Valikko Etsi
Tulevia tapahtumia

Toivoa synkkiin hetkiin Karkkilan kirjastossa

30.5.2022 klo 18:00 – 19:00

Mikä saa meidät jaksamaan vaikeiden hetkien yli? Tätä pohditaan nuorille ja aikuisille suunnatussa sitaattivalikoimassa Syitä elää - toivon sanoja synkkiin hetkiin (Otava, 2022), johon on koottu suomalaisten ajatuksia elämän merkityksellisyydestä. Toinen kirjan toimittajista, karkkilalainen Heikki Savola kertoo sen taustoista ja aihepiiristä maanantaina 30.5. kello 18-19 Karkkilan kirjastossa (Valtatie 26 E).

Kirjan idea sai alkunsa psykiatrisessa hoidossa käytettävästä turvasuunnitelmasta, jonka viimeisenä askeleena on pohtia, mitkä ovat syitämme elää. Tähän kysymykseen vastasi nimimerkillä yli 400 suomalaista eri puolilta maata, ja yhdessä kirjailija Emma Sofianna Söderholmin kanssa Savola valikoi kirjaan lähes 300 sitaattia, jotka osoittavat pienten arkisten asioiden tärkeyden: jo yksikin valopilkku on valtavan merkityksellinen silloin, kun mieli on maassa.

Kirjan voi ostaa tilaisuudesta. Jokaisesta myydystä kirjasta Otava lahjoittaa MIELI Suomen Mielenterveys ry:lle yhden euron. Raha käytetään nuorten Sekaisin Chatin ylläpitoon.

Kirjaston yhteystiedot (linkki avaa Lukki-verkkokirjaston uuteen ikkunaan)



Kirjastogalleria: Vihdin kameraseura

4.5.2022 – 31.5.2022

Karkkilan Kirjastogalleriassa on 4.-31.5.2022 esillä Vihdin kameraseuran vuosinäyttely.

Näyttely on avoinna Karkkilan kirjaston aukioloaikana, myös omatoimiaikoina.

Kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot (linkki avaa Lukki-verkkokirjaston uuteen ikkunaan)

Ilmoita tapahtuma »
Matkailijan Karkkila »
Karkkilan kaupunki »
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi