Valikko Etsi
Tapahtumakalenteri
Syyskuu 2019
ma ti ke to pe la su
      
Tulevia tapahtumia

Jarmo Suojärvi: Värin tahto - kurkistuksia pahville ja kankaalle Galleria Framillessa

25.9.2019 – 27.9.2019 klo 10:00 – 17:00

Syyskuussa Galleria Framille täyttyy Jarmo Suojärven värikkäistä öljymaalauksista. Karkkilalainen Jarmo on pääasiassa maalannut, mutta on tehnyt myös tussipiirustuksia, grafiikkaa ja keramiikkaa. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut myös ryhmänäyttelyihin 90-luvulta lähtien.

Näyttely on avoinna 5.10. saakka ke - pe klo 10 - 17 ja la 10 - 13.

Maalausten pohjalta löytyy monenlaisia materiaaleja. Työskentelyn taustalla ovat halvat pohjat ja runsaasti värejä, lisäksi joistakin töistä löytyy kankaanpaloja, riekaleina. Jarmon maalaustekniikka on rentoa ja värikylläistä. Palettiveitsen vauhdikkaista vedoista syntyy rosoisia pintoja, jotka muodostavat värimaailman runsaiden maalipintojen kanssa melkein kolmiulotteisia teoksia. Teokset syntyvät spontaanisti tajunnan virrasta tai luonnon inspiroimana.

”Ajattelin muinaisia kalliomaalareita, hirvien, tikku-ukkojen, kädenjälkiä; minä olin täällä ja tahdoin saada kiinni jotain siitä, mitä virtaa kuvina. Laitan silmät kiinni ja näen värejä, joita en osaa maalata sellaisinaan,värit vain siirtyvät valkoiselle pohjalle omaan järjestykseensä.”

”Aloitan melkein aina samasta kohdasta taulua, piirustuksella tai vain suoraan hyökkäykseen ilman tai valokuvia apuna käyttäen. Taulu lähtee liikkeelle kuten hauki rannasta, sarvet päässä, iskee saatuaan tilaisuuden, lopputulos voi olla ripustettuna seinälle, heti tai tulevaisuudessa, joskus tai varastoon haudattuna.”

MLL:n iltaperhekahvila

25.9.2019 klo 17:30 – 19:00

MLL Karkkilan yhdistyksen perhekahvila on kaikille avoin kohtaamispaikka. Perhekahvila sijaitsee osoitteessa Turuntie 2-4 (vanha Danske Bankin tila), käynti tilaan on kadun puolelta.

Perhekahvila on avoinna maanantaisin 9.30 - 11.30 ja keskiviikkoisin iltaperhekahvilana klo 17.30 - 19.00. Perhekahvilassa on tarjolla leikkiseuraa lapsille ja juttuseuraa aikuisille.

Perhekahvila toimii vapaaehtoisvoimin. Tarjolla juotavaa ja pientä purtavaa, kahvimaksu 1 € / perhe. Vapaaehtoiset vetäjät, kahvittajat, askarteluohjaajat, laulattajat ovat tervetulleita mukaan täydentämään joukkoamme.

Tavataan perhekahvilassa! Tervetuloa!

Etevan päiväaikaisen toiminnan kesänäyttely

23.9.2019 – 27.9.2019 klo 09:00 – 17:00

Etevan päiväaikaisen toiminnan kuvataidetyöpajan kesänäyttely esillä Karkkilan kaupungintalon ala-aulassa.

Näyttelyn avajaiset 15.8.2019 klo 13:00. Avajaisissa tiedossa päiväaikaisen toiminnan oman musiikkiryhmän soolo- ja kuoroesityksiä.

Näyttely esillä syyskuun loppuun asti arkisin kaupungintalon aukioloaikoina.

Heljä Liukko-Sundström & Olli Vasa: Saveen sidotut, Galleria Bremer

6.9.2019 – 29.9.2019 klo 12:00 – 15:00

SAVEEN SIDOTUT: HELJÄ LIUKKO-SUNDSTRÖM & OLLI VASA
Uniikkikeramiikkaa
Suomen Valimomuseo Galleria Bremer (Bremerintie 10), Karkkila.

Näyttely on avoinna 29.9. asti la ja su klo 12-15.

Pääsymaksu 3 € / 1 € tai Museokortilla.
Alle 7-vuotiaat ja Kaikukortti-asiakkaat ilmaiseksi.

Kirjastogalleria: Aseeton Suomi

2.9.2019 – 27.9.2019

Kirjastogalleriassa on esillä 2. – 27.9.2019 Suomen teosofisen seuran Väinölän yhteisön taidenäyttely Aseeton Suomi.

Kirjastogallerian näyttelyt ovat avoinna kirjaston asiakaspalveluaikoina ma-to klo 13-19 ja pe klo 10-17. Poikkeavat asiakaspalveluajat sekä näyttelyn mahdollisen aukiolon kirjaston omatoimiaikana voi tarkistaa kirjaston kotisivuilta tai asiakaspalvelusta:

Aukioloajat
(asiakaspalveluajat ovat kartan alapuolella: "henkilökunta paikalla")

Kirjastogallerian näyttelyt

Karkkilan kaupunginkirjasto
Valtatie 26, 03600 Karkkila
Tiedustelut p. 044 767 4642

Ilmoita tapahtuma »
Matkailijan Karkkila »
Karkkilan kaupunki »
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä
Karkkilan kaupunki | Valtatie 26 D, 03600 KARKKILA | vaihde (09) 4258 3600 | kirjaamo@karkkila.fi