Valikko Etsi
Karkkila / Perustiedot / Karkkilan vaakuna

Karkkilan vaakuna 

Karkkilan vaakuna täytti 60 vuotta syyskuun 21. päivänä. Vaakunan suunnitteli heraldikko Olof Eriksson. Aiheensa Karkkilan metalliteollisuudesta saaneen vaakunan selityksenä on: ”Punaisessa kentässä liekkikoroinen tyviö, jonka yläpuolella kaksi vasaraa ristikkäin, kaikki kultaa”.  Sisäministeriö vahvisti vaakunan käyttöön 21.9.1956 Karkkilan kauppalanvaltuuston 15.6.1956 tekemän päätöksen perusteella.

Olof Eriksson oli tunnettu vaakunoiden sekä yritysten ja yhteisöjen tunnusten suunnittelija. Hän piirsi myös postikortteja Suomen Punaiselle Ristille. Eriksson suunnitteli Karkkilan vaakunan lisäksi mm. Forssan, Hyvinkään, Lopen ja Lohjan vaakunat.

Karkkilan kauppalassa järjestettiin vuonna 1955 lähinnä paikkakuntalaisille tarkoitettu vaakunan suunnittelukilpailu. Kilpailuun saapui kaikkiaan 50 vaakunaehdotusta. Valtaosa aiheista liittyi Karkkilan metalliteollisuuden historiaan, Högforsin masuuniin sekä raudan valuun ja valusenkkoihin. Rautaan liittyvien ehdotusten joukossa oli  lisäksi mm. rauhankyyhkynen. Myös Olof Eriksson osallistui kilpailuun kahdella ehdotuksellaan Työn kunnia 1 ja 2.  Eriksson lähetti kauppalanhallitukselle kirjeen kertoen osallistumisestaan seuraavaa: ”Mikäli allekirjoittaneen ehdotukset sattuisivat sijoittumaan vaakuna-aihekilpailussanne, en halua palkintoa koska kilpailu oli lähinnä paikkakuntalaisille tarkoitettu. Luin uutisen Hyvinkään Sanomista, ehkä vanhana hyvinkääläisenä ja Karkkilaakin tuntevana en voinut olla laatimatta käsitykseni mukaisia ehdotuksia. Ellei ehdotukseni saa kannatusta palauttanette ne ystävällisesti takaisin.”  Erikssonin ehdotukset mitä ilmeisemmin palautettiin, sillä ne eivät ole säilyneet kilpailutöiden joukossa. Kauppala kuitenkin tilasi häneltä varsinaisen vaakunan.


Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi