Tulevia tapahtumia
Apua laitteiden ja netin käyttöön kirjastosta
6.3.2018 klo 10:00 – 12:00
Karkkilan kirjaston vapaaehtoiset nettiopastajat auttavat esimerkiksi arjessa tarvittavien verkkopalveluiden ja erilaisten laitteiden kuten tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen käytössä.
Keväällä 2018 nettiopastajat pitävät vastaanottoa kirjastolla joka tiistai 16.1.-20.3. Opastukseen voi saapua joko kello 10 tai kello 11 ilman ennakkoilmoittautumista. Opastus on maksuton ja kestää pääsääntöisesti tunnin kerrallaan. Mukaan voi ottaa oman laitteen, jonka käyttöön tarvitsee opastusta. Internetin ja tavallisen tietokoneen käyttöä voidaan opetella myös kirjaston laitteilla. Kannattaa huomioida että opastuksissa ei tehdä laitteiden asennuksia eikä hoideta opastettavan raha-asioita.
Opastustoiminta perustuu Vanhustyön keskusliiton toimintamalliin. Kaikki ovat kuitenkin iästä riippumatta tervetulleita hyödyntämään nettiopastajien osaamista. Myös uudet opastajat ovat tervetulleita mukaan, niin saamme jaettua apua yhä useammille. Opastajaksi haluavat voivat olla yhteydessä kirjastonjohtaja Sirkka Ylanderiin, 044 767 4641 tai sirkka.ylander(a)karkkila.fi.
Bob Dylan -ilta Karkkilan kirjastossa
6.3.2018 klo 18:00 – 20:00
KUUDEN VUOSIKYMMENEN BARDI – BOB DYLAN
Muusikko ja kirjallisuuden nobelisti Bob Dylan on aiheena
Karkkilan kirjastossa tiistaina 6. maaliskuuta klo 18–20. Keskustelua vetää
filosofi Jarkko S. Tuusvuori ja Dylanin musiikkia esittää Tommi Paju.
Yhdysvaltalaisen lauluntekijän tuotanto punnittiin kirjallisuuden
Nobel-palkinnon arvoiseksi. Bob Dylan (s. 1941) on kyllä julkaissut myös
kiitetyn omaelämäkerran Muistelmia (Chronicles, 2004) ja muitakin
kirjoja. Mutta hänen varsinainen kotikenttänsä on kansan- ja
popmusiikkiperinne. Keväällä 1962 alkanut levytysura on jatkunut
vaiheikkaana ja vaihtelevana, eikä maestro ole jättänyt
konserttilavojakaan.
Mikä Dylanissa vangitsee? Mistä hänen
kappaleensa on tehty, miten esitetty ja kuinka tulkittu? Dylanin teosten
pohtiminen on ylimalkaan laulun merkitykseen ja voimaan syventymistä.
Jos on sanottavaa ja taito sanoa, muutaman minuutin sävelmä kantaa kokonaisia maailmoja. Tule kuulolle ja vaihtamaan ajatuksia!
Helsingin Pop & Jazz Konservatorion opettaja Tommi Paju on
arvostettu muusikko ja kokenut musiikkikasvattaja. Hänellä on vahva
trubaduurin ja pedagogin ymmärrys niin laulujen tekemisen kuin
esittämisen taidosta yleensä ja Dylanin tapauksesta erityisesti.
Dylaninsa tunteva filosofi Jarkko S. Tuusvuori on ansioitunut
tietokirjailija, tutkiva toimittaja ja monipuolinen keskustelija. Hän
valmistelee paraikaa tietoteosta populaarimusiikin historiasta.
Lisätietoja
Lue Tuusvuoren laaja alkuperäinen Nobel-artikkeli Dylanista lokakuulta 2016: https://filosofia.fi/node/7234
Katso myös Tuusvuoren ytimekäs jatkojuttu joulukuulta 2016 Dylanin Nobel-juhlista: https://netn.fi/artikkeli/jalkisana-dylanista
sekä paluu asiaan syksyllä 2017 eli pohdinta Dylanin Nobel-puheesta: https://netn.fi/artikkeli/vaistyneesta-nobelistista-kerran-viela-dylan
Sabine Nieminen, Tuttua ja tuntematonta taidenäyttely
5.3.2018 – 10.3.2018
Näyttely on esillä 17.3 asti Käsityökahvilassa linja-autoasemalla (Huhdintie 10) ja on avoinna kahvilan aukioloaikoina:
Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9-15
Tiistaisin ja torstaisin klo 9-17
Lauantaisin klo 9-13
Kirjastogalleria: Jorma Mertanen
5.3.2018 – 23.3.2018
Jorma Mertasen akryylimaalausten näyttely "Ihmisiä ryhmäkuvassa" on esillä Karkkilan kirjaston Kirjastogalleriassa 5.-23.3.2018.
Kirjastogallerian näyttelyt ovat avoinna kirjaston asiakaspalveluaikoina ma-to klo 13-19 ja pe klo 10-17. Poikkeavat asiakaspalveluajat sekä näyttelyn mahdollisen aukiolon kirjaston omatoimiaikana voi tarkistaa kirjaston kotisivuilta tai asiakaspalvelusta:
Aukioloajat (asiakaspalveluajat ovat kartan alapuolella: "henkilökunta paikalla")
Kirjastogallerian näyttelyt
Karkkilan kaupunginkirjasto
Valtatie 26, 03600 Karkkila
Tiedustelut p. 044 767 4642
Heta Pöyryn näyttely: Syvä maa
28.2.2018 – 24.3.2018
Galleria Framillessa Heta Pöyryn grafiikkaa näyttelyssä Syvä maa. Avoinna ke-pe klo 10-17 ja la 10-13.