Suomen Valimomuseon Galleria Bremerissä on 19.12. asti la-su klo 12 - 15 näyttely korona-ajan puhde- ja taidetöistä. Näyttelyssä on esillä 72 työtä 18 tekijältä. Mukana ovat Markus Alanko, Ritva Bäckström. Peter Gibson, Taina Grönroos, Soile Hovila, Mila Hulsi-Heathfield, Anja Kinnunen, Leena Korkeamäki, Miika Kronholm, Kari Lahti, Maj-Leena Lahti, Heikki Laine, Satu Peltosaari, Anja Riihioja, Pia Riihioja, Ritva Ruoho, Kirsti Salmi-Niklander ja Marja Stenholm.
Koronaviruspandemia sai alkunsa Kiinan Wuhanissa joulukuussa 2019. Tammikuussa 2020 Suomessa todettiin ensimmäinen tartunta, ja jo maaliskuussa paikallinen epidemia oli laajentunut kansainväliseksi pandemiaksi. Sulku ja rajoitustoimet alkoivat nopeasti Suomessakin. Etätyöt ja etäopetus saivat ennennäkemättömän laajuuden, ja moni käytännössä linnoittautui kotiinsa. Normaalit harrastukset ja sosiaaliset kontaktit saattoivat katketa kokonaan. Samalla ihmisillä oli aikaisempaa enemmän aikaa harrastaa kotonaan. Käsityöt, puhdetyöt, kirjoittaminen ja taide kokivat uuden tulemisen.
Vaikka pandemia ei ole vielä ohi, on yhteiskunta pikkuhiljaa avautumassa. Museot, kirjastot ja teatterit ovat pääsääntöisesti auki. Nyt on siis juuri oikea hetki kurkistaa, mitä kodeissa on saatu aikaan pahimpien koronarajoitusten aikana.
Näyttely on esillä Galleria Bremerissä 16.10. - 19.12.2021 la-su klo 12 - 15 sekä sopimuksen mukaan.
The Primer Kings - Kustom Rockabilly for Kustom People
Pub Pikkupässissä lauantaina 30.10. klo 20:00.
Näillä jätkillä on kokemusta, kuinka rockabillyä ja rock‘n‘rollia soitetaan. The Primer Kings luottaa vankasti kolmen soinnun voimaan!
Pohjana jokaisella yhtyeen jäsenellä on vuosikymmenten soittokokemus rockabilly- ja rock‘n‘roll-musiikista. Vuosikymmenten marinointi eri roots-liemissä on tuonut yhtyeen soundiin ripauksen rosoa ja bluesia, joten mistään puritaanirockabillystä ei voida puhua. Parhaimmillaan bändi on tietenkin livenä, keikoilla!
Lisätietoja: https://www.facebook.com/events/380327280308055
Tuula Hämäläinen on monipuolinen taiteilija joka maalaa öljy- ja akryyliväreillä useinmiten eläin- ja lintuaiheita. Myös keramiikka sekä liitu- ja pastellipiirrokset ovat hänelle tuttuja tekniikoita.
Tuula on menestynyt ja valittu osallistumaan Kaarisilta Biennaleen vuosina 2017 ja 2019. Näyttelyssä mukana oleva öljyvärimaalaus Riekko jurytettiin mukaan Biennaleen yli kolmensadan hakijan ja noin tuhannen teoksen joukosta. Kaarisilta Biennalen tavoite on esitellä laajasti taidetta ja taiteen tekijöitä painottaen tukea tarvitsevien taiteilijoiden osallisuutta taidemaailmassa ja tasa-arvoistaa taidekenttää.
Kaupungintalon aulassa (Valtatie 26 D) esillä oleva näyttely on Tuula Hämäläisen ensimmäinen oma yksityisnäyttely ja pitkäaikaisen haaveen tulos. Näyttely on avoinna lokakuun ajan kaupungintalon aukioloaikojen puitteissa.
Kirjastogalleriassa on 1.-31.10.2021 esillä karkkilalaisten nuorten pop-up -taidenäyttely. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina, myös omatoimiaikoina.
Kirjastogalleria (Karkkilan kaupunginkirjasto)
Käyntiosoite: Valtatie 26 E, Karkkila
Tiedustelut: 044 767 4642, kirjasto(a)karkkila.fi
Karkkilan kaupunki
Valtatie 26 D
03600 Karkkila
Y-tunnus 0127046-7
Laskutusosoitteet
Verkkolaskut:
Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029
Verkkolaskuosoite:
003701270467
Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600
Palvelupiste Serveri:
(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi
Kirjaamo:
kirjaamo@karkkila.fi