Valikko Etsi
Tulevia tapahtumia

Musiikin valinnaisryhmät esiintyvät

18.9.2020 klo 12:00

Koulutyö on jälleen pyörähtänyt käyntiin ja nyt edellisten vuosien tapaan Karkkilan yhteiskoulun valinnaisen musiikin yhdeksäsluokkalaisten ryhmät singahtavat esiintymään eri puolille kaupunkia.

Torstain musiikin ryhmä esiintyy to 17.9. klo 13 ravintola Valurin edessä.

Perjantain musiikin ryhmä esiintyy pe 18.9. klo 12 Karkkilan torilla.

Oppilaat esittävät melodista musiikkia laidasta laitaan. Esiintymisissä on sähköisten soitinten ja äänentoiston takia säävaraus, eli sateella esiintymiset peruuntuvat. Tervetuloa!

Jarmo Suojärvi: Piirustuksia, Galleria Framille

2.9.2020 – 26.9.2020

Syyskuussa Galleria Framillessa voi tutustua Jarmo Suojärven piirustuksiin. Näyttely on avoinna - 26.9. ke-pe klo 12-17 ja la 10-13.

Karkkilalainen Jarmo on pääasiassa maalannut, mutta on tehnyt myös tussipiirustuksia, grafiikkaa ja keramiikkaa. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut myös ryhmänäyttelyihin 90-luvulta lähtien. Aiemmin galleriassa on nähty Jarmon värikkäitä maalauksia, mutta nyt pitkästä aikaa hän on tarttunut kynään ja tehnyt runsasviivaisia piirustuksia.

”Keväällä työhuoneellani tehtiin remonttia enkä voinut käyttää sitä. Sattumalta Turun reissulla löysin grafiittikyniä taidekaupasta, joten aloin taas piirtää kotona. Yleensä piirrän vain luonnoksia maalauksia varten. Olen kuitenkin aiemminkin pitänyt spriitussi- ja tussikynäpiirustusnäyttelyt Karkkilan kirjastogalleriassa. Piirtäminen on vaikeampaa ja vaativampaa kuin maalaaminen. Piirrosta on vaikeaa korjata myöhemmin. Monesti piirsin monta sivua lehtiöstä saamatta aikaan hyväksyttävää kuvaa. Toisinaan syntyi montakin hyvää ja käyttökelpoista kuvaa peräkkäin.”


Ilmoita tapahtuma »
Matkailijan Karkkila »
Karkkilan kaupunki »
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä
Karkkilan kaupunki | Valtatie 26 D, 03600 KARKKILA | vaihde (09) 4258 3600 | kirjaamo@karkkila.fi