Ammattitaitoinen suunnittelu on oman kodin rakentamisprojektissa tärkeää. Hyvällä suunnittelulla kartoitetaan rakentajan tarpeet ja suunnittelun pohjalta tarpeet voidaan toteuttaa mahdollisimman hyvin kaavan sallimissa rajoissa. Rakennus- ja erityissuunnittelussa tulee käyttää työhön perehtyneitä ammattilaisia. Hyvä suunnittelu tuottaa rakentajalle myös taloudellisia etuja. Alustavat suunnitelmat rakennushankkeesta tulisi esittää rakennustarkastajalle ennen varsinaisen rakennusluvan hakemista.
Suunnittelijat
Kaikkien suunnittelijoiden mukanaolo hankkeen alusta lähtien on rakentajan edun mukaista.
Rakennuksen suunnittelua varten tarvitaan ainakin seuraavat nimetyt henkilöt:
· Rakennussuunnittelija (arkkitehtisuunnittelija)
· Rakennesuunnittelija
· LVI-suunnittelija
· Sähkösuunnittelija
Rakennukselle on myös nimettävä pääsuunnittelija, jona yleensä toimii kohteen rakennussuunnittelija. Hän vastaa rakennuksen suunnittelun kokonaisuudesta sekä siitä, että lupahakemus ja sen liitteet ovat kunnossa, kun ne jätetään rakennusvalvontaan. Pää- ja rakennussuunnittelijan on oltava koulutukseltaan vähintään rakennusarkkitehti tai vastaavan talonrakennusalan tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on suunnittelukokemusta. Rakenne-, LVI- ja sähkösuunnittelijalla sekä muilla erikoissuunnittelijoilla tulee olla suunnittelutehtävän laadun ja vaativuuden edellyttämä riittävä koulutus sekä kokemusta kyseisen alan tehtävistä. Pienehkön tai teknisiltä ominaisuuksiltaan tavanomaisen rakennuksen suunnittelijan pätevyydeksi riittää rakennusmestarin koulutus ja riittävä kokemus rakennussuunnittelusta.
Karttojen tilaaminen
Karkkilan kaupungin mittaustoimi on kehittänyt rakennussuunnittelua varten rakennusluvun liite- ja karttapaketin, jonka voitte tilata; mittaustoiminto@karkkila.fi
tai Rami Saloselta;
044 5535 326,
rami.salonen@karkkila.fi
Karttapakettiin kuuluu;
Asemakaava-alueella
· Asemakaavaote (ote alueella voimassa olevasta kaavasta tekstiliitteineen)
· Tonttikartta, täydennettynä vesi-, viemäri- ja katukorkeudet
· Lainhuutotodistus
· Kiinteistörekisteriote
· Naapurikiinteistöjen omistajat
Haja-asutusalueella
· Ote peruskartasta
· Ote rakennus- ja poikkeamislupien seurantakartasta
· Lainhuutotodistus
· Kiinteistörekisteriote
· Naapurikiinteistöjen omistajat
Pääpiirustukset
Rakennuslupahakemuksen liitteeksi toimitetaan pääpiirustukset. Pääpiirustuksien tulee olla pätevän suunnittelijan laatimat ja allekirjoittamat sekä Suomen rakentamismääräyskokoelman osan A2 määräysten ja ohjeiden mukaiset.
Pääpiirustuksiin sisältyy;
· Asemapiirros
Asemapiirustus kuuluu aina pääpiirustuksiin, myös muutos- ja korjausrakentamisessa. Sen mittakaava on asemakaava-alueella 1:200 ja haja-asutusalueella 1:200 tai 1:500. Asemapiirustukseen on merkittävä: rakennuksen sijainti ja rakennuksen etäisyydet tontin rajoista, rakennuspaikkaa koskevat kaavamerkinnät, rakennuksen nurkkapisteiden korkeusasemat (olemassa oleva korkeus sekä tuleva korkeus), tonttirajaa olevat kadun pinnan korkeudet, jätevesi- ja sadevesiviemärit kaivoineen ja liittymien korkeusasemamerkintöineen, vesijohdon sijainti ja pintavesien poisjohtaminen sekä tonttiliittymä rumpuineen.
· Pohjapiirros
Pohjapiirrokset toimitetaan jokaisesta kerroksesta ja tasosta päämittoineen. Pääpiirustusten mittakaava on yleensä 1:100 ja pienempien kohteiden (sauna- ja talousrakennukset) piirustusten mittakaava yleensä 1:50.
· Julkisivupiirros
Julkisivupiirrokset toimitetaan kaikista sivuista. Mittakaava katso pohjapiirros.
· Leikkauspiirros
Leikkauspiirrokset toimitetaan erityyppisistä rakennuksen osista, rakennetiedot ja U-arvot luettelomuodossa. Mittakaava katso pohjapiirros.
· Hormipiirros 1:20
Erityisesti on kiinnitettävä huomiota seuraaviin asioihin:
· Pääpiirustuksiin on merkittävä rakennushankkeen pinta-alat (myös kerroksittain) ja tilavuustiedot. Laajennushankkeissa pinta-aloista on käytettävä taulukkomuotoa (vanha, uusi, yhteensä).
· Pääpiirustuksissa on aina oltava tontin rakennusoikeuslaskelma (sallittu rakennusoikeus ja eri rakennusten käytetty rakennusoikeus eriteltynä).
· Kaikki erilliset piirustusarkit on varustettava nimiöllä. Nimiöön on merkittävä rakennuspaikka, rakennuskohteen nimi ja osoite, piirustusten sisältö ja mittakaava sekä suunnittelijan allekirjoitus, nimen selvennys ja yhteystiedot
Erityispiirustukset
Erityissuunnitelmat koostuvat rakennesuunnitelmista ja -laskelmista sekä lvi- ja sähkösuunnitelmista. Suunnitelmien laatimiseen on hyvä varata aikaa ja luonnoksia kannattaa tutkia rakennushankkeen asiantuntijoiden kanssa.
Rakennepiirustukset ja –laskelmat
Rakennepiirustussarja sisältää:
Perustuspiirustukset
· pohjataso, leikkaukset, osapiirustukset, merkinnät maan kantavuudesta, routasuojauksesta, salaojista jne.
· rakennuksen perustuksia suunniteltaessa on huomioitava radonesiintymät
Kantavaa runkoa koskevat piirustukset
· tasopiirustukset kerroksista ja yläpohjasta, leikkaukset, osapiirustukset (seinät, seinätolpitus, pilarit, ikkuna- ja ovipalkit, laatat, vasat, portaat, kattotuolijako, kattotuolit, jatkokset, naulauskaaviot jne.)
Ennen rakennustöiden aloittamista on Lupapiste.fi-palveluun toimitettava
· rakennepiirustukset
· lujuuslaskelma
Pohjarakennussuunnitelmat
Omakotitaloa rakennettaessa edellytetään perustamistapalausunto. Erillistä pohjatutkimusta tai pohjarakennussuunnitelmia normaalien perustuspiirustusten lisäksi edellytetään, mikäli ei ole riittävää selvitystä/varmuutta maan geoteknisen kantavuudesta.
Kiinteistön vesi- ja viemärisuunnitelmat
Kiinteistön vesi- ja viemärisuunnitelmissa eli kvv- suunnitelmissa esitetään kiinteistön vesi- ja viemärijärjestelmät, pihan kuivatus sekä sadevesien johtaminen. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolelle rakennettaessa esitetään myös jätevesijärjestelmä käsittelysuunnitelmineen.
Suunnitelmat on toimitettava Lupapiste.fi-palveluun hyvissä ajoin ennen rakennustöiden aloittamista.
Suunnitelmien tulee sisältää seuraavat piirustukset ja asiakirjat:
· asemapiirustus (1:200)
· pohjapiirustus jokaisesta kerrostasosta (1:50)
· linjakaavio (kaksi- tai useampi kerroksinen kiinteistö)
· erikoispiirustukset ulkoviemärikaivoista, tarkastusputkista, erikoiskytkennöistä, kuivatusta, salaojasuunnitelma, ym.
Ilmanvaihtosuunnitelma
IV-suunnitelmassa esitetään ilmanvaihdon järjestäminen mitoituksineen ja laitteineen. Suunnitelmat on toimitettava Lupapiste.fi-palveluun hyvissä ajoin ennen rakennustöiden aloittamista.
Piha- ja istutussuunnitelma
Mikäli asemapiirros ei sisällä istutuksia yms., tulee toimittaa erillinen piha- ja istutussuunnitelma. Piha- ja istutussuunnitelma esitetään erillisenä täydennettynä asemapiirroksena tai asemapiirroksen suurennoksena ja yksityiskohtapiirroksina. Suunnitelmasta tulee selvitä mm. liittyminen katuun, pihan kaltevuudet, pengerrykset, tukimuurit, portaat, luiskat, kaiteet, aidat, istutukset, pintamateriaalit ja nurmialueet. Sen lisäksi tulee esittää olemassa olevat säilytettävät puut, olemassa olevat poistettavat puut, istutettavat puut ja pensaat ja luonnontilaiset alueet.
Sähkösuunnitelma
Hyvä sähkösuunnitelma perustuu rakentajan tarpeisiin ja on pohja turvalliselle ja toimivalle kokonaisuudelle. Suunnittelussa on otettava huomioon muun muassa liittymän mitoitus, tietotekniikan tarpeet, lämmitysratkaisut, tulevaisuuden tarpeet, muunneltavuus ja laajennettavuus. Ilman hyvää sähkösuunnitelmaa rakentajan on vaikea saada vertailukelpoisia urakkatarjouksia. Sähkösuunnitelman laatii sähkösuunnittelija. Hänen toimenkuvaansa kuuluu myös tele- ja tietoliikennejärjestelmien suunnittelu. Häneltä saa myös lisätietoja asiasta.
Rakennusaikaiset katselmukset tulee tilata viimeistään viikkoa ennen ja aloituskokous sekä loppukatselmus viimeistään 2 viikkoa ennen niiden toimittamista.
Vastaavan työnjohtajan tulee olla läsnä katselmuksissa.
Rakentajan tulee huolehtia, että työmaan tarkastusasiakirja on rakennuspaikalla katselmuksen suorittajan tarkastettavissa ja/tai allekirjoitettavissa.
Aloitusilmoitus ja aloituskokous
Rakennustöiden aloittamisesta on ilmoitettava rakennusvalvontaan.
Tällöin tarkistetaan, että lupapäätöksessä vaaditut suunnitelmat on toteutettu ja kaikki työnjohtajia koskevat päätökset ovat kunnossa. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia rakennushankkeita.
Ennen rakennustyöhön ryhtymistä rakennushankkeeseen ryhtyvän tulee yleensä järjestää aloituskokous. Aloitusilmoitus voidaan tehdä aloituskokouksen yhteydessä. Rakentamislupapäätöksessä on maininta, mikäli aloituskokous tarvitaan.
Kokoukseen osallistuvat rakennustyöhön ryhtyvä, vastaava työnjohtaja, pääsuunnittelija, rakennusvalvontaviranomainen ja mahdollisesti muita asianosaisia.
Aloituskokoukseen tulee varata mukaan lupapäätös ja rakennuslupapiirustukset.
Rakennuspaikan- ja korkeusaseman mittaaminen
Rakennuksen sijainti ja korkeusasema merkitään maastoon hyväksyttyjen piirustusten mukaisesti ennen rakennustyön aloittamista.
Toimituksen tilauksen yhteydessä sovitaan, mitkä rakennuksen nurkkapisteet maastoon merkitään. Toimituksesta perittään maksu, joka sisältää neljän nurkkapisteen merkitsemisen. Sen ylittävältä määrältä peritään lisämaksua. Sijainnin merkinnän yhteydessä rakennuspaikalle tuodaan virallinen korkeustaso, josta rakentaja voi määrittää luvan määräämän lattiakoron.
Rakentaja tilaa toimituksen Karkkilan kaupungin kiinteistö- ja mittaustoimistosta Pekka Väisäseltä puhelinnumerosta 044 467 5266.
Pohjakatselmus
Vastaava työnjohtaja pyytää pohjakatselmusta rakennusvalvonnasta siten, että se voidaan suorittaa ennen kuin rakennuspohjan täyttötöitä ryhdytään tekemään.
Pohjakatselmuksen suorittaminen edellyttää, että tarvittavat asiakirjat perustuspiirustukset, pohjatutkimus ym. on toimitettu rakennusvalvontaan.
Pohjakatselmuksessa tulee esittää paalutuksen osalta paalutussuunnitelma. Paalutuspöytäkirja mahdollisine PDA- mittauksineen tulee toimittaa paalutuksen jälkeen rakennusvalvontatoimistoon.
Sijaintikatselmus
Sijaintikatselmus suoritetaan, kun rakennuksen perustus on valmis, ja viimeistään ennen loppukatselmusta.
Sijaintikatselmuksen tarkoituksena on todeta, että rakennus on luvan mukainen ja luvan mukaisessa paikassa. Sijaintikatselmus tilataan Karkkilan kaupungin kiinteistö- ja mittaustoimistosta Pekka Väisäseltä puhelinnumerosta 044 467 5266.
Rakennekatselmus
Rakennekatselmus suoritetaan, kun rakennuksen runko ja muut kantavat rakenteet ovat valmiina ja yhä näkyvissä, ennen lämpöeristys- ja levytystöitä.
Rakennekatselmuksen suorittaminen edellyttää, että tarvittavat asiakirjat: kantavien rakenteiden piirustukset, detaljipiirustukset ja laskelmat ym. on toimitettu rakennusvalvontaan. Rakennekatselmus tilataan rakennusvalvonnasta.
Savuhormien katselmus
Vastaava työnjohtaja pyytää hormikatselmusta, kun hormi on muurattu, mutta ei vielä rapattu, Karkkilan kaupungin rakennusvalvonnasta.
Elementtihormeille ei tarvitse pyytää katselmusta, mutta käyttöönottokatselmuksessa tulee esittää tyyppihyväksyntätodistus; asennustyöt tarkistaa vastaava työnjohtaja.
Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiden tarkastus
KVV-asennuksista tarkastetaan ulkopuoliset viemärit sekä pohja- ja kerrosviemärit ennen putkien peittämistä. Vesijohtojen painekoe tehdään putkiliitosten ollessa vielä näkyvissä.
KVV-katselmusta eli kiinteistön vesi- ja viemärikatselmusta pyydetään vaiheittain vesi- ja viemäritöiden etenemisen mukaisesti Karkkilan kaupungin rakennusvalvonnasta, LVI-tarkastajalta.
Viimeistään käyttöönottotarkastuksessa tulee toimittaa kopion painekoepöytäkirjasta LVI-tarkastajalle.
Ilmanvaihtolaitteiston tarkastus
Ilmanvaihtolaitteiden katselmusta pyydetään ilmanvaihtolaitteiden asennuksen yhteydessä vaiheittain, LVI-tarkastajalta. Viimeistään käyttöönottotarkastuksessa tulee toimittaa kopion ilmamäärien säätö ja – mittauspöytäkirjasta LVI-tarkastajalle.
Öljylämmityslaitteiston katsastus
Öljylämmityslaitteiston katsastus suoritetaan kolmen kuukauden kuluessa öljylämmitysjärjestelmän käyttöönotosta. Rakentaja tilaa katsastuksen pelastusviranomaiselta.
Sähköasennusten tarkastus
Sähköasennusten käyttöönottotarkastuksen hoitaa valtuutettu sähköurakoitsija itse.
Sähköurakoitsijan allekirjoittama sähköasennusten käyttöönottotarkastuspöytäkirjan-kopio tulee toimittaa rakennusvalvontaviranomaiselle käyttöönottokatselmuksen yhteydessä.
Paritaloa suuremmissa kohteissa tarvitaan lisäksi sähköasennusten käyttöönoton varmennustarkastus, joka tulee suorittaa kolmen kuukauden kuluessa käyttöönotosta.
Varmennustarkastuksen suorittaa sähkölaitos tai siihen erikseen valtuutettu muu tarkastuslaitos.
Väestönsuojan tarkastus
Väestönsuojan tarkastusta pyydetään Länsi- Uudenmaan aluepelastuslaitoksen päivystävältä palotarkastajalta ennen rakennuksen käyttöönotosta.
Tarkastuksen yhteydessä on toimitettava pöytäkirjakopion tiiveyskokeesta palotarkastajalle.
Palotarkastus
Palotarkastusta pyydetään Länsi- Uudenmaan aluepelastuslaitoksen päivystävältä palotarkastajalta ennen rakennuksen käyttöönottaa tai rakennuksen käyttöönoton yhteydessä.
Palotarkastus koskee kaikkia paritalo-, rivi- ja kerrostalorakennuksia sekä työpaikka- ja tuotantorakennuksia.
Sen lisäksi edellyttää pelletti- tai hakelämmitys- järjestelmän käyttöönoton palotarkastusta, myös omakotitalorakennushankkeissa tai lämmitysjärjestelmänmuutoksissa.
Käyttöönottokatselmus
Vastaava työnjohtaja pyytää käyttöönottotarkastusta (muutto-) eli osittaista lopputarkastusta, kun tarkastettavan rakennuksen osan ulkoyhteyksineen tulee olla turvallisesti käyttöön otettavissa.
Sähköasennusten tulee olla kunnossa ja sähköurakoitsijan vastuulla oleva käyttöönottotarkastus tehtynä.
LVI- katselmukset tullee olla tehtynä ja niistä tulee antaa kopiot katselmuksessa.
Haja-asutusalueella tulee jätevesijärjestelmän ja huoltosopimukset olla kunnossa. Huoltosopimuksesta tulee toimittaa kopion LVI-tarkastajalle.
Rakennuksen osoitenumeron tulee olla kiinnitettynä näkyvään paikkaan. Jätesopimus tulee olla tehty ja jäteastia on oltava kiinteistöllä. Käyttöönottokatselmus tilataan rakennusvalvonnasta.
Loppukatselmus
Loppukatselmus suoritetaan, kun rakennus pihoineen on rakentamislupapäätöksen ja virallisten piirustusten mukaisesti rakennettuna täysin valmis. Loppukatselmus on tilattava rakentamisluvan voimassaoloaikana (rakentamisluvan voimassaoloaika on 5 vuotta)
Loppukatselmuksessa on esitettävä seuraavat asiakirjat:
· rakentamislupapäätös ja hyväksytyt pääpiirustukset
· vahvistetut erityisalojen piirustukset
· pöytäkirjat ja tarkastustodistukset kohteessa suoritetuista katselmuksista ja tarkastuksista
· todistus hyväksytystä kaukolämpölaitteistojen loppukatselmuksesta tai öljylämmityslaitteiston katsastuksesta
· tarkastuspöytäkirja sähköurakoitsijan suorittamasta asennusten tarkastuksesta
· rakennustyön tarkastusasiakirja asianmukaisesti täytettynä ja vastuullisten työnjohtajien allekirjoittamana
· rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje asianmukaisesti koottuna ja valmiina luovutettavaksi rakennuksen omistajalle
Loppukatselmus päättää viranomaisvalvonnan ja vastaavien työnjohtajien valvontavastuun.
Rakennushankkeen työnjohdossa käytetään vastaavaa ja erityisalojen työnjohtajia. Molempien hyväksymistä haetaan Lupa.fi palvelun kautta tai rakennusvalvonnasta erillisellä hakemuksella tai ilmoituksella. Hakemus tai ilmoitus tulee toimittaa täydellisesti täytettynä rakennusvalvontaviranomaiselle ennen töiden aloittamista. Työnjohtajilla tulee olla rakennushankkeen laadun ja tehtävän vaativuuden edellyttämä koulutus ja kokemus. Vastaava tai erityistyönjohtaja hakee hyväksymistä (tai tekee ilmoituksen) kirjallisesti, yhteys- ym. tiedot tulee ilmoittaa tarkasti sekä allekirjoittaa kaavake. Hyväksymisen kyseen ollessa tulee liittää tarvittavat opiskelu- ja työtodistuksien kopiot. Liitteenä voi olla myös toisen kunnan rakennusvalvonnan todistus toimimisesta vastaavista tehtävistä. Näistä tehtävistä ja vastuusta voidaan vapautua vain pyytämällä kirjallisesti vapautus tehtävästä ja että tällöin hyväksytään toinen henkilö vastaavan työnjohtajan tilalle. Työnjohtajaa valittaessa kannattaa selvittää hänen työkokemuksensa ja näytöt referenssikohteista. Tarkempia tietoja työnjohtajien valinnasta ja kelpoisuudesta saa rakennusvalvonnasta.
Vastaava työnjohtaja
Rakennukselle tulee nimetä vastaava työnjohtaja. Vastaavalla työnjohtajalla tulee olla vähintään rakennusmestarin koulutus ja kokemusta työnjohtotehtävistä. Vastaava työnjohtaja vastaa siitä, että työn lopputulos on myönnettyjen lupien ja voimassa olevien säännösten ja määräysten mukainen. Hän ilmoittaa rakentamisen aloituksesta rakennusvalvontaan ja huolehtii siitä, että tarvittavat katselmukset pyydetään ajoissa ja että määrätyt tarkastukset suoritetaan aikataulussa. Vastaavan työnjohtajan on oltava paikalla kaikissa katselmuksissa.
Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston työnjohtaja
Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistotyössä (KVV-työssä) tulee olla rakennusvalvonnan hyväksymä henkilö, joka johtaa KVV-työtä ja vastaa KVV-laitteiston asentamisesta. KVV-työnjohtaja huolehtii osaltaan katselmuksen tilaamisesta ja on siinä läsnä. KVV-työnjohtajalla on oltava vähintään tehtävään soveltuva teknikon tutkinto ja kokemusta tehtävistä. Pientalon työnjohtajaksi voidaan hyväksyä myös kokenut asentaja.
Kiinteistön ilmanvaihtolaitteiston työnjohtaja
Kiinteistön ilmanvaihtolaitteistotyössä (IV-työssä) tulee olla rakennusvalvonnan hyväksymä henkilö, joka johtaa IV-työtä ja vastaa IV-laitteiston asentamisesta. IV-työnjohtaja huolehtii osaltaan katselmuksen tilaamisesta ja on siinä läsnä. IV-työnjohtajan tehtävät ovat soveltuvin osin samoja kuin edellä mainitut KVV-työnjohtajan tehtävät.
Sivua päivitetty: 26.5.2025 jn
Karkkilan kaupunki
Valtatie 26 D
03600 Karkkila
Y-tunnus 0127046-7
Laskutusosoitteet
Verkkolaskut:
Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029
Verkkolaskuosoite:
003701270467
Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600
Palvelupiste Serveri:
(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi
Kirjaamo:
kirjaamo@karkkila.fi