Valikko Etsi
Tulevia tapahtumia

Rosso - elokuva 40 vuotta - juhlanäytös -MANU KEROLAN VALOKUVANÄYTTELY

27.9.2025 klo 16:00 – 19:00

Kino Laikassa la 27.9. klo 16 Rosso - 40 vuotta juhlanäytös. Paikalla esittelijävieraina on pääosanäyttelijä Martti Syrjä ja muita elokuvan tekemiseen osallistuneita. Kino Laikan kabinetissa on esillä myös Manu Kerolan valokuvanäyttely ROSSON POHJANMAA – silloin ja nyt. Vuonna 2023 Manu Kerola kiersi 22 Rosson kuvauspaikkaa eri puolilla Suomea Toijalasta Raahen sivukyliin. Kerola selvitti, mitä noille paikoille ja maisemille on tapahtunut elokuvan kuvauskevään 1985 jälkeen.

Mika Kaurismäen Rosso -elokuvan julkistamisesta on kulunut 40-vuotta. Elokuvan kunniaksi järjestetään Kino Laikassa juhlanäytös. Rosso (1985) oli Mika Kaurismäen kolmas pitkä elokuva. Sillä hän viimeistään lunasti paikkansa maan arvostetuimpien uusimman aallon tekijöiden joukossa ja avasi väylän kansainvälisille markkinoille. Rosso on road-movie, jota kuvattiin Sisiliassa ja Suomessa. Suurin osa elokuvan kuvauksista tehtiin Pohjanmaalla ja monet sen kohtauksista sijoitettiin tavalla tai toisella uhanalaisiin paikkoihin. ”Sen jälkeen, kun Suomi on pelkkää Sokosta, ei ole enää mitään kuvaamista”, Rosson dialogin kirjoittanut Aki Kaurismäki totesi eräässä haastattelussa vuonna 1982.

Liput 14 €. (Valokuvanäyttelyyn vapaa pääsy), K18. Anniskelunäytös.

Tapahtumapaikka ja -järjestäjä: Elokuvateatteri Kino Laika

Kirjastogalleria: Yli 90 vuotta partiotoimintaa Karkkilassa

1.9.2025 – 30.9.2025

Karkkilan Kirjastogalleriassa (Valtatie 26 E) on 1. – 30.9.2025 esillä partiolippukunta Raudanreippaiden näyttely partiotoiminnan yli 90-vuotisesta historiasta Karkkilassa. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina, myös omatoimiaikoina jos omatoimiaika on käytössä.

Kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot (linkki avaa Lukki-verkkokirjaston uuteen ikkunaan)

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi