6.6.2024
Karkkilan kaupunginkirjastossa osoitteessa Valtatie 26 E tapahtui huhtikuussa tulipalo, ja kirjaston tilat ja kokoelmat kärsivät savuvaurioita. Kirjastolla oli reilun kuukauden ajan pieni varausten noutopiste linja-autoasemalla, mutta kirjasto on kesäkuun alussa muuttanut suurempiin väistötiloihin osoitteeseen Turuntie 2-4 (entinen pankkisali).
Turuntien väistökirjastosta voi tuttuun tapaan noutaa varaukset, palauttaa lainat, lainata uutta luettavaa, kuunneltavaa ja katseltavaa sekä lukea lehtiä. Tulipalon jälkeen palautunutta aineistoa on jo lähes 4000 nidettä, joten nyt kirjastoon kannattaa taas suunnata muutenkin kuin noutamaan verkkokirjastosta tehtyjä varauksia!
Kotiin ennen kirjaston tulipaloa jääneet lainat kannattaa myös palauttaa tai ainakin uusia pikimmiten, sillä kirjaston lainaustoiminta maksuineen on nyt palautumassa täysin normaaliksi.
Omatoimiaikaa ja palautusluukkua Turuntien väistökirjastoon ei ole tulossa. Muilta osin väistökirjaston palveluita laajennetaan sitä mukaa kun tilaan saadaan tarvittavia laitteita ja kalusteita. Tulipalon aikaan Karkkilan kirjastossa hyllyssä ollutta aineistoa ei vielä saada käyttöön, ja sen näkyvyyttä verkkokirjastossa on tästä syystä rajoitettu. Kirjastoon tehtävän remontin laajuudesta ei vielä ole tietoa - selvitämme myös mahdollisuuksia toteuttaa kirjaston pitkään toivottu peruskorjaus nyt samalla kertaa. Tiedotamme jatkosta kunhan asioita varmistuu!
Karkkilan kirjaston aukioloajat 5.6. alkaen (Turuntie 2-4):
ma-ti klo 13-19
ke-to klo 13-17
pe klo 10-17
Poikkeukset: to 20.6. klo 10-14 ja pe 21.6. suljettu
Huom! Turuntiellä ei ole omatoimiaikaa eikä palautusluukkua.
Karkkilan kaupunki
Valtatie 26 D
03600 Karkkila
Y-tunnus 0127046-7
Laskutusosoitteet
Verkkolaskut:
Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029
Verkkolaskuosoite:
003701270467
Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600
Palvelupiste Serveri:
(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi
Kirjaamo:
kirjaamo@karkkila.fi