvitys.
  • Kesällä 2025 sivistysjohtaja jatkotyösti palautteen pohjalta neljä vaihtoehtoa, joissa arvioitiin erityisesti tilojen ja lasten sijoittelun toimivuutta.
  • Syksyllä 2025 tarkastelussa on keskitytty erityisesti talouden näkökulmiin. Tästä syystä jatkotarkasteluun nykyisen palveluverkon kehittämiseksi valittiin vaihtoehto A, joka nimettiin vaihtoehdoksi 1 ja siitä johdettiin vaihtoehto 2.
  • Vaihtoehtoja, jotka vastaavat kustannusrakenteeltaan nykyisiä rakenteita, ei tarkastella jatkotyöskentelyssä. Tämän kaltaiset muutokset palveluiden järjestämisessä voidaan tehdä ilman palveluverkkopäätöstä.
     

Kuulemiset 9.–30.9.2025

Syyskuussa järjestettävä kuuleminen toteutetaan nykyisen palveluverkon rakenteesta sekä vaihtoehdoista 1 ja 2. Tämä ei tarkoita, että vaihtoehdot olisivat lopullisia ratkaisuja – kuulemisten tavoitteena on kartoittaa kuntalaisten näkemyksiä ja kokemuksia ennen päätöksentekoa.

Kuulemiset toteutetaan seuraavasti:

  • Varhaiskasvatus ja perusopetus: kysymykset varhaiskasvatus- ja koulupäivien aikana ja vastausten koonti.
  • Kuntalaiset, yritykset ja yhteisöt: yleisötilaisuus Karkkilasalissa to 25.9.2025 sekä mahdollisuus antaa lausunto kirjallisesti Webropol-kyselyssä
  • Henkilöstö: YT-menettely, henkilöstöinfo ja Webropol-kysely
  • Nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto: nuorisovaltuuston tapaaminen ja yleinen lausuntomahdollisuus Webropolissa
  • Taiteen perusopetus: erillinen palaveri sekä lausuntomahdollisuus Webropolin kautta.

Kuulemisista kerätty aineisto kootaan 1.–17.10.2025 välisenä aikana päätöksenteon tueksi.
 

Mitä seuraavaksi?

Kaupunginhallitus tekee loppuvuoden aikana ehdotuksen uudesta palveluverkosta kaupunginvaltuustolle osana vuoden 2026 talousarviovalmistelua.


Liitetiedostot

Koonti palveluverkkoselvityksestä

Raportti palveluverkkoselvityksestä_luonnos 

 

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi