Valikko Etsi
Etusivu
Ajankohtaista »

18.8.2022

Vastaavan rakennustarkastajan virkaan esitetään Petri Iivaria

Karkkilan vastaavan rakennustarkastajan vakituisen viran hakuaika päättyi 17.8. Valintaryhmään kuuluivat ympäristölautakunnan jäsenet Tiina Hentunen-Vanninen ja Marianne Boström sekä kaupunkikehitysjohtaja Esko Vuolukka ja lupasihteeri Hilkka Kivimäki. Valintaryhmä esittää ympäristölautakunnalle, että virkaan valitaan insinööri Petri Iivari. Lautakunta päättää asiasta tiistaina 23.8. Vastaava rakennustarkastaja toimii rakennusvalvonnan esimiehenä ja vastaa palvelualueen toiminnasta. Petri Iivari on toiminut Karkkilassa aiemmin samassa virassa. Iivarin kanssa sovitaan tarkemmin virassa aloittamisajankohdasta lautakunnan päätöksen jälkeen.

Rakennusvalvonnan lupakäsittelyruuhkan purkamiseksi väliaikaiseksi rakennustarkastajaksi 16.9. saakka on nimitetty Timo Hongell. Hongell työskentelee viikoittain pääsääntöisesti maanantaista keskiviikkoon ja hoitaa kiireellisimpiä lupa-asioita.

Ympäristölautakunnan esityslistaan voi tutustua täältä:
https://karkkilad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2022103



18.8.2022

Kaupungin palvelupiste Serveri ja puhelinvaihde kiinni maanantaina 22.8.

Kaupungin palvelupiste Serveri ja puhelinvaihde ovat poikkeuksellisesti kiinni maanantaina 22.8.

Henkilökunnan suorat puhelinnumerot löytyvät 
https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Yhteystiedot

Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa!


Tervetuloa asioimaan normaaliaikataulun mukaisesti taas tiistaina!


17.8.2022

Toivotamme koululaiset tervetulleiksi mukaan harrastamisen hankkeen toimintaan

Karkkilan kaupungin harrastamisen hanke tarjoaa peruskouluikäisille ilmaista harrastustoimintaa koulupäivän jälkeiseen aikaan. Kohderyhmänä ovat kaikki 1. – 9. luokkien oppilaat.

Erityisesti yläkoulujen ryhmissä on hyvin tilaa. Esim. uinnin, valokuvauksen, elokuvan, median, animaation, leivonnan, pelin ja koodauksen, kestävyysliikunnan, kuntosalin ja kuntonyrkkeilyn sekä joogan ryhmiin toivotaan lisää osallistujia. Huumoriharjun eläintilalla järjestettävässä 7- 9-luokkalaisten ryhmässä on vielä tilaa (alakoululaisten ryhmät ovat jo täyttyneet).

Myös alakoululaisille järjestettäviin kerhoihin mahtuu lisää osallistujia! Esim. Tuorilan ja Haukkamäen koulujen parkourin, koriksen, jalkapallon ja tanssin ryhmissä on vielä tilaa. Nyhkälän koulun parkourin, jalkapallon, tanssin, teatterin ja bändin ryhmissä on vapaita paikkoja.

Tutustukaa kotona monipuoliseen tarjontaan! Kerhot alkavat eri tahtiin, tarkemmat tiedot löytyvät alla olevasta linkistä. Tervetuloa ilmoittautumaan: https://kuntapalvelut.fi/karkkila/


16.8.2022

Kaupungille on nimetty uusi rakennustarkastaja

Karkkilan kaupungin rakennusvalvonnassa on ollut viime aikoina resurssipulaa, ja sen vuoksi lupakäsittely on viivästynyt. Vastaavan rakennustarkastajan viran haku on käynnissä, ja hakuaika päättyy 17.8.

Olemme saaneet nyt tilapäistä apua pahimman lupakäsittelyruuhkan purkamiseen, sillä aiemmin virassa toiminut rakennustarkastajamme Timo Hongell on palannut töihin. Timo Hongell toimii osa-aikaisena rakennustarkastajana 16.9. saakka. Hän työskentelee pääsääntöisesti maanantaista keskiviikkoon ja hoitaa kiireellisimpiä lupa-asioita.

Rakennustarkastaja Timo Hongellin soittoajat ovat maanantaisin ja tiistaisin klo 11–12. Asiakaspalveluaika kaupungintalolla ilman ajanvarausta on keskiviikkoisin klo 9–12.

Rakennustarkastaja Hongellin tavoittaa numerosta 050 4052 816 ja sähköpostilla timo.hongell@karkkila.fi . Postia voi lähettää myös osoitteeseen rakennusvalvonta@karkkila.fi

Lupasihteeri Hilkka Kivimäki on tavoitettavissa varmimmin maanantaista perjantaihin klo 9.30–12. Hänelle voi jättää myös soittopyynnön numeroon 044 767 4646 tai ottaa yhteyttä sähköpostilla hilkka.kivimaki@karkkila.fi tai rakennusvalvonta@karkkila.fi

Lupahakemuksia vastaanotetaan sähköisen lupapalvelun kautta osoitteessa www.lupapiste.fi


 


9.8.2022

Syyskauden ensimmäinen valtuuston kokous maanantaina 15.8.

Karkkilan kaupunginvaltuuston syyskauden ensimmäinen kokous pidetään maanantaina 15.8. Kokous alkaa klo 18 Karkkilasalissa (Anttilankatu 2-4).

Kaupunkilaiset ovat tervetulleita seuraamaan kokousta Karkkilasalin yläosaan tai kotisohvilta verkkolähetyksenä Karkkila-kanavalla. Kokouksen esityslista julkaista löytyy täältä (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Valtuuston kokouksen alkuosta löytyy osoitteesta:  
https://play.quickchannel.com/…/ability1493/player/r3x08pa. Kokouksen loppuosan voit katsoa osoitteesta; https://play.quickchannel.com/…/ability1493/player/4udjbru.


5.8.2022

Matkailuneuvonnasta opiskelijoiden ja työmatkalaisten matkaliput

Karkkilan matkailuneuvonta - Visit Karkkila (linja-autoasema, Huhdintie 10 – 12) toimii Matkahuollon lipunmyyntipisteenä. Matkailuneuvonnassa myydään opiskelijoiden matkakortteja, työmatkalaisten Karkkila-lippuja sekä 11.8. alkaen myös matkalippuja Höökikyytiin.

Kelan sivuilta löytyy lisätietoja opiskelijoiden matkakorteista: 
https://www.kela.fi/koulumatkatuki-maara-ja-maksaminen#kaytat-julkista-liikennet-2



Kuvassa Karkkilan kaupungin matkailuneuvonta linja-autoasemalla (Huhdintie 10 - 12)


20.6.2022

Karkkilan kaupungin palvelut kesällä 2022

Kaupungintalo on suljettuna asiakaspalvelulta 27.6. – 31.7. Myös puhelinvaihde ja palvelupiste Serveri ovat suljettuina 27.6. – 31.7.
Kirjaamon
sähköpostia seurataan koko kesän
kirjaamo@karkkila.fi .

Tekninen päivystys (vesihuollon ja tilapalvelun vikailmoitukset) 27.6. – 31.7. numeroon 044 467 5522, virka-ajan ulkopuolella 0500 211 080.

Matkailuneuvonta ja matkahuollon matkakortit
Karkkilan matkailuneuvonta – Visit Karkkila, Karkkilan linja-autoasema (Huhdintie 10 – 12)
Palvelemme matkailuneuvonnassa 16.6. lähtien tiistaista sunnuntaihin klo 11-18. Maanantaisin olemme suljettuna. Lämpimästi tervetuloa!  
visitkarkkila@karkkila.fi, 044 467 5514, www.visitkarkkila.fi

Joukkoliikennepalvelujen kesäaikataulu https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Joukkoliikenne
Höökikyyti kuljettaa 6.6. – 10.8. kesäaikataulun mukaan https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Hookikyyti

Karkkilan ruukkimuseo Senkan kohteet: Suomen Valimomuseo, Galleria Bremer ja Högfors-museo ovat avoinna 1.6. - 14.8. ke-su klo 11 - 17 ja muulloin la-su klo 12 - 15 (kiinni 24. - 26.6.). Högforsin masuuni on avoinna 29.6. - 31.7. ke-su klo 11 - 15, opastukset tasatunnein. Työläismuseo on avoinna 15.6. - 14.8. ke-su klo 12 - 16, opastukset tasatunnein (kiinni 24. - 26.6.). Galleria Bremerin näyttelyt: 4.6. - 14.8. CONNECTED - “The Adventures of Angela Nicoletti McCoy’s World  Of Art” sekä 19.8. - 6.11. ”Tex Willer kohtaa Heimo Vesan: Tex Willerin ja Fingerporin yhteisnäyttely”. Lisätiedot www.karkkila.fi/sivut/FI/Karkkilan-ruukkimuseo-Senkka

Kansankulma on avoinna ja käytettävissä koko kesän ajan. Heinäkuun varaukset tulee tehdä 30.6. mennessä. Varaukset: mari.rautiainen@karkkila.fi, 044 4675 452, paitsi viikolla 26 (27.-30.6.) essi.riikonen@karkkila.fi, 050 3373 579.

Kirjasto
palvelee ma-to klo 13-19 ja pe klo 10-17, paitsi to 23.6. klo 10-14 ja pe 24.6. suljettu. Omatoimikirjasto on käytettävissä ma-to klo 7-13 ja 19-20, pe klo 7-10 ja 17-18 sekä la-su klo 7-18. Lauantaina 11.6. kirjasto on suljettu siivouksen takia. Lisätiedot: https://lukki.finna.fi

Koulujen syyslukukausi alkaa 11.8.

Kulttuuritoimisto ja Karkkilasali ovat suljettuina 27.6. - 31.7.

Liikuntapalvelut ovat lomalla 11.7. - 7.8.
Liikuntahallin liikuntasali on auki kesävuoron varanneille. Vuorot tulee varata 17.6. mennessä anna.koivu@karkkila.fi
Liikuntahallin kuntosalin vapaavuorot ovat käytettävissä koko kesän. Kuntosalin vuorot löytyvät tilavarausjärjestelmä Juliuksesta, lisätiedot: https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Kuntosali
Seniorikuntosali Kunto Kaaren kesävuorot ovat voimassa 30.5.-3.9.
Rantapuiston tenniskentille (Vattolantie 5- 7) voi tehdä yksittäisiä varauksia 1.6. alkaen. Tenniskenttien yksityiskäyttö on maksutonta. Ohjeet varausten tekemiseen löytyvät https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Ulkoliikuntapaikkojen-kayttovuorot
Pyhäjärven Vattolan rannassa olevia kaupungin veneitä voi tiedustella kaupungin matkailuneuvonnasta.
Uimakoulut ovat arkisin Pyhäjärven Vattolan uimarannan lastenrannassa 20.6. - 1.7. klo 10 -14 välillä.

Maahanmuuttopalvelut avoinna kesällä osittain 044 467 5518/Terhi Joensuu ja 044 4675492/Virpi Ojanen. Palvelut ovat pääsääntöisesti suljettuna 4. - 22.7.

Palvelukeskuksen ruokasali Nyhkälän Kaari suljettuna 6.6. - 7.8. Avaamme jälleen 8.8., tervetuloa!

Rakennusvalvonta on suljettuna 4. - 31.7. Sähköiset lupahakemukset www.lupapiste.fi 

Ruukinpajalla
asiakkaita ja asiakastöitä vastaanotetaan sopimuksen mukaan 050 3373 579 tai essi.riikonen@karkkila.fi. Ruukinpaja on suljettuna 4. - 24.7.
Etsivä nuorisotyöntekijä päivystää koko kesän, Mika Koskinen 044 4675 442


Tori
on avoinna tiistaisin klo 14-19 ja perjantaisin klo 7-14. Torivalvonta p. 050 592 0832 (18.7. – 12.8. p. 044 553 3087)

Työllisyys- ja elinkeinopalvelujen kesäaikataulu www.karkkila.fi - Yrittäminen
Yritysneuvontapalvelut,
Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Keuke, asiakaspalvelu avoinna koko kesän, www. keuke.fi

Työväenopiston toimisto on suljettuna 27.6. – 14.8.

Varhaiskasvatus ja esiopetus
Kaikki kaupungin päiväkodit ovat lasten hoidon tarpeen mukaan avoinna 23.6. saakka. Toimintaa supistetaan kesäaikana, vain Toivikkeen ja Högforsin päiväkodit ovat avoinna 27.6. – 31.7. Vuorohoitoa järjestetään ennalta ilmoitetun hoidon tarpeen perusteella Högforsin päiväkodissa. Haapalan ja Haukkamäen päiväkodit avautuvat jälleen 1.8.

Esiopetus alkaa 15.8. Tuorilan ja Nyhkälän esioppilaat ja kouluun siirtyvät lapset aloittavat Nyhkälässä 1.8. Tuorilan oppilaat siirtyvät omaan yksikköönsä 11.8.

 

Hyvää kesää kaikille! 


7.6.2022

Karkkilan matkailuneuvonnasta lainattavissa kaupunkipyöriä ja vuokrattavissa veneitä

Olemme hankkineet Karkkilan kaupungille kaksi uutta aikuisten kaupunkipyörää. Ne ovat lainattavissa maksutta 7.6. alkaen Karkkilan matkailuneuvonnasta. Pyörien laina-aika on 3 tuntia, ja halutessaan lainaksi saa myös pyöräilykypärän. Pyöriä lainatessa täytetään lainauslomake ja lainaajan tulee todentaa henkilöllisyytensä voimassa olevalla henkilöllisyystodistuksella. Pyörät palautetaan matkailuneuvontaan sen aukioloaikoina.



Kuvassa uudet aikuisten kaupunkipyörät, joiden kanssa maksutta ovat lainattavissa myös kypärät.


Karkkilan kaupungilla on Vattolan uimarannalla (Pyhäjärvenraitti 1) kaksi venettä vuokrattavana vapaa-ajan souteluun tai kalastukseen. Veneiden vuokrausta hoidetaan Karkkilan matkailuneuvonnassa ja maksutapana käy ainoastaan korttimaksu. Veneiden vuokraushinnat ovat: 5 €/h, 8 €/2 h ja 10 €/3 h ja siitä ylittävät tunnit 2 €/h. Veneiden vuokrahintaan sisältyy pelastusliivit. Veneen vuokrauksen alaikäraja on 15-vuotta. Lisätiedot: https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Venepaikat-ja-kaupungin-veneiden-vuokraus


Kaupungin matkailuneuvonta toimii Karkkilan linja-autoasemalta (Huhdintie 10-12). Tavoitat meidät puhelimitse numerosta 044 467 5514 sekä sähköpostilla visitkarkkila@karkkila.fi

Aukioloajat kesäkuun ajan tiistaista sunnuntaihin 1.- 15.6. klo 12-17 ja 16.-30.6. klo 11-18. Maanantaisin neuvonta on suljettuna. Loppukesän aukioloista tiedotamme myöhemmin.


Kuvassa uusien kaupunkipyörien kanssa Teemu Heiskanen Ruukinpajalta ja Kaija Kalkkila Karkkilan matkailuneuvonnasta.


31.5.2022

Karkkilan uusi matkailuneuvonta on avattu – tervetuloa!

Olemme avanneet Karkkilan kaupungin uuden matkailuneuvonnan 31.5.2022. Neuvonta löytyy Karkkilan linja-autoasemalta (Huhdintie 10-12). Myymme neuvonnassa 1.6. alkaen Matkahuollon matkakortteja (ei pakettipalvelua eikä nettilippuja) ja lisäksi Karkkila-aiheisia tuotteita.

Palvelemme matkailuneuvonnassa kesäkuun ajan tiistaista sunnuntaihin 1.- 15.6. klo 12-17 ja 16.-30.6. klo 11-18. Maanantaisin pidämme neuvonnan suljettuna. Loppukesän aukioloista tiedotamme myöhemmin.

Tavoitat meidät myös puhelimitse numerosta 044 467 5514 sekä sähköpostilla visitkarkkila@karkkila.fi


21.5.2022

Matkahuollon liput tulevat myyntiin Karkkilan matkailuneuvontaan

Karkkilasta saa pitkän tauon jälkeen taas ostaa Matkahuollon lippuja. Liput tulevat myyntiin 1.6. Karkkilan matkailuneuvontaan linja-autoasemalle.

Karkkilan kaupunki ja Matkahuolto ovat sopineet lipunmyynnistä. Myytäviin lippuihin kuuluvat muun muassa opiskelijoiden matkakortit ja Karkkilan kaupungin tukema Karkkila-lippu, jossa 44 matkan sarjakortista saa 40 %:n alennuksen. 

Karkkilan kaupungin matkailuneuvonta - Visit Karkkila muuttaa Karkkilan linja-autoasemalle entiseen Matkahuollon tilaan. Matkailuneuvonnan uusi osoite on tiistaista 31.5. lähtien Huhdintie 10 – 12. Tervetuloa asioimaan! 


28.3.2022

Karviainen tiedottaa 31.3.2022 muuttuvista puhelinnumeroista

Karviaisen puhelinvaihdepalvelut siirtyvät Telialle 29.3. Liittymien siirto aloitetaan 30.3. klo 16.05, illan aikana puhepalveluissa saattaa esiintyä häiriöitä. Palvelut ovat käytettävissä 31.3. klo 7 alkaen.

Uudistuksen yhteydessä 09–alkuiset numerot poistuvat käytöstä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Uudet numerot 31.3. alkaen ovat katsottavissa Karviaisen verkkosivuilta: www.karviainen.fi

Vaihteen numero 09 4258 2000 säilyy ennallaan!

Takaisinsoittojärjestelmien numerot 31.3.2022 alkaen ovat

Terveysaseman lääkärien ja hoitajien vastaanotot 09 4258 2400
Ikäihmisten palvelunumero 09 4258 2933
Kotihoito 09 4258 2203
Tilapäinen kotihoito 09 4258 2228
Kuntoutuksen yksikkö 09 4258 2106
Mielenterveys ja päihdepalvelut 09 4258 2528
Suunterveydenhuolto 09 4258 2078
Aikuissosiaalityö 09 4258 2503
Vammaispalvelut 09 4258 2530

Karviaisen tiedote puhelinnumeromuutoksista löytyy pdf-liitteestä (avautuu uuteen ikkunaan) 


18.3.2022

Koronatiedotteet

Karkkilan kaupungin vahva hengityssuojainsuositus päättyy

Karkkilan kaupunki luopuu vahvasta hengityssuojainsuosituksesta 21.4.2022 alkaen. Jatkossa voimassa oleva kaupungin suositus perustuu HUS:n, THL:n ja Karviaisen uusiin linjauksiin.

Karkkilalaisia kannustetaan käyttämään hengityssuojainta jatkossakin oman harkintansa mukaan. Karkkilan kaupunki muistuttaa, että hengityssuojaimen käyttö on hyvä ja edullinen keino suojautua koronavirustartunnalta. Koronataudin oireista kärsiville suositellaan aina ensisijaisesti pysymistä kotona oireiden väistymiseen saakka.

Hengityssuojaimen käyttöä suositellaan edelleen kaikille 12 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille liikennevälineissä sekä sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

Hengityssuojaimen käyttöä suositellaan erityisesti

·       niille, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin

·       niille, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä

·       niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä

·       sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin hakeutuville asiakkaille, potilaille ja vierailijoille sekä henkilökunnalle työnantajan ohjeistuksen mukaisesti.

Karkkilan kaupungin koulujen ja oppilaitosten laajasta hengityssuojainsuosituksesta luovutaan. Jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää suojainta.

Työnantajana Karkkilan kaupunki pitää hengityssuojainsuosituksen voimassa omalle henkilöstölleen sellaisissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. Karkkilan kaupunki vastaa edelleen keskitetysti hengityssuojainten hankinnasta koululaisille ja henkilöstölleen.
 

Toivotamme kaikille karkkilalaisille aurinkoista alkavaa kevättä!

Lisätietoja

HUS:n tiedote: https://www.hus.fi/ajankohtaista/koronavirus-covid-19/koronavirusepidemiatilanne-rajoitukset-ja-suositukset#kasvomaskin-k%C3%A4ytt%C3%B6

THL:n tiedote: https://thl.fi/fi/-/thl-n-yleinen-maskisuositus-poistuu-mutta-maskia-voi-oman-harkinnan-mukaan-edelleen-kayttaa

Karviaisen tiedote: https://karviainen.fi/terveyspalvelut/korona/voimassa-olevat-rajoitukset/

 _ _ _ _   _ _ _ _

Kaikki Karkkilan kaupungin pandemia-ajan tiedotteet aikajärjestyksessä löydät täältä: https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Poikkeusolojen-tiedotearkisto

Ajankohtaista tietoa koronarokotuksista ja ohjeet rokotusajan varaamiseen Karviaisen alueella löydät täältä:   https://karviainen.fi/terveyspalvelut/korona/korona-rokotukset/

Karviaisen alueen koronatiedot kootusti löytyvät täältä: https://karviainen.fi/terveyspalvelut/korona/




27.1.2022

Hyviä uutisia Karkkilasta - VT2:n kehittäminen etenee

Karkkilan kaupungin johto sai hienoja uutisia Uudenmaan ELYltä sekä Väylävirastolta keskiviikkona 26.1.2022 valtatie 2:n (VT2)  neuvottelukunnan kokouksessa. Pitkään eri tahoilla keskusteluissa tavoitteena ollut Nummela-Karkkila -välin kehittäminen on Valtion väyläverkon uudessa investointiohjelmassa vuosille 2022 - 2029. Investointiohjelma julkistettiin eilen 26.1.

Valtion väyläverkon investointiohjelma on osa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne 12) toimeenpanoa. Valtioneuvosto hyväksyi Liikenne 12 -suunnitelman keväällä 2021 ja nyt julkistettu investointiohjelma konkretisoi ja toimeenpanee suunnitelmaa pitkäjänteisesti. Uusi investointiohjelma sisältää Liikenne 12 -suunnitelman talouskehykseen perustuvat  ehdotukset uusien väylähankkeiden toteutuksesta. Eduskunta päättää kehittämishankkeiden toteutuksesta. 

VT2:n Nummela - Karkkila -välin kehittämisen suunnittelu käynnistyy maaliskuussa 2022. Suunnitteluun on varattu Uudenmaan ELYn määrärahoihin 300.000 euroa. Varsinainen kehittämistyö alkaa suunnitteluvaiheen jälkeen. 

Hanke on investointiohjelman mukaan toteutettavissa vuosina 2026 - 2029. Toteutukseen on varattu uudessa investointiohjelmassa 11 miljoonan euron määräraha. Hanke tulee sisältämään muun muassa keskikaiteellisia ohituskaistoja, tien reuna-alueiden pehmentämistä, tievalaistuksen saneerausta sekä liittymäjärjestelyjä. Myös Karkkilan kaupungin omat maankäytölliset ratkaisut alueella tukeutuvat näihin suunnitelmiin ja kehittämiseen.

- VT2:n kehittäminen on aivan elintärkeä asia Karkkilan alueen kasvun ja elinvoiman kehittymiselle, ja se on ollut meidän kärkitavoitteemme jo usean vuoden ajan. Olemme todella tyytyväisiä, että hanke on nyt mukana uudessa investointiohjelmassa. Haluan kiittää lämpimästi VT2-neuvottelukuntaa, Uudenmaan ELYä ja Väylävirastoa sekä kaikkia yhteistyötahoja asian eteen tehdystä pitkäjänteisestä työstä, kommentoi asiaa kaupunginjohtaja Tuija Telén.

VT2-neuvottelukunta on Helsinki-Forssa-Pori -liikennekäytävän kehittämistä edistävä verkosto, jossa on edustettuina väylän varren maakuntien liitot, kunnat, kauppakamarit, ELY-keskukset sekä muut keskeiset sidosryhmät. Karkkilan kaupungilta neuvottelukunnan jäseninä ovat kaupunginjohtaja Tuija Telén (varajäsen sivistysjohtaja Arto Jormalainen) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Korhonen (varajäsen varapuheenjohtaja Mika Tallgren).

VT2-neuvottelukunnan puheenjohtaja kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen on tyytyväinen uuden hankkeen osalta
- Nummela-Karkkila -välin parantaminen edistää liikenteen sujuvuutta koko VT2:n osalta ja paitsi Karkkilan ja Forssan seudun myös koko väylän varren alueen kasvua ja elinvoimaa aina Poriin asti. VT2:n tulee tulevaisuudessa tarjota sujuvaa ja turvallista sekä kasvua tukevaa liikkumista, ja nämä uudet suunnittelu- ja investointiohjelman hankkeet ovat hienoja avauksia tähän suuntaan, toteaa Sanni Grahn-Laasonen.



12.10.2021

Karkkilan kaupunki on ottanut käyttöön Karkkila-kanavan

Karkkilan kaupunki on ottanut käyttöön videoiden uuden julkaisualustan, Karkkila-kanavan osoitteessa karkkilakanava.fi . Kanavan kautta voi seurata mm. valtuuston kokouksia Karkkilasalista.

Karkkila-kanavalla ovat nähtävänä kaikki jo tähän mennessä sinne striimatut Karkkilan kaupungin verkkolähetykset sekä kulloinkin käynnissä oleva livelähetys. Kanava korvaa monilta osin kaupungin tähän mennessä käytössä olleen YouTube-kanavan. 

Lisätiedot
ICT-asiantuntija Mika Virtanen 044 7674 936




Kuvassa on Karkkila-kanavan näyttökuva. 


Karkkila Somessa

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi